Moni minua pitkään seurannut muistaa varmasti, että vielä vuosia sitten olen kritisoinut ja vastustanut erilaisia dieettejä sekä kaloreiden laskemista melko rajustikin. Näin jälkikäteen välillä saattaa posket hieman punoittaa, kun muistelen kaikista mustavalkoisimpia mielipiteitäni asiasta 😅 Mutta näinhän se menee, mielipiteet, kokemukset ja tietotaito kehittyvät matkan varrella ja opimme eriyttämään myös omakohtaisia kokemuksia varsinaisesta faktatiedosta.

Tällä tarkoitan sitä, että hyvin usein annamme meidän omien kokemusten määrittää suhtautumistamme johonkin asiaan. Esimerkiksi se, että olen itse noudattanut noin kymmenen vuotta sitten epäterveellistä dieettiä, ei oikeasti tarkoita sitä, että kaikki dieetit olisivat ”tuhoon tuomittuja” tai epäterveellisiä.

Se, että minä sairastuin hormonitoiminnan epätasapainoon, kilpirauhasen vajaatoimintaan ja suhteeni ravintoon vääristyi, ei tarkoita sitä, että kaikille kävisi näin. Se kertoo vain siitä, että dieetti meni persiilleen ja oli toteutettu kyseenalaisin keinoin. Ehkäpä suurimpana ongelmana oli väärät lähtökohdat dieetille, kun taustalla oli liian vähän syömistä ja liiallista sporttaamista jo vuoden ajan. Dieetti toimi vain ”viimeisenä naulana arkkuun”, eikä sitä olisi koskaan pitänyt toteuttaa. En itse valmentajana toimisi näin tai neuvoisi ketään toimimaan vastaavalla tavalla. Noh, oppia ikä kaikki.

Maailma (ja myös minun asiakaskuntani) on pullollaan esimerkkejä siitä, että erilaisia kiristelyjä, rasvanpolttoprojekteja ja dieettejä voi tehdä onnistuneesti ja pysyvästi, ilman terveyttä (niin fyysistä kuin henkistä) vaarantavia menetelmiä.

Vaikka suhtautumiseni dieetteihin on muuttunut lisääntyneen kokemuksen ja tietotaidon kautta, on silti asioita, joista olen edelleen vahvasti samaa mieltä.

Ehkäpä tärkein on se, että kenenkään ihmisarvo tai onnellisuus ei muutu, vaikka pudottaisitkin 5kg pois tai sulattaisit 10 senttiä vyötäröltä. Elämänlaatu voi parantua kohonneen vireystilan ja paremman fyysisen kunnon ansiosta, mutta vaa’an lukema tai tietty rasvaprosentti ei sitä tee. Ja tämä on meidän jokaisen tärkeää muistaa ja ymmärtää ❤️

On myös erittäin tärkeää ymmärtää hetkellisen rasvanpolttoprojektin ja ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN ero. Nämä eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Elämäntapamuutoksessa keskitymme pienten asioiden muuttamiseen asia kerrallaan, suuriin linjoihin, silloin ei ruokapuntareita tarvita ja niin edelleen. Mutta erityisesti lyhyemmässä dieetissä tarkkuutta vaaditaan eri tavalla, erityisesti jos rasvaprosentti on jo melko alhainen. Jos taas rasvaa on kertynyt enemmän, silloin usein riittää varsinkin alkuun vähän rennompikin lähestymistyyli.

Elämässämme voi kuitenkin tulla tilanteita, kun haluamme keskittyä ulkonäköömme, haluamme muokata kehonkoostumusta ja näyttää omaan silmään paremmalta vaikkapa bikineissä. Tai haluamme, että jokin tietty mekko mahtuu päälle kesähäissä. Mikä se syy sitten onkin, se on täysin sallittua. On täysin ok haluta polttaa rasvaa, kiinteytyä tai muokata kehoaan sporttisemmaksi (tätäkin muuten kritisoidaan aika vahvasti mediassa nykyään).

On kuitenkin asioita mitkä voivat olla esteenä tällaiselle toiveelle, tai mitkä eivät tee rasvanpolttoprojektista kannattavia juuri sillä hetkellä. Tällöin perustan hoitaminen kuntoon on ensiarvoisempi tehtävä, ja vasta sen jälkeen kannattaa miettiä tiukempia rutistuksia.

Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi elämän kriisit, kuormittavat elämäntilanteet, syömishäiriöt, liian pitkään jatkuneet aikaisemmat dieetit ja näistä aiheutunut säästöliekkitila ja niin edelleen.

Mutta silloin kun pohja ja yleinen elämäntilanne on suht stabiili (jos se koskaan on 😅), lähtökohdat dieetille ovat terveellisellä pohjalla. Tällöin järkevästi laadittu dieetti on täysin turvallinen, tuloksekas ja sen avulla päästään asetettuihin tavoitteisiin suhteellisen nopeastikin.

