Kauneus ja terveys. I Love Me messut. Hyvinvointia, fitnessiä, itsestään huolta pitämistä. Mitä se sitten oikein pitää sisällään? Mitä kaikkea voidaan kutsua hyvinvoinnin nimissä tehdyksi? On hiustenpidennyksiä, ripsien pidennyksiä, erilaisia täytehoitoja kuten botoxia ja hyaluronihappo-piikkejä huuliin. On kemiallista kuorintaa, rintaimplantteja sekä suosiotaan kasvattavia pakaraimplantteja (!!!)…..
Itse olen 33-vuotias nainen, jokseenkin omilla jaloillaan tukevasti maassa seisova, tietysti omilla epävarmuuksilla varustettu yksilö. Olen ehtinyt tehdä elämässäni jo paljon, kouluttautunut muutamaankin eri ammattiin, sekä olen ollut arvostetussa asemassa työelämässä monta vuotta, ja nykyään elätän itseni yrittäjänä. Eli yleisten normien mukaan siis ihan fiksu ja tosissaan otettava tyyppi. Silti on asioita, joita mietin, ja ulkonäkö on yksi näistä.
Salaisuus pinnan alla
Kerron teille salaisuuden. Vain muutama läheinen ystävä tietää tämän, edes äitini ei ole asiasta tietoinen. 3,5 vuotta sitten, ennen ensimmäisiä (ja viimeisiä) bikini fitness kisojani, kävin ottamassa huuliini hyaluronihappoa. Huuleni turposivat kuin kumiankalla, ja ensimmäinen päivä meni paniikissa siitä, tulenko näyttämään seuraavat 6 kuukautta (aineen kesto) Johanna Tukiaiselta! Ja voin kertoa, että paniikissa oltiin… Töissä kerroin, että olen saanut allergisen reaktion (uskoi ken tahtoi). Silloin vannoin, ettei ikinä enää.
Silti silloin tällöin olen asiaa miettinyt, kun kauniita ja täyteläisiä huulia näkee yhä enenemässä määrin, ja nimenomaan siis keinotekoisesti tehtyjä. Mutta kuitenkin kauniita ja hillittyjä. Pitäisikö minunkin?
Ulkonäköpaineet & kauneusklinikat
Viikonloppuna messuilla kävelin sattumalta erään kauneusklinikan ständin ohi, jossa kävin sitten kyselemässä asiasta. Kysyin, kuinka arkipäivää erilaiset täytehoidot ovat, kuten huulten täyttö tai esimerkiksi Sibelius-rypyn täyttö. Kuulemma erittäin yleistyvää ja yhä nuoremmat turvautuvat näihin hoitoihin. Kerroin, että taistelen itseni ja oman arvomaailmani kanssa asiasta, ja mietin millaista esimerkkiä haluan itse näyttää. Onko ok parannella ja tuunata itseään? Tämä on tietysti asia josta jokainen vastaa itse, kukaan toinen tai ulkopuolinen ei voi määrittää toisen arvoja, vaikka mieli tekisikin yrittää.
Sain vastaukseksi, että omasta hyvinvoinnista välittäminen on täysin luonnollista, ja kerran kaksi vuodessa tällaiset hoidot ovat täysin normaaleja. Sen voi laskea normaaliksi kauneudenhoidoksi. Kolmen kuukauden välein huulten piikittäminen ei ole enää järkevää, ja hoitolan edustaja sanoikin, että usein varsinkin nuoret sokaistuvat ja homma lähtee lapasesta. Tiedämme varmasti jokainen muutaman botoxi-barbien tai täytetyn kumiankan, ja se on mielestäni kaukana kauniista.
Kuitenkin kun asiaa tarkemmin ajattelen, päädyn siihen tulokseen, etten halua ainakaan tässä vaiheessa piikkeihin turvautua. Elämässä on vaikka kuinka paljon asioita, joita olisi kiva saada, mutta järjellä ajateltuna ei ehkä kuitenkaan. Vaikka näen ympärilläni niitä täyteläisiä huulia, voin tyytyä niitä ihastelemaan. “Tyydyn” itse korostamaan piirteitäni meikillä aina tarvittaessa.
Mietin vain sitä, jos ikäiseni nuorehko nainen (en enää tiedä millä nimellä meitä kolmekymppisiä pitää kutsua :D) miettii tällaisia ulkonäköasioita, niin minkälaisia ulkonäköpaineita parikymppinen tai vielä nuorempi tyttö joutuu kokemaan? Kirjoittelinkin viikonloppuna messupostauksen meikeistä ja siitä, miten aikaisemmin pidetyt kuvaus- tai juhlameikit ovat nykyään arkimeikkejä, ja niin nuoret tietävät miten ja millä korostuksilla ja varjostuksilla saadaan kasvojen piirteitä piilotettua ja korostettua.
Mikä on luonnollista ja mikä ei?
Sitä mitä pidetään aitona tai luonnottomana riippuu hyvin paljon ihmisestä. Joku ei halua käyttää meikkiä ollenkaan, joku tuomitsee ripsienpidennykset. Itselläni on vaihdellen hiustenpidennykset, välillä on, välillä ei. Helpottaa paljon kuvauksissa ja hiustenlaitossa. Olen saanut hiuslisäkkeet sponsorointina, ja tuttuni laittaa ne minulle edullisemmin. Joten rahallisesti en joudu näihin paljoa panostamaan. Minulla on myös maltilliset ripsienpidennykset, jotka taas helpottavat elämääni huomattavasti. Joidenkin mielestä nekin ovat liikaa. Itse en koe näin. Olen kirjoittanut myös aikaisemmin silikoneistani, jotka olen hankkinut 8 vuotta sitten, ja kertonut nimenomaan sen, että syy näille on löytynyt korvieni välistä ja omista epävarmuuksista, ja kehottanut ihmisiä tarkkaan miettimään tiettyjä asioita ennen kuin veitsen alle lähtee.
Onko kaiken tämän jälkeen tekopyhää miettiä omia arvoja ja näkemyksiä täyteaineista? Kenties jonkun mielestä. Itse koen olevani eri ihminen kuin esimerkiksi 8 vuotta sitten, ja nyt miettisin kyllä rintaimplantteja uudemman kerran, ja nimenomaan siitä vinkkelistä minkälaista esimerkkiä näytän esimerkiksi kummitytölleni. Kävipä myös mielessä, että millainen näky mahdan olla 80 vuotiaana mummona tissit tanassa, mutta surullista tai ei, en varmasti ole ainoa.
Mieluusti kuulisin ajatuksia mitä nämä yleistyvät kauneusrutiinit ja kauneusihanteet muutenkin sinussa herättää? Oletko itse miettinyt kauneusleikkauksia, täyteaineita tai vaikkapa ripsienpidennyksiä? Miten itse arvotat nämä, onko sellaiset toimenpiteet ok jotka saadaan myös helposti pois kuten ripset tai hiustenpidennykset? Mihin sinä itse vedät rajan?
Kuvat: Pieni Pala Unelmaa By Pinja Bruun
Täällä painitaan hyvin paljon samojen asioiden äärellä. Itsekin olen miettinyt huulien täyttämistä monta kertaa ja varannut jopa ajankin, mutta perunut sen aina viime tipassa. Pelottaa epäonnistunut lopputulos tai mahdolliset pallukat pistokohdissa, jotka tuntuisivat esim suudellessa. Sitten mietin aina myös, että onko taloudellisesti järkevää sijoittaa 300-400€ noin typerään asiaan ja varsinkin kun täyttöä joutuu sitten uusimaan.
Viime keväänä kävin läpi tosi raskaan vaiheen, jonka seurauksena paino tippui ja vanhenin yhtäkkiä 10v. Olen aina ollut ikäistäni nuoremman näköinen ja saanut paljon kehuja ulkonäöstäni. Iski paniikki, että nytkö se kauneus on mennyttä ja masensi katsoa aamulla peiliin joka päivä. Luin netistä kyyneluran täytöstä, jossa kuopat silmien alla täytetään hyaluronihapolla. Minua häiritsi myös syventyneet nasolabiaalivakoni.
