Tag

energiatasot

0

Miksi aina väsyttää? – Ethän kärsi väsymyksestä näiden 5 syyn takia?

Elämä, Hyvinvointi, Lifestyle, Yleinen

Väsyttääkö sinua jatkuvasti? Väsymyksen ja voimattomuuden tunteet ovat yllättävän yleisiä, varsinkin näin kaamoksen ja pimeyden keskellä. 

Voimakas väsymys saattaa olla myös oire sairaudesta tai vitamiinin puutteesta, mutta aika usein väsymys juontaa juurensa elämäntavoista. Hyvä niin, koska elämäntavat ovat aina muutettavissa sellaisiksi, että ne antavat enemmän energiaa kuin vievät. 

0

6 x välipala ennen treeniä

Ruokavalio, Treeni, Yleinen

Välipala ennen treeniä takaa sen, etteivät energiatasot tipu kesken kaiken ja treeni tyssää siihen. Säännöllinen ateriarytmi on tärkeää energiatasojen kurissa pitämiseksi, mutta harmittavan monella jää silti lounaan ja päivällisen väliin energiatasot romuttava tauko. Sitten ihmetellään, kun työpäivän päätteeksi ei treeni kulje, painot tuntuvat raskailta, ja alkulämmittelykin tuntuu jo ylitsepääsemättömän vaikealta.

Tai sitten treenaamaan mennään aamulla tyhjällä vatsalla, ja treeni takkuilee pahasti etkä vaan saa puskettua itsestäsi edes puolia tehoja irti. Kuulostaako tutulta? Ei hätää, tässä sinulle 6 hyvää vinkkiä välipalaan tai ennen treeniä syötäväksi huikopalaksi, jotka pitävät energiatasosi ylhäällä, ja saat treenistä täydet tehot irti.

0

Miten parannan vireystilaani syksyä varten?

Hyvinvointi, Kehonhallinta, Kehonhuolto, Kehonpainoharjoittelu, laihdutus, Treeni, Yleinen

Syksyn tullessa moni ahdistuu edessä olevasta pimeästä ajanjaksosta, kun aurinkoenergia alkaa olemaan historiaa, ja kuitenkin pitäisi jaksaa porskuttaa läpi pitkän syksyn ja talven. Tänä kesänä hellepäiviä oli historiallisen vähän, onneksi nyt elokuussa kuitenkin tilanne on hieman korjaantunut, ja saamme kerättyä hieman aurinkoenergiaa talven varalle. Jotta oikeasti jaksaisimme energisinä koko tulevan talven, on hyvä kiinnittää huomiota omiin elämäntapoihin, ja varmistaa muutamilla keinoilla oma parempi jaksaminen, paremmat energiatasot ja virkeämpi olo.

Kiinnitä huomiota näihin seikkoihin:

1. Monipuolinen ja voimaannuttava liikunta

Liikunta lisää hyvänolon tunnettamme vapauttamalla kehoomme endorfiineja, kunhan se ei kuormita elimistöämme liikaa ja nosta stressitasoja liian korkealle. On tärkeää kuunnella oman kehon vointia suunnitellessa tulevia liikuntaharrastuksia. Jos olo on hyvin stressaantunut ja väsynyt jo valmiiksi, tulisi liikunta pitää kevyempänä ja energiaa tuovana, kuin tehorääkkinä ja energiasieppona. Harrasta siis mahdollisimman monipuolista liikuntaa, ja muista huolehtia niin lihaskunnosta, aerobisesta kunnosta kuin liikkuvuudestakin.

Pyri liikkumaan ainakin 2-3 krt viikossa, ja pidä liikunta hyvinvointia tukevana ja hyvää mieltä tuovana asiana.

FullSizeRender_3

2. Monipuolinen, terveellinen ja ravitseva ruokavalio

Ruokavaliolla on tärkeä rooli kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissamme, ja ravintotottumuksemme vaikuttaa meidän hyvinvointiimme todella paljon. Myös suoliston hyvinvointi linkittyy ravintottumuksiimme, ja kun suolisto voi huonosti, voimme myös pahoin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kun taas suolisto on terve, heijastuu tämä hyvä olo myös muualle kroppaamme ja mieleemme.

