0

CompactFitin Bodyweight training -ohjaajakoulutus (level1), kuva- ja videomateriaalia

Treeni, Yleinen

Moikka!

Olenkin maininnut ohimennen osallistuneeni viime viikonloppuna Compactfitin Bodyweight training coach level 1 -ohjaajakoulutukseen, joka pidettiin lauantaina ja sunnuntaina klo 10-18 Helsingissä. Olin odottanut kurssia kuin kuuta nousevaa, ja voin kertoa, että odotus oli sen arvoinen! Kurssi antoi uuden näkökulman omiin treeneihin, ja varmasti aion hyödyntää oppejani myös työssäni, sellaisten ohjattavien kanssa jotka haluavat testailla perussalitreenistä poikkeavia liikkeitä. 

Koulutuksen vetäjä Jukka Rajala kertoo nettisivuillaan koulutusohjelman olevan vuosien tutkimuksen, itseopiskelun sekä käytännönharjoittelun tulosta. Ideoita ja tekniikkaoppia hän on käynyt ammentamassa muun muassa kansainvälisesti arvostetuilta telinevoimisteluvalmentajilta, liikkumisen mestareilta ja joogaopettajilta. Koulutusohjelma antaa progressiot todella haastaviin kehonpainoliikkeisiin, kuten nojavaaka ja käsilläseisonta. Koulutuksen aikana opimme erilaisia Foundation-liikkeitä, joilla kuntopohja rakennetaan, jotta lihakset, jänteen ja muut tukikudokset olisi valmiita haasteellisempiin liikkeisiin. Koulutuksessa opeteltiin myös haastavampia taito-liikkeitä, movement-liikkeitä, liikkuvuutta parantavia liikkeitä sekä myös rengasliikkeitä

Ohjaajakoulutuksessa on 3 tasoa, ja tasojen välissä tulee aktiivisesti harjoitella koulutukseen sisältyviä liikkeitä. Normaalisti tämä aika on noin 6-12 kk, riippuen tietysti yksilöstä ja taitotasosta. Itse pyrin siihen, että voisin osallistua jo syksyllä seuraavalle tasolle, mutta katsotaan miten edistyn. Liikkeet ovat kuitenkin täysin uusia, tai ainakin suurin osa, mutta onneksi multa löytyy jo jonkinlainen pohja kehonhallinnasta, kiitos monipuolisen liikuntataustan. 

Alla kuvia ja videoita koulutuksesta 🙂

IMG_2588 IMG_2594 IMG_2603 IMG_2615 IMG_2620 IMG_2631 IMG_2670 IMG_2684 IMG_2687 IMG_2689Mukana oli myös PT Jarno Härkönen, kenen FB sivuilta löytyy myös kuvia, muutama poimittu alle. 

1964973_671064542954254_1864936911_n 10150718_670406909686684_2056988323_n 1484108_670406903020018_867155719_nMukana oli myös Lifted.Fi:n Jukka ja Taneli, joilla on muuten juuri alkamassa erittäin kattava valmennuskokonaisuus mukaanlukien mm. Bikram joogan, kahvakuulan ja ravintoluennot. Olen itsekin osallistumassa kyseiseen kokonaisuuteen, käy tutustumassa täältä.

1904140_628450167210880_66042632_n-1Nyt sitten vaan ahkerasti harjoittelemaan, heti kun virus hellittää ja olo paranee. Sillä välin tutkailen koulutusmateriaaleja ja imen tietoa itseeni 😉

kuva-16

Oletko itse ajatellut osallistuvasti johonkin koulutukseen, ihan vaan saadaksesi motivaatiota tai uusia ideoita omiin treeneihin? Suosittelen kyllä lämpimästi, ja yleensä on joka lantin arvoista 🙂

Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen,

Nana