Gluteeniton ruokavalio on tämän päivän hittijuttu, ja erilaisia gluteenittomia tuotteita pompsahtelee markkinoille harva se päivä. Moni ei kuitenkaan muista sitä, ettei gluteeniton tarkoita automaattisesti terveellistä, eli tuotteessa voi olla vaikka kuinka paljon sokeria tai rasvaa, ja se voi silti olla gluteeniton.

Gluteenitonta ruokavaliota noudattaessa olisi hyvä noudattaa siis luontaisesti gluteenitonta linjaa, hiilihydraatin lähteissä suosia esimerkiksi bataattia, kasviksia, perunaa ja marjoja. Erilaiset gluteenittomat sämpylät ja pastat ovat usein hyvin tärkkelyspitoisia, ja mukaan lisätty ties mitä lisäaineita, ja myös kaukana terveellisestä. Poikkeuksiakin toki löytyy. Markkinoille on hiljattain tullut myös lisäaineettomia, vegaanisia, gluteenittomia ja proteiinirikkaita pastavaihtoehtoja. Tällä viikolla kävin ostamassa Ruohonjuuresta testiin 3 erilaista gluteenitonta pastaa (linssipasta, kikherne- ja riisipasta), joita olen nyt testannut ja vertaillut.

Pastan rakastaja testailemassa eri vaihtoehtoja

Proteiinirikkaiden ja gluteenittomien pastojen käyttö on ihan perusteltua varsinkin silloin, jos noudattaa kasvisruokavaliota, ja haluaa panostaa proteiinin saantiin. Linssit ja pavut ovatkin tällöin oiva valinta proteiinin lähteeksi, ja osaksi monipuolista kasvisruokavaliota.

Mutta jos olet sekaruokailija, ja tarvitset hiilihydraattia esimerkiksi treenin jälkeen, ja annoksessasi on jo proteiinin lähde (esim. jauheliha, kana), ei tällöin fiksuin valinta ole proteiinirikkaat pastat. Suosi silloin joko tavallista pastaa, tai riisipastaa, jos välttämättä pastaa haluat.

Rakastan itse pastaruokia, mutta pääsääntöisesti yritän syödä hiilihydraatit muista lähteistä, kuten bataatista tai riisistä. Nämä ovat terveellisemmät ja luonnollisemmat vaihtoehdot vatsalleni, mutta pastaakin tulee säännöllisesti syötyä, ja uusia vaihtoehtoja on aina mielenkiintoista kokeilla.

Gluteeniton pasta -testi

Testiin päätyi siis 3 eri pastaa, ja lopussa vielä vertailuna tavallisen kaupan gluteeniton pasta sekä normaali täysjyväpasta, ja näiden ravintoarvot.

Pro Fusion punainen linssi fusilli-papupasta, 300g hinta 5,50 €, luomu

Lisäaineeton, gluteeniton, vegaaninen ja proteiinipitoinen. Punainen väri.

Tuotesisältö /100g:

Hiilihydraatti 56g (joista sokereita 2,2g)
Proteiini 23g
Kuitu 5,9g

Ainesosat: punainen linssijauho, vesi

Oma arvio: yllättävän neutraali, rakenne paras näistä kolmesta vaihtoehdosta. Nousi suosikiksi rakenteen takia, mutta kalliin hinnan takia kärkisijan vei toinen vaihtoehto.
Gluteeniton linssipasta

Pro Fusion Kikherne-pasta, 300g, hinta 5,50 €, luomu

Gluteeniton, lisäaineeton ja vegaaninen kikherne-pasta. Ruohonjuuren nettisivuilla kirjoitetaan ”Papupasta on keitettyjä papuja hellempi ruoansulatukselle ja lempeämpi valinta vatsallesi”.

Tuotesisältö /100g:

Hiilihydraatti 50g (joista sokereita 3,9g)
Kuitu 14g
Proteiini 20g

Ainesosat: kikhernejauho, vesi

Oma arvio: rakenne oli jauhoinen, maku ei mitenkään kovin vahva, mutta rakenteen takia jäi omalla listalla viimeiseksi. Huomioitavaa runsas kuidun määrä.

Gluteeniton kikherne pasta

Amisa riisi fusilli-pasta, 500g, hinta 4,99 €, luomu

Täysjyväriisijauhoista valmistettu luontaisesti gluteeniton luomupasta.

Tuotesisältä /100g:

Hiilihydraatti 72g (joista sokereita 1,4g)
Proteiini 9,1 g
Kuitu 3,5 g

Ainesosa: täysjyväriisijauho

Oma arvio: Hinta-laatusuhteeltaan paras vaihtoehto, ja maku myös hyvä & pehmeä. Hiilihydraattipitoinen vaihtoehto, kuituja kaikista vähiten näistä vaihtoehdoista. Sopii hyvin sekaruokailijan hiilihydraatin lähteeksi, mutta kuidut pitää saada muualta.

Gluteeniton riisipasta
Tässä vielä vertailuna normaalin kaupan gluteenittoman pastan tuotesisältö (400g, 2,49 €):

Hiilihydraatti 78,7g
Proteiini 6,5 g
Kuitu 1,1g

Ainesosat: valkoinen maissijauho (65%), keltainen maissijauho (29,5%), riisijauho (5%), vesi, emulgointiaine

Ravintosisältö jää hyvin köyhäksi, kuitua ei nimeksikään.

Ja lisäksi vielä normaalin täysjyväpastan tuotesisältö:

Hiilihydraatti 63g (joista sokereita 4,7g)
Proteiini 13g
Kuitu 8,9g

Ainesosat: täysjyvädurumvehnäjauho

Gluteeniton vai vehnäpasta?

Summa summarum, kannattaa siis pohtia MIKSI ja MIHIN tarkoitukseen pastaa syö? Oletko vegaani, ja haluat samalla myös runsaasti proteiinia? Vai oletko sekaruokailija, aiheuttaako tavallinen vehnäspagetti oireita vatsallesi? Jos ei, en näe syytä miksi pitäisi syödä gluteenittomia pastoja.

Luontaisesti gluteenittomia tuotteita kannattaa suosia ja syödä niitä mahdollisimma paljon. Mutta tosiaan, jos vehnä ei aiheuta vatsallesi ongelmia, tai olosi on muuten hyvä, jaksava ja virkeä, en näe syytä miksi itselleen yliherkkyys vehnään kannattaisi hankkia jättämällä viljatuotteet kokonaan pois ruokavaliosta. MUTTA: aina kannattaa kokeilla gluteenitonta tai viljatonta ruokavaliota ja testata miten se itsellä toimii, mutta suosittelen tällöin käyttämään luontaisesti gluteenittomia hiilihydraatin lähteitä. Moni alkaa voimaan paremmin jätettyään viljat pois, joten ainakin kokeilla kannattaa, siinä ei menetä mitään 🙂

Oletko itse testaillut näitä gluteenittomia pastoja, ja jos olet, mitä tykkäsit?

Nana Heikkilä

 

 

 

 

Tallenna