paahdetut kikherneet

Terveellisten ja suolaisten naposteltavien joukkoon on tullut itselle uusi kuningas, nimittäin paahdetut kikherneet! Sain tämän vinkin asiakkaaltani, ja resepti onkin ollut siitä lähtien käytössä, ja olen testaillut muutamaa erilaista variaatiota maustamisessa.

Kikherneissä on todella hyvä ravintoarvot, niissä on paljon proteiinia, kivasti kuitua ja myös hiilihydraatteja sopivassa määrin. Itse käytän näitä paahdettuja kikherneitä myös salaateissa ja ihan välipalanakin, lisäämään annoksen proteiinipitoisuutta.

Paahdetut kikherneet

kikherneet

Tarvitset:

1 pkt luomu kikherneitä
1-2 rkl oliiviöljyä
mausteet makusi mukaan, jälkikäteen

Huuhtele herneet huolellisesti ja valuta neste pois. Kuivaa herneet talouspaperilla hyvin ja kuivata hetken aikaa, tämä takaa rapeuden. Sekoita herneiden sekaan muutama
ruokalusikallinen oliiviöljyä ja levitä pellille tasaisesti.

Paahda noin 200-asteisessa uunissa puoli tuntia välillä käännellen, paistoaika takaa rapeuden. Muista kuitenkin vahtia herneitä, etteivät ne pala.

Tuunaa mausteilla

Kikherneitä voi maustaa makunsa mukaan, itse olen kokeillut ihan perus suola&mustapippuriyhdistelmää ja se toimi hyvin omaan makuun. Lisäksi testasin myös valkosipuli, juustokumina + chili yhdistelmää, tämäkin toimi erittäin kivasti, ja näissä olikin enemmän potkua.

Makean version saat dippaamalla jäähdytetyt kikherneet raakasuklaassa, ja annettua
kovettua pakkasessa.

Katso myös:

Terveelliset herkut x3

Herkulliset proteiinimuffinssit

Nana-Heikkila

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna