Näen ja kuulen näitä tarinoita paljon. Vaikka syödään ja treenataan paljon, paino ei tipu tai tuloksia ei tule. Sitten lisätään treenimääriä ja tiputetaan kaloreita. Ja soppa on valmis.

Kehomme toiminta ei valitettavasti ole niin yksinkertaista, että kaloreiden alasajaminen olisi autuaallinen onnen tie onnistuneeseen painonpudotukseen. Toki paino tippuu kun syöminen lopetetaan, mutta kaikki varmasti voivat yksimielisesti todeta, ettei tämä ole se fiksuin tai terveellisin tapa tiputtaa painoa.

KALORIVAJEEN EI TARVITSE OLLA MITÄÄN ÄLYTÖNTÄ, JOTTA PAINO TULEE ALAS!

Jos normaalisti 2500-3000 kaloria kuluttava ja syövä tiputtaa kalorit yhtäkkiä 1500 kaloriin, voi kroppa olla ihmeissään. Paino kyllä tippuu, mutta jossain kohtaa tulee stoppi. Jotta paino saadaan takaisin laskusuuntaan, tulee energiansaantia taas vähentää.

Pikkuhiljaa kalorit tippuvat 1400, 1300, 1200…. Kunnes energiansaantia ei vaan tästä voi enää pienentää (tai voi, mutta ei ole järkevää terveydellisistä syistä).

Järkevämpi tapa alunperinkin olisi tiputtaa energiansaantia maltillisemmin, esimerkiksi 200-300 kalorilla. Tällöin paino tippuu hitaammin, mutta terveellisemmin ja yleensä myös pysyvämmin (kaikki varmasti tietävät mitä yleensä jojo-laihduttamisessa käy). Tai jos ryhtiliikkeen tehnyt on tottunut syömään päivittäin herkkuja, jo herkkujen poisjättäminen alkuun antaa toivotun sykäyksen painonpudotukseen.

Jos taas on kituutettu kuukausia tai pahimmillaan vuosia niukilla kaloreilla, pahinta mitä itselle voi tehdä, on tiputtaa niitä vieläkin alemmas! Tämä on oikeastaan yleisin ongelma mitä esimerkiksi LIFEFIT-verkkokurssillani näen: ollaan jojoiltu ja kokeiltu ties mitä dieettejä ja kuureja, aineenvaihdunta on niin sekaisin ettei kroppa uskalla luopua grammastakaan kun pelkää, että kohta taas niistä energioista nipistetään kuitenkin.

Mutta onneksi useimmiten ei mitään pysyviä haittoja ole ehditty aiheuttamaan, ja tilanne on korjattavissa kun määrätietoisesti ruvetaan hommiin. Ja ei, hommiin ryhtymisellä en tarkoita uutta laihdutuskuuria, vaan kehon toiminnan ja aineenvaihdunnan elvyttämistä.

Myös termi painonpudotus on hieman ristiriitainen, koska joissain tapauksissa kehonkoostumuksen optimoiminen olisi parempi valinta kuin painonpudotus, sillä vaa’an lukema ei kerro kaikkea. Mutta se onkin jo sitten ihan oma stoorinsa 😉

EIKÖ PAINO TIPU TAI TULOKSIA TULE VAIKKA TREENAAT JA SYÖT HYVIN?

HÄIRIINTYNYT AINEENVAIHDUNTA

Tämäkin aihe herättää tulisia mielipiteitä etenkin ammattilaisten keskuudessa… Eihän aineenvaihdunta voi olla jumiutunut, muuten olisit kuollut! Niinpä niin. Perustallaaja varmasti ymmärtää, mitä tarkoitetaan jumiutuneella aineenvaihdunnalla. Sehän ei tarkoita sitä, etteikö koko aineenvaihdunta toimisi, vaan erilaisia häiriötiloja, joissa keho ei toimi optimaalisesti, tai niin kuten ennen.

Aineenvaihdunta eli metabolia jakautuu anaboliseen ja kataboliseen prosessiin, eli rakentavaan ja hajottavaan tilaan. Energiankulutus jonka esimerkiksi aivomme, sydämemme, lihaksemme ja maksamme muodostavat, kutsutaan perusaineenvaihdunnaksi, eli se takaa sen, että energiaa riittää ylläpitämään peruselintoiminnot. Jos energiaa ei saada tarpeeksi, keho on sen verran fiksu, että se alkaa säätelemään ja valitsemaan, mitkä elintoiminnot kokee tärkeimmiksi. Extrarasvavarastoista luopuminen ei tällöin kehon näkökulmasta näytä kovin hyvältä ratkaisulta.

Mutta näiden lisäksi liikunta, ikä, sairaudet sekä hormonit vaikuttavat aineenvaihduntaan. Stressihormoni kortisoli voi vaikuttaa muuhun hormonitoimintaan ja ehkäistä sitä toimimasta optimaalisesti. Stressitasoihimme ja stressihormonin tasoon voimme taas vaikuttaa riittävällä levolla, rentoutumisella, oikeanlaisella liikunnalla ja myös ravinnolla.

