Category

Treeni

4

Onnistuuko rasvanpoltto ja lihasten kasvatus samanaikaisesti?

Hyvinvointi, Ruokavalio, Treeni, Yleinen

Lihas kasvaa plussakaloreilla ja rasva palaa miinuskaloreilla. Tämä on yleinen ajatusmalli mitä tulee lihasten kasvattamiseen ja rasvanpolttoon. On kuitenkin olemassa poikkeustapauksia, ja tietyt seikat huomioon ottamalla myös rasvanpoltto ja lihasten kasvatus onnistuvat samanaikaisesti.

Tämä vaatii kuitenkin hieman enemmän hifistelyjä tai tarkkuutta kuin plussakaloreilla ollessa, mutta on täysin mahdollista.

Liikunnan aloittaminen - vinkit ja neuvot aloittelijalle tai liikuntatauolta palaavalle
2

Liikunnan aloittaminen – vinkit ja neuvot aloittelijalle tai liikuntatauolta palaavalle

Hyvinvointi, Treeni, Yleinen

Liikunnan aloittaminen voi tuntua työläältä ja vastenmieliseltä ajatukselta, jos ei ole koskaan kauheasti liikkunut, tai liikuntatauko on venynyt pitkäksi. Sen ei kuitenkaan tarvitse tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta, kun hommat tehdään oikein, ja lopulta liikunnasta voi muodostua happireikä, jota ilman ei osaa enää ollakaan.

Kun liikunnasta suunnitellaan osaa koko loppuelämäksi, eli toisin sanoen ollaan tekemässä elämäntaparemonttia ja liikunta on suunniteltu otettavaksi osaksi sitä, on äärimmäisen tärkeää muistaa kärsivällisyys liikkeelle lähdössä. Monesti käy niin, että alussa mennään täysillä, kroppa huutaa hoosiannaa, kävelemään ei pysty viikkoon ja yöksi pitää ottaa särkylääkettä kun muuten ei saa lihaskivuilta nukutuksi. Tuttua?

0

Treenivälineet koti- tai mökkisalille

Treeni

Treenivälineet koti- tai mökkisalille, näillä välineillä rakennat toimivan kotitreenipisteen 🤩

Pääsin toteuttamaan super kivan kaupallisen yhteistyön Dinox.fi:n kanssa, ja nyt esittelen omat suosikkituotteet kotitreeneihin, kotisalille tai mökkitreeneihin ja kerron MIKSi olen valinnut juuri nämä tuotteet 🤩💪🏻 Kaikkia välineitä ei toki tarvita, jos tilaa on vähän, mutta osalta löytyy ihan kotisali, jonne mahtuu isompiakin tankoja tai painoja. Nappaa omat suosikkituotteesi ja tilaa kotimaiselta Dinoxilta, super nopea toimitus ja erittäin laadukkaat tuotteet 👌🏻

0

Dieettivastustajasta dieettivalmentajaksi – Miten tässä näin kävi?

Hyvinvointi, rasvanpolttotreeni, Ruokavalio, Treeni, Yleinen

Moni minua pitkään seurannut muistaa varmasti, että vielä vuosia sitten olen kritisoinut ja vastustanut erilaisia dieettejä sekä kaloreiden laskemista melko rajustikin. Näin jälkikäteen välillä saattaa posket hieman punoittaa, kun muistelen kaikista mustavalkoisimpia mielipiteitäni asiasta 😅 Mutta näinhän se menee, mielipiteet, kokemukset ja tietotaito kehittyvät matkan varrella ja opimme eriyttämään myös omakohtaisia kokemuksia varsinaisesta faktatiedosta.

Tällä tarkoitan sitä, että hyvin usein annamme meidän omien kokemusten määrittää suhtautumistamme johonkin asiaan. Esimerkiksi se, että olen itse noudattanut noin kymmenen vuotta sitten epäterveellistä dieettiä, ei oikeasti tarkoita sitä, että kaikki dieetit olisivat ”tuhoon tuomittuja” tai epäterveellisiä.

KUMINAUHATREENI KOKO KROPALLE
4

TEHOKAS KUMINAUHATREENI KOKO KROPALLE

Hyvinvointi, Treeni, Yleinen

Vastuskuminauhalla saat helposti lisätehoa treeneihisi! Erityisesti selän ja ryhdin vahvistaminen on helppoa vastuskuminauhan avulla: harjoittele lavan hallintaa krusifiksi-liikkeellä tai vahvista selkää taljasoutujen avulla.

Treenivälineenä vastuskuminauha on aivan ehdoton! Se menee pieneen tilaan ja vastusta voi helposti säätää omalle tasollesi sopivaksi. Useissa liikkeissä voit vaikuttaa liikkeen haastavuuteen kuminauhan tiukkuudella: mitä löysemmällä kuminauha on, sen kevyempi liike, ja mitä kireämmällä kuminauha on, sen tiukempi ja haastavampi vastus.