Huolehdithan siis riittävästä ravinnosta ja siitä, että lautaseltasi löytyy paljon vihanneksia, juureksia ja salaattia, sopivassa suhteessa proteiinia, hyvälaatuisia hiilihydraatteja ja hyviä rasvoja. Riittävä vedenjuonti on myös äärimmäisen tärkeää, jo pienikin nestehukka vetää olomme veteläksi ja nuutuneeksi. Pyri pitämään verensokerisi tasaisena syömällä pienempiä aterioita tasaisesti pitkin päivää, kuitenkin välttäen napostelua. Helli vatsaasi ravinteikkaalla aamupalalla, esimerkiksi smoothiella , ja suolisto kiittää 🙂

IMG_1043

3. Riittävä lepo ja rentoutusharjoitukset

Unen ja levon tärkeys jaksamisessa on kaiken a ja o. Jos olet väsynyt, kaikki takkuaa ruokavalinnoista lähtien, ja väsyneenä harvoin jaksaa liikkua ja pitää huolta omasta hyvinvoinnista. Muista siis nukkua tarpeeksi, ja pitää lepopäiviä liikunnasta. Pyri tekemään rentoutumisharjoitteita päivittäin, varsinkin jos koet olevasi stressaantunut. Voit aloittaa päiväsi lyhyellä hengitysharjoituksella, sisällyttää sen aamujumppaasi tai vaikkapa lopettaa päiväsi rentoutumishetkeen.

IMG_9655

Muista siis nämä kultaiset säännöt hyvään uneen ja lepoon:

  • vältä elektroniikkalaitteita 1-2 h ennen nukkumaanmenoa
  • rauhoita mielesi esimerkiksi lukemalla kirjaa 30 minuuttia ennen nukkumaanmenoa
  • syö ravitseva ja hyviä hiilihydraatteja sisältävä iltapala noin 1-2 h ennen nukkumaanmenoa
  • tuuleta makuuhuone
  • tee hengitys-/rentoutumisharjoituksia aamulla tai illalla, myös kesken päivää tehdyt harjoitukset auttavat sinua rentoutumaan
  • vältä rankkaa liikuntaa vähintään 3 h ennen nukkumaanmenoa

Mahdolliset haasteet, ja miten varmistat näiden toteutumisen?

  1. Sinulla ei ole aikaa? Suunnittele tulevan viikon ruokailut mahdollisuuksien mukaan, aikatauluta liikkumisesi, tee vaikkapa kiinteät aikataulut koko syksyn ajaksi, ja pyri jokainen ilta menemään nukkumaan viimeistään klo 23. Luo rutiinit, joita on jatkossa helppo toteuttaa.
  1. Liian työlästä? Suunnitelmallisuus voi aluksia tuntua työläältä, mutta helpottaa omaa arkea suunnattomasti. Kiireisinä päivinä helpottaa kun jääkaapissa odottaa valmiit ruoat, tai kun ei tarvitse kuluttaa aikaa pohtimiseen meneekö treenaamaan vai ei, kun liikunta on aikataulutettu valmiiksi kalenteriin tietylle päivälle ja ajalle.
  1. Motivaation puute? Tee treenitreffit ystäväsi kanssa, tai sitouta itsesi ryhmään, jolloin liikunnasta on vaikeampi laistaa. Ryhmässä liikkuminen on myös hauskempaa.

11904728_10153547233936649_2861658379989283256_n

  1. En kuitenkaan pysty siihen? Usko itseesi ja kykyihisi, vain sinä voit parantaa omaa hyvinvointiasi tekemällä fiksuja päätöksiä päivittäin. Ole itsellesi kuitenkin armollinen, elämän täytyy olla nautinnollista, mutta mikä olisi parempi tapa nauttia elämästä kuin olla hyvinvoiva ja energinen, jolloin jaksaa myös tehdä asioita? Terveellinen elämä ei ole vaikeaa tai monimutkaista, se on vain pieniä ja järkeviä valintoja päivittäin, joista nopeasti tulee rutiineja loppuelämäksi. Uskalla lähteä liikkeelle ja haastaa itsesi, koet varmasti itsesi ylittämisiä ja näin saat vahvistettua myös itsetuntoasi samalla.

Vireystason nostattaminen ei ole siis työlästä, voit pienillä arjen muutoksilla aikaansaada jo todella suuria muutoksia olossasi ja energiatasoissa. Tulen seuraavissa postauksissa antamaan vielä muutamia lisävinkkejä miten ja millä vireystasoa voi nostaa, muun muassa antamalla ajankäyttö- ja motivaatiovinkkejä.

Eiköhän lähdetä kaikki tavoittelemaan sitä virkeämpää ja hyvinvoivaa minää? 🙂

Nana