Tag
Tuntuuko, että aineenvaihdunta on jumissa, eikä mitään tapahdu, vaikka treenaisit kuinka paljon tai söisit mahdollisimman vähän? Oletko koskaan miettinyt, miksi säännöllisistä treeneistä huolimatta keho ei silti muutu niin kuin haluaisit?
Teet jo paljon hikitreenejä toisensa perään, sykkeet huitelee korkealla ja iloitset, kun treeni kulutti niin paljon kaloreita.
Ja silti tulokset jäävät puolitiehen.
💡 Mutta aineenvaihdunta ei tehostu pelkästä hikoilusta (eikä juomalla vettä) – vaan lihasmassasta.
Erityisesti yli 35–40-vuotiaana kehosi tarvitsee jotain aivan muuta kuin loputtomia kuntopiirejä.
Suuri osa “lihaskuntotreeneiksi” markkinoiduista treeneistä (varsinkin kotona) on oikeasti vain sykettä nostavia kuntopiirejä:
ja jatkuvaa hikoilua parinkymmenen sekunnin palautuksilla
Ne tuntuvat tehokkailta ja kehittävät kyllä kuntoa… mutta eivät rakenna sitä, mikä oikeasti muuttaa kehoasi.
Moni minua pitkään seurannut muistaa varmasti, että vielä vuosia sitten olen kritisoinut ja vastustanut erilaisia dieettejä sekä kaloreiden laskemista melko rajustikin. Näin jälkikäteen välillä saattaa posket hieman punoittaa, kun muistelen kaikista mustavalkoisimpia mielipiteitäni asiasta 😅 Mutta näinhän se menee, mielipiteet, kokemukset ja tietotaito kehittyvät matkan varrella ja opimme eriyttämään myös omakohtaisia kokemuksia varsinaisesta faktatiedosta.
Tällä tarkoitan sitä, että hyvin usein annamme meidän omien kokemusten määrittää suhtautumistamme johonkin asiaan. Esimerkiksi se, että olen itse noudattanut noin kymmenen vuotta sitten epäterveellistä dieettiä, ei oikeasti tarkoita sitä, että kaikki dieetit olisivat ”tuhoon tuomittuja” tai epäterveellisiä.
Treenisuunnitelma valmiina, ruokavalio ja -ohjeet tiedossa, tästä se taas lähtee! Mutta viikon päätteeksi huomaatkin, ettei mitään tullut tehtyä ja sätit itseäsi omasta saamattomuudestasi. Kuulostaako tutulta?
Tähän löytyy ihan luonnollinen syy, etkä ole ainoa joka löytää itsensä tästä tilanteesta viikon päätteeksi. Mitäpä jos lähdettäisiin ihan alusta ja muutettaisiin hieman toimintamalleja, niin nämäkin ongelmat voisivat jäädä historiaan?
Syö vähemmän niin laihdut -periaate on totta ja pätee monessakin tapauksessa, mutta monet luulevat harhaanjohtavasti sen tarkoittavan ”syö mahdollisimman vähän niin laihdut”.
Päivittäin näen erilaisissa painonpudotusryhmissä kommentteja ja ihmettelyjä siitä, kun paino ei vain tipu, vaikka syödään alle lepoaineenvaihdunnan. Voin myös sanoa omasta valmennuskokemuksestani, että on heitä, jotka eivät ole oikeasti syöneet edes lepoaineenvaihduntansa verran, eikä paino ole silti tippunut valmennukseen tultaessa. Mistä tämä sitten johtuu?
Vuoden pimein aika on täällä taas, ja monille se tuottaa lisähaasteita päivittäiseen jaksamiseen. Eikä ihme, sillä pimeydellä ja kaamoksella on monia kuormittavia vaikutuksia elimistöön, kuten esimerkiksi melatoniinin tuotanto elimistössä lisääntyy, mieliala saattaa laskea ja ruoka maistua vähän liiankin hyvin.
Näin syksyllä olen havainnut ympäristössä, että jopa ne energisimmät duracel-puput valittavat väsymystä ja alavireistä tunnelmaa, ja huomaan myös omassa olossani, että pieni lisäenergia olisi tarpeen. Onneksi kuitenkin on pieniä kikkakolmosia joilla pystyy vaikuttamaan omaan vireystilaan, ja kasasin tähän kirjoitukseen omat vinkkini myös sinulle.
Moikka, olen Nana, 43-vuotias koulutettu ja sertifioitu personal trainer, ravinto-, muutos- ja psyykkinen valmentaja yli 13 vuoden valmennuskokemuksella.
Missioni on tehdä naisista vahvempia, hyvinvoivempia, itsevarmempia ja energisempiä - ulkoisista muutoksista tinkimättä. Autan naisia löytämään säännöllisen ja kestävän tavan pitää itsestään huolta - ilman kitukuureja tai ylitreenaamista, joustavasti ja kiireisessäkin arjessa toimivalla tavalla.
Mikäli kaipaat valmennusta yli 13 vuoden kokemuksella ja rautaisella ammattitaidolla, voit tutustua verkkovalmennuksiini alta.
Tutustu valmennuksiin

