RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNNE VAIVAA TUNNOLLISTA

Riittämättömyyden tunne. Se olo, kun tunnet ettei mikään riitä, mikään ei ole tarpeeksi hyvää, tai tunnet että teet kaiken väärin. Voit kokea riittämättömyyden tunnetta työelämässä, parisuhteessa puolisona, äitinä, ystävänä, tyttärenä tai poikana. Ympäristö luo meille valtavia paineita, mutta suurimman osan paineista luomme kuitenkin itse päämme sisällä.

Olin itse hyvin syvissä vesissä riittämättömyyden tunteen kanssa eilisaamuna, ja avasinkin tuntemuksiani Instagramin tarinoissa. Selkeästi aihe resonoi ja sainkin paljon yksityisviestejä, joissa kerrottiin miten moni on paininut saman asian kanssa ja helpottui kuullessaan ettei ole ainoa ketä aihe koskettaa. Meillä jokaisella on omat tarinamme, syymme ja kipuilumme, mutta silti sama tunne voi koskettaa meitä samalla tapaa. 

RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNNE TUKAHDUTTAA

Syitä tämän tunteen tuntemiseen voi olla monia, itse painin näiden ajatusten ja tunteiden kanssa yrittäjyydestä ja töiden puolesta. Se tunne, kun teet töitä hullun lailla, mutta tuntuu kuin mikään ei kuitenkaan riitä. Työlista ei lyhene, ja koko ajan päähän pompsahtaa lisää tekemättömiä asioita.

Tiedän tekeväni paljon ja saavani paljon aikaiseksi, ja järjellä ajateltuna tiedän myös että jos haalii itselleen liikaa hommia, totta kai tilanne on se, että tekemistä on koko ajan.

Mutta siinä vaiheessa kun riittämättömyyden tunne nostaa päätään, realiteetit usein katoavat. Vaikka tiedät paremmin, tunne voi olla silti järkeä tai realismia vahvempi. Ja se tunne puristaa rinnasta, se voi tukahduttaa ja sumentaa ajatuksia, se voi kiristää pinnaa ja vetää kanveesiin.

RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNNE VAIVAA TUNNOLLISTA

MISTÄ TUNTEET KUMPUAVAT?

Siinä vaiheessa kun riittämättömyyden tunteet nousevat pintaan, pitäisi miettiä ja tutkia omaa mieltä ja sisintään mistä nämä tunteet oikein tulevat. Oletko itse luonut itsellesi tiettyjä odotuksia, ja niiden jäädessä haaveeksi tunnet pettymystä ja riittämättömyyttä? Odotitko itseltäsi kenties liikoja, tai täydellisyyyttä? Jotain sellaista, mihin kukaan ei olisi pystynyt? Tai lähditkö vertailemaan itseäsi johonkin toiseen, vaikka tiedät, että lähtökohdat ovat varsin erilaiset?

Hyvin usein aiheutamme itse itsellemme järkyttäviä suorituspaineita tai vaatimuksia, joita emme missään tapauksessa odottaisi ystävältä tai läheiseltä. Usein sorrumme ajattelemaan, että ympäristö luo meille tiettyjä odotuksia ja paineita, mutta todellisuudessa me teemme sen itse. Harvoin kukaan muu odottaa meiltä sellaista sankaruutta mitä itse itseltämme odotamme. Luomme turhaan odotuksia, joiden jäädessä täyttymättä tunnemme itsemme riittämättömäksi.

YMPÄRISTÖN AIHEUTTAMAT PAINEET

Joskus kuitenkin voimme tuntea näitä riittämättömyyden tunteita asioista, joita ympäristö vaatii meiltä ja joita emme kuitenkaan pysty täyttämään. Voit kokea liian suuria vaatimuksia työelämässä, parisuhteessa tai äitinä puolison tai anopin toimesta.

Jos sinulta odotetaan liikoja, ja tunnet tämän takia jatkuvasti olevasi riittämätön, ota asia puheeksi. Kerro olostasi esimiehellesi, puolisollesi, ystävällesi tai vaikkapa yhteistyökumppanillesi. Voi hyvin olla, että tilanne laukeaa puhumalla.

Puhuminen auttaa myös itselle luotujen odotuksien käsittelemisessä. On helpottavaa, kun on joku kenelle puhua omista odotuksista itseään kohtaan ja näistä aiheutuvista riittämättömyyden tunteista. Tunteita on paljon helpompi jäsennellä ja laittaa perspektiiviin, kun ne sanoo ääneen. Silloin näkee myös niiden absurdiuden selkeämmin. Joten silloin kun koet näitä tuntemuksia, järjestä kahvihetki ystävän, puolison tai läheisen kanssa, tai ota puhelin käteen ja soita omalle luottotyypillesi.

RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNNE VAIVAA TUNNOLLISTA

Riittämättömyyden tunteista kärsii useimmiten kaikista tunnollisimmat tyypit, jotka ovat perfektionisteja ja odottavat hoitavansa aina kaiken just eikä melkein. Jos joku asia ei menekään niin hyvin kuin mitä itse oli suunnitellut, voi kärsiä häpeän tunteista ja riittämättömyydestä.

Usein kuitenkin nämä tunteet ovat merkki siitä, että elämässä on nyt liikaa ja olisi hyvä pysähtyä ennen kuin voimavarat loppuvat.

RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNNE VAIVAA TUNNOLLISTA

HYVÄKSY KESKENERÄISYYS

Kukaan ei ole täydellinen, vaikka joku saattaakin yrittää antaa sellaista vaikutelmaa ulospäin. Olemme kaikki keskeneräisiä emmekä ole koskaan valmiita. Opimme aina uutta, opimme tekemään asioita tehokkaammin, luovemmin tai paremmin, kun opimme tekemistämme virheistä.

Mutta tärkeää on ymmärtää ja hyväksyä se tosiasia, että aina löytyy opittavaa tai petrattavaa, ja on ihan okei tehdä ”ainoastaan” parhaansa. Kukaan ei odota sinulta täydellisyyttä. Joten ethän odota sitä myöskään itse. Olet täydellinen juuri tuollaisen <3

Nana-Heikkila