Takaisin ruotuun ja terveelliset elämäntavat rutiiniksi

Elokuu on täällä, ja se tarkoittaa monella ruotuun palaamista. Terveelliset elämäntavat ovat ehkä olleet kadoksissa, kesä on otettu ehkä turhankin iisisti, treenit ja muu aktiivisuus ovat olleet tauolla. Kevyen lomatissuttelun jälkeen energiatasot ovat kenties matalammalla kuin lomalle lähtiessä.

Tiedän hyvin mistä puhun, sillä alkukesästä saatu liikuntakielto pakotti treenit jäihin. Minulla liikunta ja terveellinen ruokailu ovat aina kulkeneet käsi kädessä, ja jos jostain syystä treenit ovat tauolla, rakoilee myös ruokapuoli.

Tänä kesänä on tullut myös nautittua viinilasillisia siellä täällä, kesän kunniaksi, tiedäthän. Ei mitään ryyppäämistä, vaan yksi tai kaksi lasillista joinain iltoina, fiiliksen vuoksi. Nämä muutamatkin lasilliset kuitenkin vaikuttavat oleellisesti unenlaatuun, eikä kroppa palaudu niin hyvin kuin ilman niitä.

Takaisin ruotuun ja terveelliset elämäntavat rutiiniksi

Terveelliset elämäntavat rakoilevat

Ruokailujen suhteen on ollut myös ongelmia: ruokarytmi on ollut epäsäännöllistä, ja ruokaa on tullut liian vähän. En ole saanut aikaiseksi tsempata ruokien kanssa, ja jotenkin välit ovat venähtäneet puoleksi päiväksi.

Joten näin palautumisen kannalta kesä ei ole mennyt ihan optimaalisesti tai oppikirjan mukaan. Toisaalta, stressitasoni ovat laskeneet, ja olen ottanut tarkoituksella rauhallisemmin kaikilla elämän osa-alueilla. Tällä jos millä on tärkeä rooli palautumiselle.

Nyt on kuitenkin aika jättää selittelyt sikseen ja otettava itseään niskasta kiinni. En ole dieettien kannattaja, joten sellaiselle en nytkään ryhdy, mutta oman hyvinvoinnin ja jaksamisen vuoksi täytyy näihin asioihin ja hyvinvointiin panostaa. Tiedän terveellisten elämäntapojen olevan helposti toteutettavissa kun niitä ei lähde toteuttamaan pipo liian kireällä. Nyt on löysäilty hyvällä omallatunnolla, mutta nyt on aika siistiä tapoja ja työntää itseä lempeästi toiseen suuntaan.

Keväisen ylirasituksen takia ja muutenkin suosikkilauseeni ”maltti on valttia” on ainoa ja oikea tapa edetä. Lähden nostamaan systemaattisesti omaa kuntoani, viikko viikolta, ja toivottavasti pian olen taas takaisin täydessä iskussa. Muistathan, että sinunkin kannattaa edetä maltillisesti, jos taukoa on tullut kesän aikana.

Terveelliset elämäntavat osaksi rutiineja näillä keinoilla:

  • Aamupalan syöminen heti herättyä (voi olla pienikin, pääasia että syö jotain terveellistä)
  • Säännöllinen ateriarytmi 3-4h välein (tai esim. 4-5 ateriaa päivässä)
  • Food prep: ruoan tekemien valmiiksi kiireisten päivien varalle
  • Runsas vedenjuonti
  • Alkoholin välttäminen
  • Sokerin ja epäterveellisen ruokien välttäminen -> korvaa marjoilla ja muilla terveellisillä herkuilla, katso reseptit lopusta
  • Nuku riittävästi (tavoite 8h)
  • Säännöllinen unirytmi
  • Ole aktiivinen ja nosta arkiaktiivisuutta: kävele, nouse portaat, leiki ja pelaa
  • Lisää liikuntaa pikkuhiljaa, älä aloita liian repivästi
  • Muista kehonhuolto

Takaisin ruotuun ja terveelliset elämäntavat rutiiniksi

Pysyvää hyvinvointia

Yhteistyössä oman yritykseni Nanafitin kanssa, Lifefit 8 viikon elämäntapamuutosvalmennus

