Tag

elämäntaparemontti

MITEN ONNISTUA ELÄMÄNTAPAMUUTOKSESSA?
4

MITEN ONNISTUA ELÄMÄNTAPAMUUTOKSESSA?

Hyvinvointi, Ruokavalio, Treeni, Yleinen

Usein elämäntapamuutokset aloitetaan rytinällä. Ruokavalio uusiksi, salille 5 kertaa viikossa. Monesti motivaatio ja into lopahtaa kuitenkin jo ensimmäisen kuukauden jälkeen, jolloin ollaan takaisin lähtöpisteessä tai pahimmillaan paino on noussut, koska tiukan nälkäkuurin jälkeen herkkuja tuli ahmittua kaksin käsin.

Painonpudotus ja elämäntapamuutokset voi tuntua vaikeilta ja mahdottomilta ajatuksilta, jos näitä tavoitellaan väärillä keinoilla. Näihin ei ole olemassa taikapillereitä, joita niin monet etsivät. Tuloksetta. Elämäntapamuutoksen ei tarvitse olla niin hankalaa, kun se tehdään oikein. Se toki vaatii omaa ajattelukykyä ja jopa ajatusmallien muuttamista. Mutta näiden muutosten jälkeen elämäntaparemontin tekeminen helpottuu, ja sitoudut prosessiin ihan eri tavalla, jolloin myös mahdollisuus omaksua terveelliset tavat pysyvästi osaksi omaa arkea moninkertaistuu. 

Miksi pikadieetit eivät kannata
5

MIKSI PIKADIEETIT EIVÄT KANNATA?

Hyvinvointi, laihdutus, Ruokavalio, Treeni

Vuodessa on muutama sesonkiaika, jotka ovat monelle nopeita tehokuureja myyville kulta-aikaa, kun ihmiset haluavat nopeita ja helppoja tuloksia, ja ovat valmiita tekemään lähes mitä vain laihtuakseen.

Pikadieetit eivät kuitenkaan kannata monestakaan syystä, ja näillä voidaan tehdä sellaista hallaa kropalle, jota joudutaan korjailemaan vielä pitkään. Tämä voi kuitenkin olla sellainen asia jota tavallinen kaduntallaaja ei tiedä, ja useiden pikadieettien jälkeen kroppa on jo niin sekaisin, että vyyhdin purkaminen voi omatoimisesti olla hankalaa.

Miten päästä alkuun painon pudotuksessa
4

Miten päästä alkuun painonpudotuksessa

Hyvinvointi, Ruokavalio, Yleinen

Monet tuskailevat painonhallinnan ja laihduttamisen kanssa, kun ei tiedetä miten päästä alkuun painonpudotuksessa. Erilaisia dieettejä on kenties tullut kokeiltua, hulluimpiakin niistä, mutta nämä eivät ole tuottaneet haluttuja tuloksia. Kilot ovat ehkä lähteneet, mutta hiipineet nopeasti takaisin.

Et ole yksin tämän ongelman kanssa. Senpä takia tein tämän kirjoituksen siitä, miten painonpudotuksessa pääsee alkuun, fiksusti ja terveellisesti.

4

Suoritatko hyvinvointia?

Hyvinvointi, laihdutus, Lifestyle

Tämän päivän suorituskeskeisessä maailmassa moni lähtee suorittamaan hyvinvointia, jolloin näennäisesti kaikki elämäntavat voivat tukea hyvinvointia ja terveellisiä elämäntapoja. Kuitenkin tällainen suorittaja voi tuntea itsensä väsyneeksi, uupuneeksi ja paineet voivat kasvaa pinnan alla. Ulospäin kaikki näyttää hyvältä, unta tulee 8 tuntia yössä, treenataan 3-5 krt viikossa, ruokapuoli näyttää moitteettomalta. Mutta jos silti väsyttää ja tuskastuttaa, jossain mättää, mutta missä?

2

Rutiinien voima – miten elämäntapamuutos oikein starttaa?

Hyvinvointi, Lifestyle, Ruokavalio, Yleinen

Elämäntapamuutos on ennen kaikkea läjä rutiineja.

Jos kaikki elämäntavat pitäisi uusia kerralla, ei siitä tulisi varmasti mitään. Moni tietysti pystyy tsemppaamaan 4, 8 tai 12 viikkoa, mutta koko loppuelämän ajaksi? No way.

Tästä syystä olisikin hyvä oppia ymmärtämään rutiinien merkitys ja se, että yksitellen opetellut asiat ja niiden luominen rutiiniksi on loppupeleissä paaaaaljon helpompaa kuin kertaheitolla kaikki elämäntavat uusiksi -ajattelumalli. Miksi?