welcome-lifestyle
Kategoria

Lifestyle

Katso
welcome-treeni
Kategoria

Treeni

Katso
welcome-ruokavalio
Kategoria

Ruoka

Katso
0

Gluteeniton ja maidoton puolukkakinuskiraakakakku

Hyvinvointi, Reseptit, Ruokavalio, Yleinen

Kun herkkuhammasta kolottaa, se fiksumpi ja terveellisempi vaihtoehto keinotekoisten höttöjen sijaan on raakaherkut, esimerkiksi raakakakut. Toki kakuissa on paljon energiaa, joten niitä ei kannata ihan mielin määrin syödä, mutta energia on sellaisessa muodossa, mitä kroppa voi käyttää hyödykseen. Yleensä raakakakuissa käytetään paljon terveellisiä aineksia, esimerkiksi avocadoa, pähkinöitä, marjoja ja hedelmiä. Tämäkään raakakakku ei ole poikkeus, toki tässä on sokeria kookossokerin muodossa, mutta valkoista sokeria ei ole käytetty lainkaan. Makeutukseen voi käyttää myös esimerkiksi taateleita, jos sokerin käyttö kauhistuttaa. Itse lisäilin makeutta myös stevialla.

FullSizeRender_1

Kakku on ihanan raikas ja kirpsakka, mutta samalla samettisen makea. Kinuski ja puolukka ovat erinomainen combo, ja täytyy kyllä sanoa että tämä vei kielen mennessään! Resepti on yhdistelmä Greenstreetin puolukkakinuskikakusta, josta otin pohjan (modifoitu, alkuperäisessä käytetty kookosjauhoja) ja kinuskitäytteen ohjeet (myös modifoitu muutamien aineksien osalta), ja puolukkatäytteen idean sain Raakaa & Makeaa -kirjan (Tykkä, Ala-Seppälä, Lähteenmäki) puolukkakakku-reseptistä, jota kuitenkin muokkailin hieman, muun muassa lisäilin kookoskerman reseptiin tuomaan makua ja kuohkeutta.

IMG_8839

Kakku ei ehtinyt täysin hyytyä, koska malttamattomana makuhan piti päästä testaamaan heti, joten kakku ei ole ehkä kauneimmasta päästä, ja kuvattu huonossa valossa. Mutta ah, maku ennen ulkonäköä, eikö? 😉

FullSizeRender

Kirpsakka ja syksyinen puolukkakinuskiraakakakku:

Pohja:

2 dl mantelijauhoja
1 dl kookospalmusokeria
5-6 rkl kookosöljyä

Kaikki sekaisin tehosekoittimessa tai sekoita käsin, ja painele massa leivinpaperilla vuoratun kakkuvuoan pohjan päälle. Laita pakkaseen jähmettymään.

Kinuskitäyte:

1,5 dl kookosöljyä
1,5 tl psylliumia + 1 dl vettä
2 rkl tocoa
1,5 dl kookospalmusokeria
1 rkl lesitiiniä
0,5-1 tl vaniljajauhetta
hyppysellinen suolaa
1/2-1 avocadoa (itse käytin puolikkaan, olisi voinut olla kokonainen)
(1 tl pikakahvijauhetta, itse unohdin laittaa)

Sekoita psyllium veteen ja anna saostua hetken, jonka jälkeen sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi, ja kaada jähmettyneen pohjan päälle. Laita pakkaseen odottamaan puolukkatäytettä.

Puolukkatäyte:

1,5 avocadoa (olisi voinut olla 2-2,5)
250 g puolukoita (jos käytät pakastettuja, sulata ensin)
1 dl riisinlesejauhe
1 dl mantelijauhoja
1 rkl geenimuuntelematonta soijalesitiiniä
hyppysellinen suolaa
1dl tuorepuristettua sitruunamehua
1/2 raastettua sitruunan kuorta
1 dl hunajaa tai kookospalmunektaria, itse laitoin myös steviaa
1-1 tl vaniljajauhetta
2 dl sulatettua kookosöljyä
2 dl kookoskermaa

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa, huolehdi ettei puolukat ole enää jäässä, koska muuten massan pyörittäminen voi olla hankalaa, koska jäiset puolukat kiinteyttää sulatetun kookosöljyn. Lisää makeutta maun mukaan. Kun seos on samettisen pehmeää, kaada sen hyytyneen kinuskitäytteen päälle. Laita pakkaseen vähintään muutamaksi tunniksi, voi olla myös yön yli.

