Miten pudotin painoa 4 kg lomaviikon aikana?

Joskus painonpudotus junnaa paikallaan ihan pienistäkin syistä, jopa sellaisten syiden takia mitä ei ikipäivänä tulisi ajatelleeksi. Palasin hetkeksi ajassa taaksepäin ja haluankin kertoa uudestaan oman kokemukseni kesältä 2015, kun painoni tippui lomamatkalla 4 kiloa! Kyseinen viikko ei ollut mikään treeniloma, eikä viikon aikana tullut tehtyä yhtäkään varsinaista treeniä tai muutenkaan laskettua kaloreita.

Mitä sitten tapahtui? Tässä postauksessa kerron syitä, joiden uskon tänä päivänäkin vaikuttaneen kilojen lähtemiseen, ja huomautanpa vielä senkin, etteivät ne kilot koskaan tulleet takaisin 😉

Miten pudotin painoa 4 kiloa?

Alkuperäinen kirjoitus päiväyksellä 14.8.2015

Painoni on pysynyt aika lailla 57,5-59,5 kg tuntumilla viimeisen vuoden parin ajan, ja viimeisen kuukauden ajan se on ollut lähempänä 59 kiloa kuin 57:ää. Sairaalareissun jälkeen yllätyksekseni paino oli 59,6 kg, vaikken ollut muutamaan päivään juuri syönyt, mutta toki täytetty nesteillä ja lääkkeillä. Vaaka näytti samaa lukemaa tosin kuukausi sitten, jolloin myös rasvaprosenttini oli yllättävän korkea, 24,6%.

Nyt Turkin reissun lopulla aloin huomaamaan kropassani tiivistymistä sekä nesteiden poistumista, ja eilen torstaiaamuna vaaka näyttikin 55,3 kg. En muista milloin olisin painanut tämän verran, varmaankin dieetin alkuvaiheilla pari vuotta sitten. Otin myös kehonkoostumusmittauksen, olin kyllä syönyt jo päivän aikana, joten mittausta ei tullut suoritettua ihan samoissa oloissa kuin kuukausi sitten (kk sitten aamuarvot, tyhjällä vatsalla), mutta nyt rasvaprosentti näytti 21%, eli rasvakin on tullut alas reilut 3 prosenttiyksikköä. Lihasmassa oli tippunut aavistuksen, samoin kropassa olevan veden määrä hitusen, mutta suurin osa näytti olevan rasvaa. Mielenkiintoista 🙂

painonpudotus

Syitä painon putoamiseen

Nyt kun ajattelen vaikuttavia tekijöitä tähän painon ja rasvaprosentin putoamiseen, ensimmäisenä tärkeänä tekijänä on toki nesteiden lähtö. Turkissa tuli hikoiltua erittäin paljon, mutta juotua todella paljon vettä, varmaankin sellainen 3-4 litraa/pvä. Tämän lisäksi tuli käveltyä paljon, yhtenä päivänä huomaamatta kaverin mittari näytti 13-14 kilometriä…

Ruokailu oli säännöllistä, ateriamäärät toki vähäisempiä kuin Suomessa, päivän aikana tuli normaalisti syötyä aamupala, lounas, ehkä pieni välipala ja sitten illallinen, eikä tullut naposteltua juuri ollenkaan, muutamaa mehujäätä lukuunottamatta 😉

ruoka

painonpudotus

Mutta suurimpana syynä tähän laihtumiseen uskon olevan nesteiden lähdön jälkeen levon ja stressaamattomuuden merkitys. Tunsin loman aikana stressihormonien laskevan kropassani, ja onnistuin irtaantumaan ihan täydellisesti muutamana hetkenä, ilman mitään huolta huomisesta.

Ruokailujen kanssa otin rennosti, tottakai halusin syödä terveellisesti, mutta jos halusin syödä pihvin ja kasvisten kanssa ranskalaisia, niitä myös söin. Otin myös lasin viiniä jos siltä tuntui. En jaksanut stressata työasioista, joita oli sairaalakeikan takia jäänyt rästiin, halusin vaan olla ja rentoutua. Annoin kropalleni myös lomaa treeneistä, koska uskon kroppani olleen pienessä ylirasitustilassa ennen lomaa, sekä myös munuaistulehduksen jälkeen täytyy kropalle antaa myös aikaa toipua.

Muista rentous ja paino putoaa

Olenkin aina painottanut tiettyä rentoutta syömisisissä. Jos elämä on kovin stressaavaa muuten, se valitettavasti vaikuttaa kehoomme niin, ettei kroppa halua luopua rasvavarastoista, koska säästelee niitä stressitilanteen takia ”pahojen päivien varalle”. Eli jos olet suunnittelemassa painonpudotusta, tai olet parhaillaan tässä vaiheessa, pyri rentoutumaan ja minimoi stressi. Se paino putoaa kyllä, kun syöt laadukkaasti suurimman osan ajasta, mutta kuitenkin nauttien elämästä.

Itsellä varmaan paino lähtee tasaiseen nousuun taas jossain vaiheessa, mutta on ilahduttavaa huomata, että kroppa toimii vielä oikealla tavalla, kun sitä kohtelee oikein. Ehkäpä minäkin opin reissusta sen, että voisi ottaa vieläkin rennommin, ja nauttia elämästä ja sen tuomista ihanista asioista vähän enemmän 😉

Tässä vielä kuvakollaasi ennen huhtikuun 2015 Balin reissua, vs. tänä päivänä (elokuussa 2015). Toki viime kuukausina on ollut myös säännöllisempää treenaamista, paljon cali treenejä ja harjoituksia yläkropalle, mutta kyllähän tuossa jo muutosta näkyy, kun nesteitä on karisteltu ja vähän ”ylimääräistä” polteltu päältä pois (sitähän ei paljoa ole, normaalin naisen mittoihin ei ollenkaan, älkää käsittäkö väärin).

Miten pudotin painoa

Nyt lähdenkin nautiskelemaan olostani mökille, vaikkakin vaan taas päiväksi, mutta ihana päästä luonnon helmaan ja rauhaan, ja illalla saunomaan. Aurinkoista viikonloppua, ja muistakaahan ottaa rennosti <3

*          *          *          *          *           *            *             *

Jälkitervehdys 7.3.2017

Tuon reissun jälkeen ymmärsin levon ja rentouden merkityksen niin fyysiselle että henkiselle hyvinvoinnille. Kalorien kyttääminen jäi, ja olen nauttinut elämästä, toki terveellisiä elämäntapoja noudattaen. Kroppa on pysynyt suurin piirtein samoissa mitoissa, paino keikkuu 55-56kg tietämissä, vaikkei se vaa’an lukema kaikkea kerrokaan.

Mitä tästä opimme? Keho on kokonaisuus, joka vaatii laadukasta ravintoa, aktiivisuutta ja liikkumista, mutta vastapainoksi myös lepoa, stressinhallintaa ja palautumista.

Jos haluat lukea ja katsoa miten itse koostan viikon ruokailut, suosittelen lukemaan nämä postaukset:

Mitä terveellinen syöminen tarkoittaa?

Miltä hyvinvointivalmentajan ruokavalio näyttää?

Ruokapäiväkirjoja löydät hakusanalla ruokapäiväkirja

Nana-Heikkila

Tallenna