Varasin konsultaatioajan esteettiselle kauneusklinikalle, jossa aivan ihana hoitaja kertoi mesolankojen olevan täyteainetta parempi vaihtoehto nasolabiaaliin ja kertoi heidän lääkärin olevan erittäin taitava kyynelurien täytössä (samaa luin keskustelupalstoilta) ja yhden pistokerran riittävän, jolloin ainetta jäisi vielä hieman nasolabiaalien täyttöön.
Mesolankoihin olin tyytyväinen ja parin kuukauden päästä nasolabiaalivaot madaltuivat silmin nähden. Ehkä jotain kertoo se, että minua +30v luultiin useaan otteeseen alle 20 vuotiaaksi.. Sen sijaan kyynelurien täyttö, jonka hintalappu oli huikeat 500€, epäonnistui mielestäni täysin. Huomasin jo heti kotimatkalla, että toisen silmän alle ainetta oli laitettu ihan liikaa, jolloin kuopan tilalla oli selkeä kohoama. Ajattelin sen olevan turvotusta, mutta näin ei ollut. Ihmettelin sitäkin, kun ainetta ei jäänytkään yhtään yli kyynelurista nasolabiaalia varten. Lisäksi olin vielä erikseen kysynyt hoitajalta tarvitaanko useampi täyttökerta ja hän sanoi ei. Pistosten jälkeen lääkäri taas sanoi, että tarvitaan uusi täyttökerta 3 kk päästä ja olisi halunnut, että varataan aikakin jo. Haiskahti niin rahastukselle. Kuoppien tilalle oli nyt tullet ulkonevat pötkylät eli silmänaluset korostuivat ihan yhtälailla.
Summa summarum täyteaineita en aio enää ottaa. Muutoinkin kolmekymppiselle suositellaan ensisijaisesti kasvohoitoja (mikroneulaus on ymmärtääkseni tehokas) ja pistoshoitoihin tulisi turvautua vasta yli 40-vuotiaana. Näin olen kosmetologeilta kuullut.
Voi ei! Tuosta pitäisi varmaan tehdä jo jonkilainen valitus :O
Mutta tulipahan kokeiltua, ja nyt tiedät paremmin. Ei varmaan mitään pysyvää haittaa kuitenkaan tullut, rahaa meni hukkaan ja
pötkylätkin varmasti laskeutuu ajan kanssa 🙂
Kannattaa kokeilla myös kollageenituotteita, kuten kapseleita tai jauhetta, niiden pitäisi myös auttaa kauneudenhoidossa.
Ainakin luonnollisempi vaihtoehto 🙂
Itse en värjää enää edes hiuksiani. Aloin jokunen vuosi sitten miettimään miksi pitää muokata ulkonäköään? Olin siihen mennessä mm. värjännyt hiuksiani tummiksi n. 15 vuotta, koska se sopi mielestäni minulle paremmin. Totesin, että pitää varmaan opetella tykkäämään itsestään sellaisena kuin on, koska ei tämä oma väri nyt niin paha ole. Ja onhan se nyt paljon helpompaakin olla värjäämättä ja vaikka mitä. Säästää aikaa ja rahaa.
Ihmettelen juuri nyt sitä, että miksi tästä itsensä parantelusta on tullut vähän niin kuin normi? Pelottavaa, että elää sellainen kauneusihanne, missä kaikkien pitäisi näyttää siloisilta ja mahdollisimman täydellisiltä ja kohta saman näköisiltä. Minusta se on väärin, että operaatioilla haetaan itsetunnon kohotusta varsinkin nuorten keskuudessa, kun minäkuva on vielä monesti hyvin keskeneräinen. En koe itseäni enää rumaksi tai joukkoon kuulumattomaksi sen tähden, kun lopetin itseni tuunaamisen. Se otti kuitenkin hetken ja olen huomattavasti tyytyväisempi nykyään itseeni ja ulkonäkööni ylipäätään. Ehkä se on tämä ikäkin mikä alkaa vaikuttamaan 😉
Terveyden tähden tehdyt operaatiot ovat sitten asia erikseen.