Ota kakku sulamaan noin 30-60 minuuttia ennen tarjoilua.

Minulla on siis tällä viikolla tiedossa herkullisia hetkiä iltapäiväkahvien muodossa, tai sitten jos maltan, pakastan osan odottamaan oikein pahoja herkkuhimotuksia ;D

Mahtavaa viikkoa toivotellen,
Nana

 

0

Tirisevää rasvanpolttoa 20 minuutin Tabata-treenillä

Hyvinvointi, Kehonhallinta, Kehonpainoharjoittelu, kotona tehtävä kuntopiiri, laihdutus, pepputreeni, rasvanpolttotreeni, Treeni, Yleinen

Aina ei ole aikaa pitkiin treeneihin, mutta silloin kun keho janoaa kunnon hikeä ja aikaa ei ole hukattavaksi, on Tabata-treeni yksi suosikeistani. Tabata treenin pystyy rakentamaan mistä tahansa liikkeistä, ja voit itse valita haluatko tehdä enemmän lihaskuntoliikkeitä, vai esimerkiksi enemmän sykettä nostattavia liikkeitä. Mukavan lihaspolton saa takuuvarmasti aikaiseksi, sillä yhtä liikettä tehdään 4 minuuttia yhteensä, aina 20 sekuntia työtä ja 10 sekunnin lepopätkä välissä, yhteensä 8 kierrosta. Itse käytän Gymbossin timeria, mutta on olemassa erilaisia Tabata appeja puhelimeen, jolla saa helposti säädettyä kierrokset ja ajan, ilman kauheeta säätöä kellon kanssa.

IMG_8144


IMG_8143

Tein tämän treenin muutama viikko sitten, ja voi luoja sitä poltetta! Toki kroppa vielä palautuu tulehduksen jäljiltä, eikä voimat ollut ihan entisenlaiset, mutta aijai tuntui makealta 🙂

IMG_8146

Tässä liikkeet, jokaista liikettä kerrallaan siis 4 minuuttia, 20 sek työtä ja 10 sek lepoa, 8 kierrosta. Liikkeiden välissä voit pitää pienen tauon jos haluat hengähtää.

Nanan Tabata-treeni:

Kyykkyhyppy / kyykky

1/2 linkkari jalat koukussa, työnnä käsillä polvia vastaan tehostaaksesi liikettä

Vuorikiipeilijä

Joustokyykky

Punnerrus

Mikä parasta, tähän treeniin ei tarvitse välineitä, joten pystyt tekemään tämän kotona, mökillä tai vaikkapa lenkkipolulla.

Hikisiä hetkiä toivotellen,

Nana

*********

Briefly in English:

Insane 20 minutes fat burning workout: 4 minutes per move, 20 sec work, 20 sec rest, 8 rounds.  Moves:

Squat jump / squat

Crunches, push knees against your hands

Mountain climber

Bouncing squat

Push up

Happy burning 😉

 

10

Terveisiä sairaalasta

Hyvinvointi, Yleinen

Loma ei nyt mennytkään ihan miten olin suunnitellut, sillä olen viettänyt viikonlopun sairaalassa Meilahdessa sekä Haartmanissa. Eli terveisiä sairaalasta!

Kaikki alkoi oikeastaan keskiviikkoiltana saapuessani mökille, jolloin tunsin ensimmäistä kertaa heikkoa oloa, särkyä ja vilun tunnetta. Otin tällöin buranan, jolla olo parani ja meni ohi. Yöllä heräsin kuitenkin ihan hirveään horkkaan, olin aivan jäässä, lihakseni nykivät, ja tämä horkka oli sen verran paha, etten voinut nousta edes sängystä laittamaan patteria isommalle.

0

Tunnelmia Santahaminan sotilasesteradalta

Akrobatia, Hyvinvointi, Kehonhallinta, Kehonpainoharjoittelu, Treeni, Yleinen

Tiistaina pääsin testaamaan Santahaminan suljettua sotilasesterataa, kun Tough Viking järjesti yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa ryhmätreenit kutsutuille henkilöille. Ryhmäämme kuului 15 jäsentä, mukana oli muutamia bloggaajia ja somessa aktiivisia henkilöitä, yksi stunt mies ja muutamia muita kutsuvieraita. Rata oli 500 m ja sisälsi 20 erilaista estettä.