PAINONHALLINNAN JA PAINONPUDOTUKSEN KULMAKIVET

  • Nuku riittävästi (kaiken a ja o!)
  • Ole aktiivinen
  • Painonhallinnassa syö tasapainossa kulutukseesi nähden, painonpudottaja syö hieman vähemmän
  • Jos olet kituuttanut pienillä kaloreilla, nosta ensi systemaattisesti energiansaantia ylemmäs, anna sen tasautua, ja lähde sitten tiputtamaan energiansaantia maltillisesti
  • Syö monipuolisesti ja terveellisesti, satunnaiset pienet herkut ovat sallittuja
  • Viittaa kintaalla kaikkiin erikoistehodieetteihin (oma suositukseni)
  • Opettele stressinhallintaa ja tee rentoutusharjoituksia, pyri minimoimaan stressi
  • Perusaktiivisuuden lisäksi harjoita fiksusti lihaskuntoharjoittelua sekä nosta peruskuntoasi
  • Painonpudotus ei vaadi maidotonta, gluteenitonta, sokeritonta, lihatonta tai muutakaan erikoisruokavaliota toteutuakseen, poikkeuksena allergiat tai yliherkkyydet
  • Liikunnan ohella pidä huolta kehonhuollosta
  • Pidä mieli rentona ja suhtaudu asioihin leppoisasti – turha alkaa vääntämään turhista asioista
  • Luonnollinen positiivisuus auttaa aina
  • Maltti on valttia, aina – älä sorru pussikeittoihin ja paina 15 treenituntia viikossa

EIKÖ PAINO TIPU TAI TULOKSIA TULE VAIKKA TREENAAT JA SYÖT HYVIN?

LAITA HOMMA RULLAAMAAN!

Sisältää mainoksen yritykseni Nanafitin verkkovalmennuksesta

Jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää hyvinvoinnista ja siitä, millaisilla muutoksilla saisit vaa’an lukemat alaspäin tai kehon kiinteämmäksi, on tämä nimenomaan sinua varten. Maanantaina 9.4.2018 starttaamme LIFEFIT verkkovalmennuksen kanssa, joka on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat treenata ja syödä fiksusti. Aloitusmateriaalit kuten ravinto-opas, reseptikirja ja treeniohjelmat ovat nyt jo nähtävissä.

Valmennus sopii:

  • aloittelijalle, joka on tekemässä elämäntaparemonttia
  • edistyneemmälle treenaajalle, joka tekee paljon mutta tuloksia ei näy
  • kaiken tasoisille treenaajille (paitsi kilpaurheilijoille, kehonrakentajille tai esimerkiksi fitness-lavoille pyrkiville), jotka haluavat treenata tehokkaasti ja syödä terveellisesti kuitenkaan laskematta kaloreita tai stressaamatta jokaisesta suupalasta

Valmennus on rakennettu niin, että siitä hyötyvät niin kotitreenaajat kuin salilla harjoittelevat, sillä valmennuksesta saat tehokkaat treeniohjelmat kotiin sekä salille, ja saliharjoittelussa on omat ohjelmat aloittelijalle ja edistyneemmälle treenaajalle. Myös kotiharjoittelussa voi modifioida treenejä oman kuntotason mukaan.
”Olen käynyt valehtelematta lähes 10 eri valmennuskonseptia läpi ja tällä sain toivottua tulosta ja tämä muutti ajatuksia, että mitä se hyvinvointi on. Ei kalorien laskentaa, ei kymmeniä treenejä viikossa ei luopumista hyvästä ruoasta ja ravintolaruoista. Olen niin kiitollinen Nanalle, että halaisin jos voisin!♡”
“Kiitos aivan mahtavasta paketista! 5kg lähti kuten tavoite oli. Missään vaiheessa ei ole tarvinnut nähdä nälkää. Syöminen on pysynyt reilassa, herkkujakaan unohtamatta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kiitos Nana!!!”

Valmennuksessa saat:

  • Ruokavalio-oppaan
  • Lukuisia erilaisia esimerkkipäiviä ruokailuun
  • 170 ruoan reseptikirjan
  • Tietoa hiilihydraateista
  • Helpot annoskoko-ohjeet (ei punnitsemista tai kaloreiden laskentaa)
  • Ohjeet turvalliseen painonpudotukseen
  • Treeniohjelmat salille (aloittelija & edistyneempi)
  • Treeniohjelmat kotiin (liikeprogressiot eri tasoille, videot koko treenin mittaisia, joissa treenaan kanssasi)
  • Venyttelyvideon
  • Alkulämmittelyvideon
  • Kehonhuoltovideon
  • Rentoutusharjoitukset
  • Mitä stressi on ja miten se vaikuttaa kehomme toimintaan? -tietoiskun
  • Kortisoli & insuliini -osion opit
  • Opit ymmärtämään miten uni ja palautuminen vaikuttaa
  • Unitehtäviä
  • Opit hormonitoiminnasta
  • Suljetun Facebook ryhmän jossa ryhmäläiset ja valmentaja mukana tsemppaamassa

Ja paljon muuta!
VALMENNUS ON VIELÄ -30% ALENNUKSESSA, JA KOKO 8 VIIKON VALMENNUSPAKETIN HINTA ON NYT 89€ NORMAALIN 129 €:n SIJAAN!

LUNASTA TARJOUS TÄÄLTÄ!

Valmennusympäristö on auki 10 viikkoa, mutta saat kaikki treeni-, kehonhuolto- ja ravintomateriaalit ladattua itsellesi, joten nämä ovat käytössäsi koko loppuelämäsi! Olen myös itse vastailemassa kysymyksiin aktiivisesti, joten jos kaipaat esimerkiksi vaihtoehtoisia liikkeitä tai muut asiat askarruttavat, olen koko valmennuksen ajan vastailemassa kysymyksiin.

TULE MUKAAN N-Y-T!!

Nana-Heikkila