Terveellinen välipala pitää vireystilaa yllä - kokeile herkullista chia-vanukasta

Terveellinen välipala ehkäisee iltapäivän verensokerin romahtamista, ja herkullisella välipalalla voit tyydyttää kutkuttavan herkkuhimon. Välipalat takaavat tasaisen verensokerin ja ehkäisevät myös kiristyvän pinnan uhan iltaa ja mahdollista kauppareissua kohden.

Joinain päivinä helppona välipalana menee protskujuoma, banaani ja pähkinät tai muuta
nopeasti mukaan napattavaa. Välillä on kuitenkin mukava nauttia muutakin evääksi. Minulta aina välillä kysellään terveellisiä ja hyviä välipalaideoita ja ajattelin jakaa teille tämän hetken oman suosikki välipalaherkkuni.

Terveellinen välipala auttaa pitämään verensokerin tasaisena

Miten sinä onnistut pitämään välipalataukoja isompien aterioiden välissä? Täytyy myöntää, mutta itsellä joskus välipala saattaa unohtua täysin, tai voi tuntua siltä, ettei välipalan syömiseen ole kertakaikkiaan aikaa!

Välipalasta huolehtiminen ei nimittäin ihan aina ole helppoa. Varsinkin ideoiden keksiminen saattaa joskus tuottaa vaikeuksia, jos ideoita ei meinaa löytyä tai arki on kovin kiireistä. Välipala lounaan ja päivällisen välissä on kuitenkin terveellinen tapa, joka kannattaa ottaa omiin rutiineihin mukaan.

Sinullekin saattaa olla tuttua iltapäivän nuukahtaminen ja verensokerin tippuminen, joka olisi estettävissä terveellisellä ja monipuolisella välipalalla, sekä tietysti lounasaterian viisaalla valitsemisella.

Välipala ehkäisee iltapäivän verensokerin romahtamista, ja herkullisella välipalalla voit
tyydyttää kutkuttavan herkkuhimon. Välipalat takaavat tasaisen verensokerin ja ehkäisevät myös kiristyvän pinnan uhan iltaa ja mahdollista kauppareissua kohden.

Terveellinen välipala pitää vireystilaa yllä - kokeile herkullista chia-vanukasta

Herkullinen chia-vanukas

Välipalan voi valmistella kotona etukäteen jolloin sen syöminen on nopeaa ja vaivatonta. Tämänkin reseptin voi pakata suoraan eväsrasiaan, jolloin se on helppo ottaa mukaan!

Mansikka-kookos chiavanukas kahdelle

2,5 dl kookosmaitoa (tai kaura-, manteli- tai tavallista maitoa)
1,5 dl kreikkalaista jugurttia
reilu kourallinen tuoreita tai pakastemansikoita
hunajaa tai agavesiirappia makeutukseen n. 1 rkl tai maun mukaan
3 rkl chia-siemeniä
2 rkl vanilja heraproteiinia

Laita kaikki ainekset blenderiin ja pyöräytä tasaiseksi. Jaa kahteen eri lasipurkkiin ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Tarjoile tuoreiden (tai pakaste) mansikoiden kera. Halutessasi voit laittaa koristeeksi muitakin marjoja tai hedelmiä. Vanukkaan voi valmistaa myös ilman blenderiä sekoittamalla kaikki ainekset lusikalla, mutta blenderissä tehtynä vanukkaasta tulee moussemaisempaa.

Ah nämä kuvat saavat minut kaipaamaan kesää ja tuoreita kotimaisia mansikoita!

Muista hyödyntää alennuskoodi Foodinille

Koodilla nana20 saat Foodinin verkkokaupasta -20% alennusta. Foodin on suomalainen perheyritys, jonka toiminnan kulmakiviä ovat raaka-aineiden laatu, puhtaus, aitous sekä eettisyys ja kestävä kehitys.
Foodin vierailee vuosittain viljelijöidensä ja tuottajiensa luona ympäri maailmaa.

He tekevät yhteistyötä valikoitujen pienien viljelijäyhteisöjen kanssa tukeakseen kestävää kehitystä ja ollakseen varmoja tuotteiden alkuperästä, laadusta, sekä viljelijöiden ja ympäristön hyvinvoinnista.

Laadukkaiden tuotteiden ja eettisten arvojen takia suosin itse Foodinin tuotteita aina kun mahdollista. Foodinin vanilja-heraproteiini on ainoa lisäproteiini, jota itse käytän leivonnassa, sillä se ei maistu läpi eikä maistu keinotekoiselta. Tämä toimii loistavasti myös smoothieiden seassa lisäproteiinin lähteenä!

Terveellinen välipala pitää vireystilaa yllä - kokeile herkullista chia-vanukasta

Muistetaan pitää itsestämme huolta ja ihania välipalahetkiä!

Psst! Jos kaipaat vinkkejä ja ideoita terveellisiin mutta herkullisiin resepteihin, suosittu reseptikirjani on vihdoin saatavilla erikseen ostettuna. Reseptikirja sisältää yli 150 reseptiä (aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala, terveelliset herkut) ja on saatavissa sekä painettuna versiona kotiisi toimitettuna (suomi) sekä sähköisenä versiona.

Pääset tutustumaan tuotteisiin täältä.

Nana-Heikkila