Ihan totta, ja on pelottavaa miten nykypäivää kaikista kauneusoperaatioista on tullutkaan. Siinä jää helposti oma minuus aivan väärien asioiden alle…. Ikä varmasti myös lisää omaa itsevarmuutta, ainakin itse olen huomannut oman itsevarmuuden parantuneen huomattavasti muutamien vuosien aikana, vaikka välillä jotkut hömpät epävarmuudet nostavatkin päätään.
Hei, ja kiitos avoimesta, rehellisestä, ajatuksia herättelevästä postauksesta. On rohkeaa kertoa näin suoraan omista epävarmuuksistaan ulkonäön suhteen. Mietin kirjoitustasi lukiessani, että miten noin kaunis nainen voi olla epävarma omasta ulkonäöstään. Olen useaan kertaan ihastellut luonnonkauneuttasi ja minulle tuli jopa vähän yllätyksenä, että sinullakin on omat epävarmuutesi ulkonäköön liittyen. Mutta niinhän se on, meillä kaikilla on omat epävarmuutemme. Aina löytyy jotain parannettavaa, aina löytyy joku, jolla on kauniimpi hymy, kauniimpi vartalo yms. Kunpa sitä vain osaisi arvostaa sitä omaa kauneuttaan juuri sellaisena kuin se on.
Toisaalta on aika huojentavaa kuulla, että kaikki me painimme näiden samojen asioiden kanssa. Jopa se ihastelemasi kuvankaunis nainen. Oma reaktioni oli, että miksi ihmeessä sinä haluaisit parannella ulkonäköäsi täyteaineilla, kun olet noin upea ilmankin. Mutta ihan samalla tavalla, joku toinen voi ihmetellä miksi ihmeessä minä pidän omaa nenääni rumana, kun siinä jonkun toisen mielestä ei ole kerta kaikkiaan mitään vikaa. Kauneus on katsojan silmissä ja valitettavasti me katsomme itseämme ihan liian kriittisin silmin. Itseään pitäisi katsoa peilistä kuin hyvää ystävää. Ei kukaan (toivottavasti) ajattele ystävästään, että voi kun tuolla on kapeat huulet tai ruma nenä.
Miksi me sitten olemme niin armottomia itseämme kohtaan? Miksi emme kelpaa itsellemme sellaisina kuin olemme? Ehkä kyse ei olekaan siitä, että haluaisimme olla kauniimpia ja parempia vaan siitä, että haluaisimme olla vähemmän epävarmoja. Ja auttaako siihen kosmeettiset toimenpiteet tai kritiikki omaa ulkonäköä kohtaan? Ei. Kyllä se epävarmuus on poistettava ihan muilla keinoin. Sen keinon kun vielä löytäisi…
Kiitos mahtavasta kommentista! Näinhän se juuri on, ne epävarmuudet usein ovat pelkkää oman korvienvälin tuotosta, ja useimmiten ihan höpöhöpöjä! Itsekriittisyyden määrä voi olla jotain ihan älytöntä, mutta kunpa meistä jokainen ymmärtäisi miten turhaa se on. Mutta se oli myös yksi tekstini pointti, että missä vaiheessa olemme alkaneet luulla, että ihmisen pitäisi olla jotenkin täydellinen? Ja mitä se täydellisyys on? Pusuhuulia, korkeita poskipäitä, siloposkia? Ei, ei, ei. Jos mietin kaunista ihmistä, niin se on iloinen, hymyilevä, energinen, sellaista elämänhalua pursuava ja pilkettä silmäkulmassa omaava. Ei siihen liity tekoripset ja turbohuulet 😀
Ja nimenomaan, itsetunto ja itsevarmuus lähtee sisältä, ja uskon että nekin paranee koko ajan, mitä enemmän itseään ja ajatuksiaan tutkii. Ja kenties pohtii asioita muiden kanssa. Oma itsevarmuuteni on kasvanut hurjasti muutaman vuoden aikana, kun olen uskaltanut heittäytyä, kokeilla, mutta myös myöntää ne omat epävarmuudet. Ja koko ajan ollaan menossa parempaan suuntaan 🙂
En käytä meikkiä enkä värjää hiuksiani. Minulla on ollut akne 25 vuotta ja olen saanut instassa kerran kommentin, että naamani on vitun ruma. Kyllähän se tuntui pahalta, mutta en ymmärrä, miksi kaikkien pitäisi olla kauniita? En ole yhtään itsevarma ihminen ja häpeän naamaani niin paljon, etten halua katsoa itseäni peilistä, enkä todellakaan ota tavallisesti mitään selfieitä (muuten olisi varmaan tullut enemmänkin kommentteja rumuudestani)! Silti en ymmärrä, miksi minun pitäisi yrittää näyttää joltain muulta kuin olen. En vain ymmärrä. Jos en kelpaa tällaisena, niin en kelpaa.