FullSizeRender_4

Alkuun juoksimme alkulämppänä noin kilometrin verran mäkistä maastoa, ja täytyy sanoa että siinäkin oli jo itsellä tekemistä, mentiin suhteellisen kovaa vauhtia, ja sykkeet nousi pilviin varsinkin tiukisssa mäissä. Mutta oli hyvä herätellä kroppaa tulevaa esterataa varten, vaikka se tuskallista olikin 😀 Alkulämpän jälkeen kävimme läpi esteet yksitellen, jonka jälkeen suoritimme radan aikaa vastaan. Radalla pääsimme kiipeämään, tasapainoilemaan, ryömimään, hyppimään esteitä, juoksemaan seinän yli köyttä apuna käyttäen, oli irkkulaista pöytää, monttua… Rata vaati kyllä niin ketteryyttä, kestävyyttä, voimaa ja räjähtävyyttä, ja itsellä varmaan suurin haaste oli tuo kestävyys. Sykkeet oli koko ajan maksimissa, keuhkot huusi hoosiannaa, mutta huh kuin huikea fiilis oli kun pääsin maaliin! Oma aikani oli 5:22, ja suoritin kaikki esteet kuten pitikin. Kuulemma tämä oli ensimmäinen kerta kun 2 korkeampaa kiipeämisestettä piti ylittää yläpuolelta eikä sivulta, huomasin että tähän meni aika paljon enemmän aikaa, kun piti varmistella ettei sieltä varmasti mätkähdä alas 😀  Alla kuvamateriaalia esteradasta, sekä myös video suorituksestani.


FullSizeRender_1 FullSizeRender_2 FullSizeRender_3 FullSizeRender FullSizeRender_1IMG_6715 IMG_6716 IMG_6717 IMG_6719 IMG_6720FullSizeRender_3 IMG_6721 IMG_6722 IMG_6723IMG_6725 IMG_6727 IMG_6729Tämä oli ihan mahtavaa harjoitusta syyskuussa olevaa Tough Viking esteratakilpailua varten, jossa juoksumatka on 12 km, ja esteitä taitaa olla 15-20, en ole ihan varma. Itselle haastavin tulee olemaan varmasti juoksumatka, ja se, ettei se piiputa minua ihan täysin. Onneksi aikaa harjoitella on vielä vähän päälle kuukausi 🙂 Täytyy vaan palautua ensin pienestä ylirasitustilasta, ja sitten pääsen kirmailemaan 🙂

Oletko itse osallistunut johonkin esteratakilpailuun, tai kenties viime vuoden Tough Vikingiin? Minkä koit itse haastavimmaksi osioksi, oliko se joku tietty este, vai kenties kokonaisuus?

Lomaterveisin,

Nana

 

0

Mörkö nimeltä ruoka

bikini fitness, Hyvinvointi, laihdutus, Reseptit, ruokapäiväkirja, Ruokavalio, Yleinen

Monelle ravintoasiat ja ruokavalio aiheuttaa paljon harmaita hiuksia, ja valitettavan moni taistelee jonkinasteista syömishäiriötä vastaan. On heitä, jotka eivät uskalla syödä mitään pelätessään lihomista, on heitä jotka ahmivat ja oksentavat, ja heitä, jotka pakkomielteisesti noudattavat ns. terveellistä ruokavaliota, mutta joka oikeasti on kaukana terveellisyydestä sen pakkomielteisyyden ja melkeinpä maanisuuden johdosta.

Milloin ruoasta, melkeinpä maailman simppeleimmästä asiasta, on tullut monelle tällainen mörkö? Miten oppisimme suhtautumaan ravintoon sopivan rennosti, mutta kuitenkin huomoiden sen merkitys ja tärkeys hyvinvoinnissamme?

