1

Voimaa vihersmoothiesta

Hyvinvointi, laihdutus, Reseptit, ruokapäiväkirja, Ruokavalio, Yleinen

Rakastan erilaisia smoothieita, sekä myös itsetehtyjä mehuja, tästä syystä blenderini ja mehulinkoni laulaakin tasaiseen tahtiin keittiössäni. Usein aamulla itsellä on kuitenkin sen verran nälkä, että smoothien täytyy olla melko tuhti, jotta se vie nälän pois, tai ehkä enemmänkin on kyse henkisestä nälästä. Jos smoothie on liian liru, tuntuu etten ole varsinaisesti syönyt mitään, ja pääni sanoo että tarvitaan lisää ruokaa. Tästä syystä teenkin yleensä kaveriksi jotain muutakin, esimerkiksi paistan munakkaan tai keitän pari kananmunaa. Onko jollain muuten samaa ongelmaa? 😀

FullSizeRender_2

Tänään kaipasin aamupalalle jotain raikasta ja puhdistavaa munakkaani kylkeen, joten päätin tehdä energisoivan vihersmoothien. Korkkasin käyttöön myös uudet lasini, jotka ostin Ikeasta (á 1,99 €, ei paha!).  Rakastan kaunista esillepanoa, ja aina vaan kun jaksan, panostan tähän ihan vaan itsekseni ruokaillessanikin, hah. No mutta onhan se paljon kivempaa syödä kun ensin on himoinnut ruokia tai juomia silmillään, jotenkin ne vaan maistuvatkin paremmalta tällöin 🙂

Nanan vihersmoothie

150 g jäisiä mangoja
1 avocado
reilu kourallinen pinaattia
inkivääriä
puolikas sitruuna
Foodin viherjauhe (kannattaa aloittaa pienellä mitalla, maku on voimakas)*
vettä
banaani
vaniljajauhe
Foodin vaniljaheraproteiini (1/3 kauhallista, laita enemmän jos et syö muuta)

Kaikki paitsi hera blenderissä sekaisin, ja kun massa on pehmeän silkkistä, lisää hera ja pyöräytä muutaman kerran. Tarjoile mielellään kauniista astiasta tai lasista. Namskis!

IMG_7147 IMG_7146

*) Foodinin viherjauhe on oikeaa superruokaa, sillä se:

– Edistää normaalia veren muodostumista
– Edistää normaalia hermostollista toimintaa
– Edistää solujen suojautumista hapettumisstressiltä
– Edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa
– Edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
– Edistää normaaleja psykologisia toimintoja
– Auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta
– C-vitamiini parantaa raudan imeytymistä
– Osallistuu solujen jakautumisprosessiin
– Edistää raskauden aikaista kudosten kasvua
– Edistää normaalia aminohapposynteesiä
– Sisältää kalsiumia, joka on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle
– Tukee normaalia energiametaboliaa
– Vaikuttaa positiivisesti elektrolyyttitasapainoon sen sisältämän kaliumin vuoksi
– Edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa, hermoston ja lihasten toimintoja
– Edistää normaalia proteiinisynteesiä
– Sisältää luustolle ja hampaille tärkeää kalsiumia ja näin ollen on erinomainen lisä luuston ja hampaiden kehittymiselle
– Ylläpitää ruoansulatuksen normaalia toimintaa

**********

Itse tein smoothien kylkeen vielä munakkaan:

1 kokonainen luomumuna
2 valkuaista
hevosenpaistia 3 siivua
loraus kauramaitoa
hyppysellinen suolaa

Kaikki kulhossa sekaisin joko haarukalla tai vispilällä, paista miedolla lämmöllä kypsäksi.

FullSizeRender

Rakastan myös hyvää kahvia, joten keitin itselleni kupin Brasilialaista tummapaahtoista, pähkinäistä ja pehmeää kahvia, ja nautin herkkuaamupalani rauhassa sohvalla.

IMG_7145

Itse olen ottanut vasta hiljattain käyttöön viherjauheen, vihreistä supereista tuttuja onkin chlorella ja spirulina. Täältä voit lukea Monnan postauksen chlorellasta, ja täältä löydät Eevskun tekstin spirulinasta. Nanna puolestaan kertoo blogissaan raskausajan vihreistä omassa blogissaan, kannattaa käydä kurkkailemassa 🙂

Koodilla NANA saat -10% alennuksen Foodinin verkkokaupasta.

Rentouttavaa lauantaita <3

Nana