Tosi ikävä kuulla että olet saanut joltain idiootilta tuollaisen kommentin. Mutta kannattaa muistaa, että somessa pyörii vaikka minkälaisia tyyppejä ihan vaan pahoittamassa ihmisten mieltä. Olen nähnyt, että monet bloggaajatkin saavat kommentteja tyyliin ”vitun läski”, ”saatanan ruma huora” jne, vaikka kyseessä on aivan normaalipainoiset ja terveen näköiset naiset. Mutta ymmärrän että se tuntuu pahalta. Ja tosi surullista, että häpeät kasvojasi 🙁 Eihän akne ole mikään kauneuden ”este”? Mielestäni kauneutta on monenlaista, sen ei tarvitse olla standardi kuvankaunis ihminen, vaan kauneutta voi olla elävät ja iloiset silmät, tarttuva hymy, karisma… Ja mielestäni henkilö joka kantaa itseään ylpeästi (ei nokkavasti), on aina kaunis.
Kenenkään ei tarvitse näyttää joltain mitä ei oikeasti ole. On ok korostaa omia tiettyjä kasvonpiirteitä, jos näin haluaa. On ok peittää meikillä vaikkapa sitten huonoa ihoa, jos näin haluaa. Mutta jokaisen pitäisi kelvata sellaisena kuin on. Mutta itsensä hyväksyminen on se tärkein askel. Eli kehottaisin sinua rauhassa tutustumaan omiin kasvoihisi, keskittyä niihin puoliin joihin olet tyytyväinen, ilman tuomitsemista, haukkuja tai liiallista arvostelua. Itsetunto on sellainen asia, mikä kehittyy pikkuhiljaa, mutta se aina lähtee itsensä hyväksymisestä, sellaisena kuin on.
Mukavaa syksyn jatkoa sinne ruudun toiselle puolelle 🙂
tosi viisaita, kannustavia ja rohkaisevia vastauksia olet lukijoillesi antanut. varsinkin tämä viimeinen”Mutta jokaisen pitäisi kelvata sellaisena kuin on. Mutta itsensä hyväksyminen on se tärkein askel. ” Eli ei mennä yhteiskunnan tai ulkopuolisten sanelemana muuttamaan itseään tai tehdä sellaista jota ei oikeasti halua. Ystävä laittoi silikonit vain sen takia että miesystävä ”pakotti” ei riittänyt ystäväni oma rintavarustus. Surullista. Itse en meikkaa tai värjää hiuksia ja en välitä mitä muut ajattelevat. Toki pieni ehostus juhliin ja treffeille on paikallaan, mutta jos en halua/jaksa niin en tee. Leikkauksia voisin harkita jos joutuisin onnettomuuteen tmsja Suvussamme on taipumusta silmäluomien valahtamiselle joten sekin voi olla edessä keski-iässä. Pidän kyllä hieman tekopyhänä ihmistä joka sanoo ”hyväksyitsesisellaisenakuinolet” ja on käynyt lukuisissa kauneusoperaatioissa.
Se on kyllä surullista, jos joutuu ”pakotettuna” itseään korjailemaan 😔 Kaikki pitäisi tosiaan lähteä itsestä, mutta ensin pitäisi katsoa oikeasti silmästä silmään ja kysyä, muuttaako tietty operaatio yhtään mitään… niin, on vähän kinkkinen juttu, itse olen tosiaan käynyt yhdessä, ja sitten on näitä ripsiä yms, mutta silti haluan puhua tästä itsensä hyväksymisestä, ja myös sen vaikeudesta 😊