”Olen käynyt valehtelematta lähes 10 eri valmennuskonseptia läpi ja tällä sain toivottua tulosta ja tämä muutti ajatuksia, että mitä se hyvinvointi on. Ei kalorien laskentaa, ei kymmeniä treenejä viikossa ei luopumista hyvästä ruoasta ja ravintolaruoista. Olen niin kiitollinen Nanalle, että halaisin jos voisin!♡”

Omat kokemukseni hyvinvoinnin tasapainottamisesta ja pitkä matka rennon terveellisen ruokavalion oppimiseen takaavat sen, etten tuputtaisi kenellekään valmista ruokavalion A4:sta, jossa olisi tarkat grammamäärät ja kellonajat mitä pitää syödä ja milloin. Hyvinvointi ja terveellinen syöminen on nimittäin helppoa, kun sen omaksuu kokonaisuutena. Silloin se sallii satunnaiset herkuttelut, mutta mikä tärkeintä, sinun ei tarvitse kulkea keittiövaaka kainalossa tai omat eväspurnukat mukana kaikkialle.

Terveellinen syöminen on hyvinvointia tukevaa, ei stressiä aiheuttavaa. Samalla tavalla kuin kokonaisvaltainen hyvinvointi, on kyse kokonaisuudesta. Jotta painonhallinta sujuisi kuin itsestään, täytyy ymmärtää miten paljon stressi, uni ja palautuminen kuten myös muut elämän osa-alueet vaikuttavat kokonaisuuteen, sekä myös hormonitoimintaamme.

Jos kehon aineenvaihdunta ja hormonitoiminta on sekaisin, kuten monella esimerkiksi monien laihdutusyritysten jälkeen on, voi painonhallinta tuntua haastavalta ja stressaavalta. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla näin, ja kokonaiskuvan ymmärtämisellä moni mutka oikenee ja paino lähtee tippumaan itsestään, jos ylimääräistä on.

Lifefit-verkkovalmennus

21.8.2017 starttaa kolmas Lifefit-verkkovalmennukseni, joka on saanut erittäin paljon kiitosta silmien avaamisesta, hyvästä olosta ja hyvinvoinnista ilman turhaa stressaamista. Olen erittäin liikuttunut niistä onnistumistarinoista ja kaikesta positiivisesta palautteesta, joita valmennus on saanut. Tätä sen hyvinvoinnin pitää ollakin! Ei kituuttamista eikä jojottelua.

Avasin valmennuksen nyt early bird hintaan, ja voit säästää yli 30% kun ilmoittaudut mukaan 14.8.2017 mennessä. Paikkoja on kuitenkin rajallisesti, sillä haluan pitää ryhmäkoon sellaisena, että voin aktiivisesti vastailla jokaisen mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja olla tukena mukana matkalla.

Nyt kannattaa siis tarttua tarjoukseen ja hypätä positiiviseen ja kannustavaan valmennukseen mukaan, josta saat muun muassa:

·      Treeniohjelmat salille sekä treeniohjelmat kotiin

·      Kehonpainotreenit, joissa treenaan alusta loppuun kanssasi (5 erilaista)

·      Venyttelyvideo

·      Rentoutusharjoituksia

·      Kehonhuoltovideon

·      Vatsalihasten aktivointi –videon

·      Mitä huomioida ruokakaupassa -videon

·      Ruokavalio-oppaan

·      170 ruoan reseptikirjan

·      Esimerkkipäiviä ruokailuihin

·      Aktiivisen naisen hiilihydraattitarve –videon

·      Tietoa palautumisesta ja unesta

·      Tietoa hormonitoiminnasta (mm. insuliiniresistenssi, kortisoli)

·      Tietoa stressinhallinnasta sen vaikutuksesta elimistöömme

Otatko haasteen vastaan ja lähdetään yhdessä remppaamaan elintapoja uuteen uskoon? 🙂

Lifefit – Pysyvää hyvinvointia from Nana Heikkilä on Vimeo.

Lue myös:

Lataa itsellesi 30 terveellistä ja herkullista välipalareseptiä

Lomalaisen kehonpainotreeni

Kesällä keventäminen käy helposti

Nana-Heikkila

 

 

Takaisin ruotuun ja terveelliset elämäntavat rutiiniksi

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna