Loppuverryttely tehostaa palautumista nopeuttamalla kuona-aineiden ja maitohappojen poispääsyä lihaksista.

Loppuverryttelyssä voi perinteisesti hölkkäillä, pyöräillä tai vaikkapa kävellä, mutta dynaamisilla liikkeillä saamme samalla parannettua liikkuvuutta, sekä palautettua lihakset lepopituuteen. Videolla nähtävät liikkeet sopivat loistavasti myös alkulämmittelyyn, sekä myös erillisenä liikkuvuus- ja kehonhuoltotreeninä.

Moni skippaa loppuverryttelyn samalla verukkeella kuin alkulämmittelyn: se voi tuntua tylsältä ja aikaavievältä. Loppuverryttely on kuitenkin tärkeä osa treeniä siinä missä alkulämmittely ja itse treeni. Jos loppuverkkaa ei tule tehtyä, pysähtyy treeni kuin seinään, eikä palautuminen lähde käyntiin samalla tavalla kuin loppuverryttelyn avulla.

SFM Bodyweight training: cool down loppuverryttely

Huolellinen loppuverryttely ehkäisee lihasten kipeytymistä ja palautuminen suorituksesta tapahtuu nopeammin. Elimistöön kertyy liikunnan aikana maitohappoja, jotka on myös tärkeä saada pois lihaksista. Eli vaikka kuinka tylsältä ajatus loppuverryttelystä tuntuisikin, kroppa kiittää myöhemmin.

Videolta näet hyviä liikkeitä treenin jälkeiseen loppuverkkaan, mutta voit verrytellä myös perinteisesti hölkkäillen tai ripeästi kävellen. Nämä liikkeet kuitenkin parantavat liikkuvuuttasi, sekä palauttavat lihakset paremmin lepopituuteen. Voit tehdä nämä liikkeet myös erillisenä liikkuvuustreeninä.

Leppoisaa sunnuntaita, voit käydä vaikkapa reippaalla kävelylenkillä ja tehdä nämä liikkeet kävelylenkin päätteeksi. Parasta kehonhuoltoa <3

Huomenna tuleekin sitten uusi treeni, jaiiks!

Nana Heikkilä

 

Tallenna