Category

Hyvinvointi

0

Miten sovittaa treeni ja ruokailut vaihtelevaan vuorokausi-rytmiin

Hyvinvointi, laihdutus, Ruokavalio, Treeni

Yrittäjän arki, vaihtelevat työajat ja kortilla oleva vapaa-aika asettavat omat haasteensa treenien ja ruokailujen sovittamiseen vaihtelevaan vuorokausrytmiin. Viime viikolla kirjoittelin vuorotyöläisen vuorokaudesta ja ruokailujen rytmittämisestä, ja siinä kirjoituksessa annoin esimerkkejä yövuorolaisille. Kysymyksiä tuli myös iltapainotteisesta rytmistä, ja siitä, kun rytmi vaihtelee. Vaikken itse esimerkiksi 3-vuorotyöläinen ole (kaikki respekti heille), elää omakin rytmi aika lailla yrittäjänä, ja välillä itsekin kohtaan haasteita kaiken yhteensovittamisessa.

Vuorotyöläisen ruokailu - katso esimerkkipäivä
0

Vuorotyöläisen ruokailu – katso esimerkkipäivä

Hyvinvointi, ruokapäiväkirja, Ruokavalio

Vuorotyö itsessään on keholle suuri rasite, joten vuorotyössä olevien tulisi kiinnittää erityisesti huomiota riittävään uneen ja laadukkaaseen ravintoon. Vuorotyöläinen joutuukin muuttamaan omaa vuorokausi-ajatteluaan työvuorojensa mukaan: aamupalat voivat muuttua illallisiksi, ja toisinpäin, ja kaikkea siltä väliltä! Tällöin kannattaakin miettiä ruokailuja aterioina 1, 2, 3 jne jos se tuntuu helpommalta.

Vuorotyöläisen ei ole kuitenkaan mahdotonta rakentaa fiksu ja terveellinen ruokailurytmi, joka tukee hyvinvointia. Tietyillä valinnoilla vireystason saa pidettyä hyvänä, ja vuorosta päästyä unen tuloonkin voi vaikuttaa ravinnolla.

Laihduttajan ruokavalio - kuinka paljon kannattaa syödä?
2

Laihduttajan ruokavalio – kuinka paljon kannattaa syödä?

Hyvinvointi, laihdutus, ruokapäiväkirja, Ruokavalio, Yleinen

Terveellisellä ja monipuolisella kotiruoalla harvoin pääsee lihoamaan, oli kyseessä sitten gluteeniton, maidoton, vegaani tai laihduttajan ruokavalio. Kun oikeaa ruokaa syö riittävästi, painonhallinta on huomattavasti helpompaa, ja makeanhimokin pysyy paremmin kurissa.

Tässä esimerkkinä muutaman päivän ruokailuni ja näiden päivien tarkemmat kalorimäärät ja makrojakaumat. Päivien välillä on vaihtelua, mutta näiden esimerkkien avulla näette, että sitä sapuskaa saa ja pitää syödä kunnolla. Varsinkin jos elää aktiivista elämää, ruoasta nipistämällä saa aikaiseksi vain tuhoja.

2

Överit vs. vajarit? Kun treenimäärät lähtee käsistä

Hyvinvointi, laihdutus, Treeni, Yleinen

Aamuaerobinen 45 min ja iltasali 6x viikossa, ”lepopäivänä” palauttava pitkä kävely 75 min. Tämä vastaa hyvin monen käsitystä normaalista ja tarvittavasta treenimäärästä. Koska useana päivänä treenataan kaksi kertaa päivässä, pitää omasta vapaa-ajasta nipistää, ja valitettavan usein se aika nipistetään myös yöunista. Jos kahdeksaksi mennään töihin tai kouluun, täytyy aamuaerobiselle lähteä jo ennen kuutta. Kroppa voi jaksaa tätä hetken aikaa, mutta ennen pitkää tulee seinä vastaan.

2

Vatsaongelmia? Oletko kokeillut FODMAP-ruokavaliota?

Hyvinvointi, Ruokavalio

Vatsavaivat ja erilaiset vatsaongelmat ovat hyvin yleisiä tänä päivänä. Ruokailun jälkeen turvottaa, ilmaa kertyy vatsaan, tai vatsa toimii liian nopeasti tai ei ollenkaan. Vakavammat suolisto-ongelmat kuten -syövät tai -tulehdukset on hyvä rajata pois lääkärissä jos oireet ovat vakavat tai jatkuneet pitkään, mutta lievemmissä tapauksissa kannattaa ensin kiinnittää huomiota ruokavalioon, ja tarkemmin FODMAP-hiilihydraatteihin, sillä ne eliminoimalla monet ovat saaneet avun vaivoihinsa, eikä käynti lääkärillä ole tarpeellista.