Naiset ovat toisilleen susia. Ajattelemattomat teinipojat päästävät suustaan kipeitä loukkauksia. Isä saattaa irvailla lapsen voimakkaista reisistä, toisen aviomies vitsailee vaimon levenneestä takapuolesta, pitäisi kuulemma rakentaa saunaan lisälaude sille. Äiti puristelee vatsamakkaroita peilin edessä ja haukkuu itseään ällöttäväksi valaaksi, samaan aikaan kun tytär kuuntelee oven takana ja alkaa mittailemaan omaa vartaloaan.

Ajattelemattomat sutkaukset, huumorilla höystetyt heitot, tahallisesti ilkeilevät supatukset ja itseinhoa täynnä olevat voivottelut voivat jättää toiseen elinikuisen arven. Epävarmuuden luomiseen omasta kehostaan tai itsestään ei tarvita kuin yksi kipeä kommentti.

”Sun tissit kasvaa vissiin sisäänpäin”, muistan kuudennella luokalla ollessani pojan omalta luokaltani toteavan itselleni.

Vuosia kestävään epävarmuuteen tai häpeään ei tarvita kuin yksi viiltävä kommentti

Välillä kuuntelen kauhulla miten nuoret tytöt tai teinit puhuvat toisilleen. V*tun huora taitaa olla hyvin yleinen kutsumanimi 15-vuotiaalle tai jopa nuoremmalle tytölle. Luokkahuoneessa hermoromahduksen saaneelle opettajalle tokaistaan hyvin neutraalisti ”ime munaa”. Teini-ikäiset kokevat oikeudekseen huutaa tuikituntemattomalle nuorelle aikuiselle että ”hyi helvetti sun selluliittejä, miten sä kehtaat kävellä shortseissa julkisella paikalla”. Vanhempi rouva kokee oikeudekseen nälviä nuoren naisen ulkonäköä, ja käyttää halventavia ilmauksia hänen ulkomuodostaan. Teinipoika sanoo nuorelle murrosikäiselle tytölle, että hänen perse on niin leveä ettei aurinko pääse paistamaan sen takaa.

Näiden lauseiden lausujat eivät välttämättä tarkoita aiheuttaa niin suurta mielipahaa mitä yksi ainoa jäätävän loukkaava kommentti voi kuulijassa aiheuttaa. Vuosia kestävään epävarmuuteen tai häpeään ei tarvita kuin yksi viiltävä kommentti. Kommentti, joka voidaan ehkä aikuisiällä vasta muistaa, tai kommentti, jota on kannettu syvällä sisimmässään, vaikuttamassa alitajunnassa moneen parisuhteeseen, itsensä hyväksymiseen, oman ulkonäön käsittelemiseen tai muun epävarmuuden aiheuttamaan tilanteen purkamiseen.

Se ei vaadi kuin yhden kipeän kommentin

Ihmismieli on herkkä, ja jos valmiiksi epävarmuutta kokeva nuori tai vaikkapa vanhempikin henkilö saa ikäänkuin vahvistusta ulkopuolelta omalle epävarmuudelleen, voi tilanteen käsitteleminen kestää kauan. Se voi vaikuttaa uskomattoman kauan ja kauas, ja monesti lukuisten painonpudotusyritysten tai järjettömien epävarmuuksien takaa löytyykin tällainen ajatuksiin elämään jäänyt kipeä kommentti. Joko tiedostettuna tai tiedostamatta.

Sanallinen väkivalta voi siis satuttaa ihan yhtä paljon kuin fyysinen väkivalta. Se voi jättää arvet, jotka vaikuttavat koko minuuden rakentumiseen. Se voi jättää epävarmuuksia kytemään pinnan alle. Se voi ajaa nuoren naiseuttaan etsivän tytön hakemaan vääränlaista hyväksyntää ympäristöstä. Se voi ajaa henkilön syömishäiriön partaalle, tai maanisesti lenkkeilemään isoja reisiään pois.

Huono itsetunto ei korjaannu leikkauksilla

Olen kirjoittanut toissa kesänä blogiini silikonirinnoistani, ja kertonut näiden kertovan enemmänkin silloisesta huonosta itsetunnosta kuin esimerkiksi älykkyydestä. Silti silikonit tekevät minusta monen mielestä tyhmän, tai jotenkin vähemmän ammattitaitoisen.

