Ruokapäiväkirja-postaukset laahaavat tässä taas myöhässä kaiken härdellin keskellä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eiks jeh? Kirjoittelin eilen vinkkejä rasvanpolttoa tukevasta ruokavaliosta, ja tekstissä mainitsinkin, ettei ruokailun tarvitse olla hifistelyä, vaan arjen pieniä valintoja. Itse huomaan syöväni kaikista parhaimmin ja laadukkaimmin kun olen jaksanut tsempata eväiden kanssa, ja kun olen tehnyt pöperöitä valmiiksi jääkaappiin. Välillä päivät kun tuppaavat olla sen verran hektisiä, että jos valmista ruokaa ei ole, ei sitä ehdi tehdä, ja tällöin päivän ruokamäärä jää helposti liian pieneksi. Ja tällä viikolla näin kävi useamman kerran.

Eli yksi keino rakentaa terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on suunnitelmallisuus.

Viikon 32 ruokapäiväkirja

Maanantai 8.8.2016

Aamupalaksi riisikakkuja ja Delight proteiinipatukka, lounaaksi kanafilettä, riisikakkuja ja tomaattia, illalliseksi reilu annos jauhelihakastiketta ja makaronia.

Illalla tempputreenit, noin 45-60 min.

Viikon 32 ruokapaivakirja

Tiistai 9.8.2016

Aamupalaksi banaani, kahvia ja parapähkinöitä, lounaaksi jauhelihakastiketta ja makaronia, välipalaksi hevosen kylmäsavupaistia, illalliseksi reilu annos riisiä, parsaa ja lohta, iltapalaksi 2 proteiinilettua mustikoilla ja banaanilla.

Treeni 20 min hölkkä + 30 min reipas kävely + päälläseisonta

Ruokapaiva 5

Keskiviikko 10.8.2016

Aamupalaksi 5 riisikakkua, paistetut kananmunat hevosella, parapähkinöitä ja kahvia, välipalaksi 4 riisikakkua hevosenpaistilla, toiseksi välipalaksi Delight proteiinipatukka, iltapalaksi riisimaissikakkuja.

Kiire päivä, ei ruokahalua, ruokailut jäivät aivan liian vähäisiksi.

Ruokapaivakirja 3

Torstai 11.8.2016

Aamupalaksi vihermehut, paistetut kananmunat ja riisikakkuja & parapähkinöitä, välipalaksi vihersmoothie ja mangosmoothie, naposteluna puolikas fastin proteiinipatukka, välipalana reilu annos chiasiemenkaurapuuro mulperimarjoilla ja banaanilla, erittäin myöhäiseksi lounaaksi kanaa, illalliseksi 2x kanatortilla.

Klo 8-13 seisomassa Biothermin tapahtumassa, vetämässä tasapainolaudalla. Päivän ruokailut menivät jotenkin hajanaisesti, siellä täällä jotain pientä.

Ruokapaivakirja 2

Perjantai 12.8.2016

Aamupalaksi riisikakkuja, banaani ja proteiinipatukka, lounaaksi paistettua kanaa, välipalaksi riisikakkuja, kanaa ja marjoja, illalliseksi pakastepizza rucolalla.

1 ohjaus, nopea lyhyt kehonpainotreeni, hieronta 60 min

ruokapaivakirja 4

Lauantai 13.8.2016

Erittäin myöhäinen aamupala/lounas (klo 14) kahvia, 2x gluteeniton sämpylä kylmäsavupaistilla, paistetut kananmunat ja vihersmoothie, välipalaksi skyr marjoilla ja hedelmillä, illalliseksi korianterikanaa riisillä.

Ruokapaivakirja 7

Sunnuntai 13.8.2016

Aamupalaksi paistetut kananmunat, tomaattia, parapähkinöitä ja 2x gluteeniton sämpylä leikkeleellä, lounaaksi banaani ja kanafilee, välipalaksi 2x karjalanpiirakka, illalliseksi naudan filee ja ranskalaisia.

Ruokapaivakirja 7
Jonkun silmään osa ruoista voi vaikuttaa hieman oudoilta yhdistelmiltä, kuten kanafilee ja banaani. Tällöin kuitenkin ajattelen enemmänkin ruokaa polttoaineena kuin kulinaristisena kokemuksena: proteiinia ja hiilihydraattia. Mutta mahdollisuuksien mukaan tykkään enemmän kuitenkin nautiskella ruoasta, ruoanlaitosta ja esillepanosta. Tähän vaan ei aina ole aikaa tai mahdollisuutta.

Mutta näin täällä, joinain päivinä ruokamäärät saattavat jäädä vajaiksi, ja sitten seuraavana päivänä tankkaillaan vähän enemmän. Mahdollisimman stressittömästi.

Muksaa torstaita!

Nana Heikkilä

Tallenna

Tallenna