1.6.IMG_2809

Oma suhtautuminen ruokaan on muuttunut paljon viimeisten vuosien aikana, ja voin rehellisesti kertoa, että ruoka on ollut pelottava mörkö omassa elämässänikin. Olen joutunut käymään aikamoisen tutkimusmatkan oman pääni sisällä, ja suurimmat haasteet koin fitness-kisojen ympärillä ja niiden jälkeen. Suhtautuminen ruokaan ei ollut terveellistä, kun ajatukset pyörivät vain kaloreiden ja niiden laskemisen ympärillä. Sopiiko tämä makrojakaumaani, onkohan tämä banaani nyt liikaa, jos syönkin vain puolikkaan? Jos syön tämän, joudun tekemään 15 minuuttia pidemmän lenkin…. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin herämään todellisuuteen, ja opin erilaisen näkökulman ravintoasioihin. Kalori ei ole vain kalori, vaan sen takana paljon tärkeämmässä roolissa on ravintoaineet, ja miten kroppamme pystyy niitä hyödyntämään. Syönkö mieluummin 0 kalorista ns. suklaakastiketta, jonka valmistamiseen on käytetty ties mitä myrkkyjä, vai nautinko marjani esimerkiksi itse tehdyllä raakasuklaakastikkeella, josta kroppani saa ravintoaineita, joka on luonnollisempi vaihtoehto, ja tiedän itse, mitä kaikkea siinä on? Ei ole enää vaikea valinta.

IMG_0498

 

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150429070043/app/wp content/uploads/sites/26/2015/04/IMG 0404

 

Hyvinvointivalmentajan työssäni ja laatiessani ruokaohjeistuksia törmään näihin samoihin ongelmiin ja asioihin jatkuvasti. Itse painotan ruokavalioita suunnitellessani elämäntaparemonttia, ja haluan ohjata asiakkaat pois dieettiajattelusta. Moni onkin yllättynyt siitä, kun samalla oma hyvinvointi paranee radikaalisti, muttei tarvitse nähdä nälkää tai elämän ei tarvitse olla kärvistelyä. ”Eihän terveellisesti elämisen kuulu olla näin helppoa? ” moni ihmettelee. No sitä se nimenomaan on, kun unohdetaan nälkäkuurit ja tarkat ruokarajoitukset. Itse voin todella hyvin suhteellisen rennolla otteella ruokaan, tottakai syön terveellisesti, mietin tarvitsenko tänään enemmän hiilihydraatteja vai proteiinia, miten rankkoja treenejä tulen tekemään tai on tullut tehtyä jne. Mutta kuitenkin voin hyvällä omalla tunnolla herkutella palan raakasuklaata siellä täällä, joskus syön karkkeja, vaikka tiedänkin niiden aiheuttavan pahaa oloa…

IMG_5430 IMG_4962 IMG_3936 IMG_3933

Näiden vuosien varrella olen vihdoin oppinut myös kuuntelemaan kehoani. Mitä se minulle viestittää, ja mitä se tarvitsee. Jos noudattaa jonkun antamaa ruokavaliota piirun tarkasti, voi nämä viestit mennä ohi, tai sitä omaa kroppaa ei edes yritä kuunnella. Varsinkin monesti vähähiilihydraattisella ruokavaliolla olevat saattavat kituuttaa päivätolkulla väsymyksen, päänsäryn ja flegmaattisuuden kanssa, kun kunnon tankkaus hyvälaatuisia hiilihydraatteja boostaisi kehoa ja auttaisi sitä taas toimimaan paremmin. Mutta kun paperissa sanotaan, että syö kanaa ja parsaa, niin näin se sitten on. Kohentaako tämä omaa hyvinvointia? Päätöksen voit tehdä itse.

IMG_4074

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150429070043/app/wp content/uploads/sites/26/2015/04/IMG 0156

Toki siinä vaiheessa kun lähdetään puhumaan kilpaiurheilusta, oli laji mikä tahansa, myös ruokapuolen merkitys kasvaa, ja hifistelyjäkin tarvitsee kenties tehdä. Mutta kun halutaan voida hyvin, kenties laihduttaa muutama kilo tai enemmänkin, tärkeintä on, että ruokavalio on sellainen, mitä voit noudattaa lopun elämääsi. Päälinjat kuntoon pikkuhiljaa, jolloin niistä muotoutuu rutiineja ja ne toteutuvat kuin luonnostaan. Itsekuria täytyy löytyä, mutta kun kroppasi saa tarpeeksi laadukkaita ravintoaineita oikeasta ruoasta, ei mielitekojakaan esiinny enää niin usein.

Oletko sinä kohdannut ruokamörköjä elämäsi aikana? Tai oletko päässyt näistä eroon, ja löytänyt itsellesi sopivimman ruokavalion, jolla voit hyvin?

Nana