Voi namskis mitä herkkua muutama viikko takaperin tein! Mietin mikä olisi herkullinen ja terveellinen jälkiruoka, joka ei olisi kuitenkaan liian tuhti, vaan raikas ja kepeä.

Päädyin tekemään raakasuklaalla kuorrutettuja hedelmätikkuja, jotka maistui myös talouden miespuoliselle henkilölle. Raakasuklaan voi toki korvata myös tavallisella suklaalla, mutta itse halusin tällä kertaa tehdä vielä astetta terveellisemmän ja ravinteikkaamman version. Terveellinen-ja-herkullinen-jalkiruoka

Normaalisti teen raakasuklaat alusta käsin itse, mutta mökkiolosuhteissa koin Foodinin valmiin raakasuklaamassan erittäin käteväksi. Itse tykkään kermaisesta mausta, joten lisään seokseen hieman tocoa lisää, joka pehmentää aavistuksen kitkerää raakasuklaan makua. Seoksen voi makeuttaa oman maun mukaan, itse käytin steviaa sekä kookossokeria. Hunaja toimisi myös loistavasti.

Tarvitset siis seuraavat raaka-aineet:

Hedelmiä (itse käytin mansikoita ja ananasta)
Raakasuklaamassa (Foodin)
Halutessasi tocoa (Foodin)
Coctail tikkuja
Makeutus

JalkiruokaIMG_3862

Sulata suklaamassa lämpimän vesihauteen päällä, ja sekoita mukaan makeutus (ja halutessasi toco). Kaada seos lusikkaa avuksi käyttäen hedelmätikkujen päälle, ja laita jähmettymään noin 20 minuutiksi jääkaappiin.

JalkiruokaIMG_3869 JalkiruokaIMG_3872 JalkiruokaIMG_3887

Mums mums, herkullinen ja terveellinen jälkiruoka on valmis!

Mitä hedelmiä tai marjoja itse käyttäisit? Jätä kommentti, arvon vastanneiden kesken 2 kpl Foodinin luomu  kaakaomassa-pakettia, arvo á 9,75 €Arvonnan suoritan 8.7.2016.

xo,
Nana

 

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna