Maistuisiko (maidoton) proteiinimansikkajäätelö, banaanikaurakeksit tai omena-kaurapaistos? Nämä terveelliset herkut ovat sellaisia, joita voi hyvällä omalla tunnolla tehdä vaikka joka päivä! Kuitenkin viikonloppuna on usein enemmän aikaa panostaa kokkailuun ja leipomiseen, joten tässä viikonlopun leipomisten tilalle niitä vähän terveellisempiä herkkuja 😉
Terveelliset herkut
Aineksia voi rohkeasti muokata ja muutella oman maun ja kaappien sisällön mukaan.
Banaanikaurakeksit
2 banaania
80g banaani-suklaa Fast whey-80 heraproteiini
2,5dl kauralese
4 rkl kookosjauhoja
2 rkl kookoshiutale
1 tl leivinjauhoa
isohko loraus kookosmaitoa tai makeuttamatonta mantelimaitoa
2 rkl raakakaakaojauhetta
1 kananmunan valkuainen
Sekoita ensin kuivat ainekset keskenään, sitten lisää muussatut banaanit sekä kookosmaito ja valkuainen. Sekoita tahmeaksi tahnaksi. Levitä pieninä litteinä nokareina pellille. Lämmitä uuni 175 asteeseen ja paista noin 15-20 minuuttia, niin että keksien väri tummuu ja pinta muuttuu kovaksi.
Voit lisätä kaakaonibsejä massan sekaan tuomaan herkullisia sattumia.
Kaura-omenapaistos
1 omena
2 rkl kookosöljyä
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl kookossokeria
ripaus suolaa
ripaus piparkakkumaustetta
muutama teelusikallainen Ceylon-kanelia
Kuumenna pannulla kookosöljy ja lisää sekaan muut ainekset. Kääntele paistosta ja paista kunnes omenat pehmenevät hieman ja paistos ruskistuu kauniiksi. Syö joko tällaisenaan tai tarjoile esimerkiksi vaniljaisen rahkan kanssa.
Proteiini-mansikkajäätelö
banaani
100 ml kookosmaito
0,5 dl kauramaito/makeuttamaton mantelimaito
pare desiä pakastemansikoita
30 g Foodinin vaniljaproteiini
Koristeluun kaakaonibsejä ja kuivattuja mulpereita halutessasi.
Sekoita kaikki ainekset heraa lukuun ottamatta blenderissä. Kun seos on tasaista, lisää hera joukkoon ja hurauta vielä muutama hetki. Laita seos astiaan ja pakkaseen, ja anna olla pakastimessa noin tunnin verran. Sekoita ja odota vielä puolisen tuntia. Seosta kannattaa vahtia ja sekoitella välillä, ettei se jäädy liikaa.
Tarjoile haluamassasi muodossa, päälle voit ripotella raakakaakaonibsejä tai mulpereita.
* * * * * * * *
Ihanaa viikonloppua ja herkkuhetkiä <3
Psst! Piditkö näistä resepteistä? Jos tykkäsit, niin suosittelen sinua tutustumaan tähän sähköiseen reseptikirjaan. Se sisältää yli 150 terveellistä reseptiä ja on nyt huikeassa tarjouksessa!
Kauraomenapaistos on kokeiltu ja ihan SIKAhyvää! Joskus lisään vielä manteleita sekaan ai että. Vegaaniversiona toimii soijajogurtti tai caschewpähkinäkerma(c.pähkinät soseeksi)
Nam, ihan varmasti!