Tag

kehonpainoharjoittelu

4

Lomalaisen pikatreeni

Hyvinvointi, Matkailu, Treeni

Loma – aika rauhoittua vai treenata kovaa? 

Treenaatko sinä lomalla? Loma merkitsee meille kaikille erilaista ajanviettoa, toiset suosivat totaalilepoa ja rentoutumisesta, kun taas osa meistä viettää lomansa aktiivisemmin. On tärkeä kuunnella omaa kehoa ja arvostaen antaa sille sitä mitä se tarvitsee.

Jos loman alkaessa on takana hektinen työrupeama tai muuten kuormittava elämäntilanne, niin voi olla hyvä idea keskittyä kehonhuoltoon ja kevyeen liikuntaan esimerkiksi luonnossa kävelyn muodossa. Jos olet jo valmiiksi ylirasittunut, on tärkeää laskea kierroksia, jotta kehosi ja mielesi pääsee oikeasti palautumaan.

Jos taas tunnet itsesi energiseksi, loma on parasta aikaa omien rajojen tutkimiseen ja rikkomiseen!

Millaisia tuloksia voi kehonpainotreenilla saada aikaiseksi?
10

Millaisia tuloksia voi kehonpainotreenillä saada aikaiseksi?

Hyvinvointi, Kehonpainoharjoittelu, Treeni, Yleinen

Usein väitetään, että ainoa ja oikea treenitapa on salilla tapahtuva voimaharjoittelu, jos halutaan saada kroppa timmiksi ja urheilullisen näköiseksi.

Lihakset kasvavat voimaharjoittelulla, kyllä. Mutta myös kehonpainotreenit kehittävät voimaa, kasvattavat lihaksia ja pitävät kropan niin ”siistinä” kuin myös toimintakykyisenä. Minulta taannoin kysyttiin, että millaisia tuloksia nainen voi saada aikaiseksi kehonpainoharjoittelulla sekä sitä, että kumpi on tärkeämpää, halutut tulokset vai tekemisen miellekkyys? Nyt avaan asiaa hieman omasta näkökulmasta, lisää aiheesta löydät myös liha kasvaa vain salilla?

kehonpainoliikkeillä
10

Voimaa yläkroppaan kehonpainoliikkeillä

Treeni, Yleinen

Kehonpainoliikkeillä saa loistavasti treenattua erityisesti yläkropan voimaa, sillä erityisesti naisilla oman kehon paino riittää antavaan tarpeeksi kovan vastuksen harjoitteluun. Kehonpainoharjoittelulla kehitetäänkin monipuolisesti voimaa, kestävyyttä, tasapainoa, liikkuvuutta ja erilaisia taitoja. Kehonpainoharjoittelussa ei välttämättä tarvita mitään välineitä, mutta leuanvetotanko ja renkaat ovat suureksi avuksi tietyissä liikkeissä.

Treenimetodi sopii niin aloittelijoillekin kuin kokeneemmille treenaajille, koska jokaisesta liikkeestä voi kehittää helpomman ja vaikeamman version. Luovuutensa takia kehonpainoharjoittelu on hauskaa ja haastavaa!

2

Alakropan voimatasoja kasvattava jalkatreeni

#SFMworkout 3kk treeniohjelma, Hyvinvointi, pepputreeni, Treeni, Yleinen

Boooooom, tällä viikolla laitetaan reidet ja pakarat huutamaan hoosiannaa neljällä lihasvoimaliikkeellä, jotka osuvat pakaralihaksiin ja etureisiin. Näillä liikkeillä saadaan mojova polte lihaksiin ja vahvistettua alakropan voimatasoja.

Osa liikkeistä vaatii myös hyvää liikkuvuutta, mutta harjoittelemalla liikkuvuuskin kehittyy. Tässä treenissä liikkeinä ovat 1 jalan kyykky/pistoolikyykky, sissy kyykky, lantionnosto takareidet huomioiden sekä penkille nousu. Treenin voi tehdä kevyempänä aloittelijoiden versioilla, mutta jos koipia ja pakkaria haluaa rääkätä kovemmin, löytyy edistyneiden liikkeistä varmasti tarpeeksi vastusta.

TEHOKKAAT KOTITREENIT - MIELEKÄSTÄ, NOPEAA JA TEHOKASTA TREENAAMISTA
0

TEHOKKAAT KOTITREENIT – MIELEKÄSTÄ, NOPEAA JA TEHOKASTA TREENAAMISTA

Hyvinvointi, Treeni, Yleinen

Kehonpainoharjoittelu on älyttömän kiva treenimuoto, koska sitä voi treenata missä tahansa, milloin tahansa. Kun sää suosii, voi jumppamaton heittää takapihalle tai mökillä laiturille (haastaa myös tasapainoa, heh!), tai jos ulkotreenit ei huvita tai syyssää ei suosi ulkotreenejä, voi treenit suorittaa omassa olohuoneessa.

Päätin koota teille läjän kotitreenejä tehtäväksi, sekä tarjota myös super spesiaalin hinnan suositusta 5 viikon kehonpainotreenivalmennuksestani, alennus on yli 40%, huh! Näillä treeneillä jos millä voi karistaa syyskaamoksen tipotiehen! Voit valita haluatko treenata itsekseksesi ohjeiden mukaan, vai alusta loppuun asti samaan tahtiin kanssani.