0

Jamie Oliverin uunikanaa

Yleinen

Heippa!

Poikaystäväni hurmasi minut tällä ruualla puolisentoistavuotta sitten tehdessään ensimmäistä kertaa ruokaa minulle, ja kana oli niin hyvää että melkein taju lähti 🙂 En voinut ymmärtää, miten mehukkaalta ja taivaalliselta KANA voi maistua…. Oi mistä olinkaan jäänyt paitsi aikaisemmin! Mies ja kana jäi ”vakiotuotteeksi” omaan elämään 😉

Maailman mahtavin kana

Valmistimme viikonlopun päätteeksi sunnuntai-illalla taas herkkukanaa (monet Jamien reseptit on saanut tämän herkku-lisänimen =D)…. Mielettömän maun lisäksi ruoka on myös terveellinen, tosin siihen laitetaan jonkin verran öljyä, mutta neitsyt oliiviöljyä käytettäessä se ei haittaa. Lisukkeena käytämme juuripersiljaa, perunaa, porkkanaa, punasipulia, tavallista sipulia ja valkosipulia. Yrttejä olemme vaihdelleet, mutta tällä kertaa kanaan meni basilikaa, meiramia ja persiljaa. Poikaystäväni laittoi kokeilumielessä kanan sisään myös chilin, joka ei kuulu perinteiseen reseptiin.

Resepti löytyy Jamien kirjasta Alaston kokki.

Jamien täydellinen uunibroilerin. 3 annosta

1 broileri (tai luomukana, jos saatavilla), n. 1 – 1½ kg
suolaa
mustapippuria
3 pientä kourallista tuoreita yrttejä (basilikaa, persiljaa, meiramia tms.) riivittynä ja hienonnettuna
4 rkl oliiviöljyä
1 sitruuna pestynä ja halkaistuna
4 laakerinlehteä revittynä
2 tuoretta rosmariininoksaa
6 valkosipulinkynttä kuorineen litistettynä

3-4 perunaa viipaleina (me teimme 2)
valkosipulinkynsiä
sipulia lohkoina

Esivalmistelut: ota broileri sulamaan ajoissa, jääkaapissa sen sulamiseen menee noin vuorokausi, huoneenlämmössäkin useita tunteja.

Laita uunipannu uuniin ja kuumenna uuni 225 -asteiseksi. Huuhtele hyvin sulatettu broileri ulko- ja sisäpuolelta ja taputtele mahdollisimman kuivaksi talouspaperilla. Hiero linnun vatsaonteloon suolaa. Irrota nahka varovasti ja ehjänä rintalihoista. Rintalastojen yhtymäkohdasta nahka on kiinni lihassa ohuella kudoskerroksella, joten voit tehdä tunnelit rintalastan molemmin puolin tai yrittää irrottaa nahan myös keskeltä. Hiero hieman suolaa nahan alle lihan pintaan, työnnä sinne myös hienonnetut yrtit.

Pirskota pinnalle hieman oliiviöljyä. Työnnä linnun vatsaonteloon sitruunanpuolikkaat, laakerinlehdet, rosmariini ja valkosipulinkynnet. Vedä nahka takaisin paikoilleen (varovasti) ja tarkista, ettei lihaa jää pilkottamaan nahan alta. Paina koivet ja siivet lintua vasten ja sido lintu mahdollisimman napakasti paistilangalla. Tee koipiin 3-4 viiltoa ja hiero niihin jäljelle jäänyttä yrttisekoitusta. Koivet kypsyvät näin nopeammin ja yrttien aromit pääsevät lihaan paremmin. Sivele käsin hieman oliiviöljyä linnun nahkaan ja mausta pinta reilusti suolalla ja mustapippurilla joka puolelta. Huom! Meillä koivet kuivuivat tällä kertaa hieman, joten päätimme, ettemme ensi kerralla tee koipiin viiltoja…

Täytetty kana

Viillot koipiin

Paketoitu kana

Ota kuuma uunipannu uunista ja kaada pohjalle hieman öljyä. Aseta lintu kyljelleen pannulle ja laita pannu takaisin uuniin. Ruskista noin 5 minuuttia, käännä lintu toiselle kyljelleen ja ruskista taas 5 minuuttia. Käännä sitten lintu rintapuoli ylöspäin ja kypsennä noin tunnin ajan (lämpötila on siis koko ajan 225 astetta).

Kanan kuivuudesta ei tarvitse kantaa huolta, se on nimittäin turhaa!

Lisukkeet

Punasipulia, sipulia, valkosipulia, juuripersiljaa, yrttisekoituksen loput,
perunaa, porkkanaa, sitruunaa

Viipaloi perunat ja lohko sipulit (me laitoimme tosiaan joukkoon myös porkkanaa, juuripersiljaa ja chiliä). Irrottele valkosipulinkynnet erilleen (ei tarvitse kuoria). Heitä kasvikset viimeiseksi 30-40 minuutiksi (alkuperäisessä reseptissä lukee 15-20 min mutta se ei ole meillä riittänyt lisukkeiden kypsentämiseen) pannulle kanan kanssa, jolloin kanan rasva ja nesteet maustavat ne ihanan maukkaiksi lisukkeiksi. Valkosipulit voit lopuksi puristaa ulos kuoristaan.

M-I-E-L-E-T-T-Ö-M-Ä-N   H-Y-V-Ä-Ä!!!!!!!!!!!

Ja tältä se näyttää lautasella, koipi jäi syömättä kun olin niin tukossa 🙂

Varoituksen sanana voin kertoa, että kuumentuessan öljy roiskuu, joka aiheuttaa uunissa savua ja katkua. Joten tätä ruokaa ei välttämättä kannata tehdä illalliskutsuille 😉 Lueskelin netistä, että monella on tämä sama ongelma, mutta kannattaa kokeilla kanan laittamista syvään astiaan, esimerkiksi pataan, tällöin öljyn ei pitäisi roiskia niin paljoa. Ongelmana saattaa olla löytää tarpeeksi iso pata, jonne lisukkeetkin mahtuvat.

Että mums mums vaan, tätä kannattaa kokeilla, maailman mainioin viikonloppuruoka (tai miksei arkiruokakin…)!

Nana