Järkevän diettaamisen metodit

Tärkeimpiä seikkoja ja metodeita, joita itse käytän dieettivalmennuksessa, on riittävä yksilöllisyys, elämäntilanteen huomiointi, resurssit ja realistiset tavoitteet. Eli ruokavalion täytyy olla riittävän yksilöity, pelkkä painoluokan mukaan eteneminen ei vielä riitä (80kg painava, passiivinen ja korkean rasvaprosentin omaava kuluttaa aivan eri määrän kuin 80kg painava, aktiivinen ja lihaksikas henkilö). Ruokavaliossa täytyy siis huomioida henkilön paino, perusaineenvaihdunta, aktiivisuus, kehonkoostumus sekä myös hänen mieltymykset ja resurssit. Täytyy huomioida halutaanko rasvaa sulatella rivakammin ja lyhyemmän aikaa, vai kenties vähän maltillisemmalla tahdilla. Ruokamäärää ei voi kuitenkaan laskea liian alas, jotta homma pysyy terveellisenä.

Treeniohjelman tulee olla sellainen, että se on toteutettavissa omassa arjessa ilman suuria lisäponnisteluja. Jos sinulle on realistista treenata 3 kertaa viikossa, sinun ei kannata ostaa valmennusta joka vaatii treenejä 5-6 kertaa viikossa. Tällöin lähtökohdat sotivat jo onnistumista vastaan tai joudut henkihievereissä rutistamaan vaadittavan treenimäärän pahimmillaan tärkeiden unituntien kustannuksella. Treenimetodeissa tulee myös huomioida lihasten vahvistaminen ja lihasmassan ylläpito tai kehitys, jottei vahingossakaan polteta arvokasta lihasmassaa pois. Eli pelkät juoksulenkit tai kuluttavat kuntopiirit eivät ole optimaalinen ratkaisu, kun halutaan polttaa rasvaa ja muokata kehonkoostumusta.

Henkiset voimavarat, sitoutuminen ja motivointi ovat myös tärkeitä seikkoja huomioida, jotta rasvanpolttoprojekti saadaan maaliin saakka ILMAN pakkomielteistä suhtautumista ravintoon tai treeniin. Matkan tulee olla siis riittävän joustava, jotta ei mennä peppu edellä puuhun.

Ja juuri näitä metodeja hyödynnetään uudessa BURNER 9 valmennuksessa.

Kiinteämpi, rasvattomampi ja sporttisempi kroppa

”Haluaisin kiinteytyä ja saada sporttista muotoa kroppaan”. Tämä on ollut näin kevään korvilla yleinen lause, jota minulle on esitetty ja jota olen kuullut valmennettaviltani. Nyt, yleisön pyynnöstä, olen valmistellut täysin uuden valmennuskokonaisuuden, joka keskittyy puhtaasti rasvanpolttoon ja kehonkoostumuksen muokkaamiseen. BURNER 9 on 9 viikon valmennuskokonaisuus keskittyen tehokkaaseen rasvanpolttoon, turvallisesti ja terveellisesti. Ja jota itsekin tällä hetkellä noudatan neljättä viikkoa 🤩 Rasvaa on palanut, treenitehot ja voimatasot ovat nousseet, unenlaatu on parempaa ja yleisfiilis on virkeämpi 🙌🏻

BURNER 9 valmennus käynnistyy sillä, että jokainen tekee alkukartoituksen, jonka pohjalta yksilöity ruokavalio muodostuu. Siinä huomioidaan siis ikä, paino, oma aktiivisuus, arvioitu rasvaprosentti (sinun ei tarvitse tietää tätä tällä hetkellä), oma tavoite sekä teho/tahti, jolla rasvanpoltto halutaan tehdä. Pääset myös itse valitsemaan, haluatko treenata kotona, salilla vai sekä että, ja oletko valmis treenaamaan 2-3 kertaa vai 3-4 kertaa viikossa. Eli hommat yksilöidään jo alusta alkaen, ja sinulla on valmentajan eli minun etätuki muutaman klikkauksen päässä.

Näin huolehditaan, että lähtökohdat ovat oikein ja tällöin myös itse matkastakin tulee huomattavasti tuloksekkaampi, sujuvampi ja mukavampi 😃

BURNER 9

BURNER 9 starttaa 17.4.2023 ja valmennus kestää 9 viikkoa, eli päästään maaliin juuri ennen juhannusta. Valmennuksen aikana voi olla juhlia tai lomia, eli nämä eivät ole syitä olla tulematta mukaan valmennukseen. Olen itsekin pitämässä pääsiäisenä pientä dieettibreikkiä, jonka jälkeen hommat jatkuu taas normaalisti. Tekee hyvää niin mielelle kuin kropallekin!

Valmennus on nyt lanseeraustarjouksessa -40% ja bonuksena on vielä rahan arvoinen lahja. Jos tavoitteenasi on kiristellä kroppaa ja polttaa rasvaa ennen kesää, nyt on aika toimia. Valmennuspaikkoja on rajallinen määrä, joten oma paikka kannattaa lunastaa nopeasti.

Pääset tutustumaan valmennukseen täältä.

Valmennuksen voi lunastaa myös liikuntaeduilla kokonaan tai osittain, sekä useilla eri maksutavoilla.