”Niin tosiaan, muovinpalat rinnoissa määrittelee älykkyyteni. Se määrittelee ehkä itsetuntoni, tai silloisen itsetuntoni, mutta se ei kerro siitä, ettenkö olisi tosissaan otettavaa tyttöystävämateriaalia, tai se ei kerro siitä, kuinka hyvä olen ammatissani. Implanttien laitto on ollut yksi valinta valitsemallani tiellä, enkä koe tarpeelliseksi sitä kumota. Koen, että itsetuntoni on tarpeeksi hyvä asiasta kertomaan, ja myös seisomaan sanojeni ja tekojeni takana.”

Kerroin blogitekstissä myös operaation taustatekijöistä, ja kommenttipuolella keskustelu oli hyvinkin avartavaa, puolin ja toisin. Itse tekstissä kerroin, etten koe implanttieni kertovan mitään älykkyydestäni, mutta silloisesta itsetunnostani kyllä. Ja siitä, ettei rintojen suurennus suinkaan parantanut itsetuntoani, vaan itsetunto on rakennettu vasta viime vuosina, ihan muiden asioiden ansiosta kuin ulkonäköseikkojen.

”Kun hän katsoi peiliin, vääntyivät hänen kasvonsa irvistykseen”

Yksi postaukseen jätetty kommentti herätti itsessäni todella vahvoja tunteita, ja kommenttia lukiessani silmäni kostuivat liikutuksesta, mutta myös tarinan surullisuudesta. Olen aikaisemminkin pohtinut muuttuvaa yhteiskuntaa, ulkonäköpaineita ja sitä, millaista on elää tämän päivän nuorena. Olen miettinyt omaa roolimalliani, ja mitä en halua lapsille tai nuorille viestiä omalla toiminnallani.

”Kasvoin perheessä, jossa oli exceltaulukot jääkaapin ovessa. Koko perheen voimin seurasimme kuinka vanhempien laihdutusprojekti eteni. Minusta ja äidistäni ei ole yhtäkään kuvaa yhdessä. Äitiä ei saanut kuvata, koska hän omasta mielestään näytti aina lihavalta, rumalta tai hiukset/meikki yms oli huonosti. Kun hän katsoi peiliin, vääntyivät hänen kasvonsa irvistykseen. Hän katseli kauhuissaan ja inhoten kommentoiden riippurintojaan, puristeli makkaroitaan ja hyllytteli surkeana selluliittejaan. Nyt kasvattaessani omaa tytärtäni en koskaan puhu rumasti itsestäni. Otan meistä kuvia jatkuvasti yhdessä. Kun hiukset ovat likaiset ja meikkiä ei ole yhtään ja silloin kun olen tälläytynyt juhliin. Katson itseäni hymyillen peilistä ja sanon tyttärelleni ”katso kuinka äidin silmätkin nauravat”.

Kuten itsekin sanoit oli suuri syy silikoneihisi silloinen huono itsetunto. Ehkäpä voisimme parantaa nuorten itsetuntoa juuri sillä, että kasvattajina ja aikuisina puhuisimme itsestämme kauniisti. Puhuessamme pienille ja vanhemmillekin tytöille kehuisimme sitä kuinka älykkäitä he ovat, kuinka kovaa he osaavat juosta, kuinka korkealle he hyppäävät, kuinka hienosti he maalaavat jne. Emme kommentoisi (ainakaan ainoastaan, ensimmäisenä tai aina) enkelikiharoita, kaunista mekkoa, suuria silmiä tai muita ulkoisia ominaisuuksia.”

Niin. Näinhän se pitäisi mennäkin. Näyttäisimme nuorille ja lapsille omalla esimerkillämme, että riitämme. Olemme uniikkeja, älykkäitä, iloisia, huumorintajuisia, matemaattisesti lahjakkaita tai osaamme laulaa. Kehuttavia vahvuuksia varmasti löytyy vino pino, niin sinusta kuin lapsestasi, kummilapsestasi tai naapurin nuoresta.

Ruoki positiivisuutta

Joten muistetaan olla lempeitä toisillemme, ja mietitään omia suusta päästettäviä sammakoita. Opetetaan lapsille ja nuorille, ettei ole ok puhua toiselle epäkunnioittavasti tai loukkaavasti. Ei näytetä esimerkkiä ikuisesta laihdutuskuurista, ei puristella läskejämme lasten tai nuorten nähden. Ei vahvisteta ulkonäköpaineita, tai anneta syitä epävarmuuksiin. Ruokitaan ja vahvistetaan niitä positiivisia puolia.

Oletko itse joskus joutunut kuulemaan loukkaavia kommentteja tai haukkumasanoja, jotka ovat jääneet elämään omaa elämäänsä päähäsi? Miten olet päässyt asian yli, tai miten olet työstänyt asiaa?

Nana Heikkilä

Tallenna

Tallenna

RUOKAVALIO