Onko kiire tekosyy tai pitääkö liikkumattomuudesta potea huonoa omaatuntoa?

Tammikuun loppua viedään, ja ensimmäiset uuden vuoden lupaukset himotreenaamisesta ovat saattaneet karahtaa karille. Nyt on se aika, kun liikkumattomuudesta podetaan huonoa omaatuntoa, tai kenties vielä yritetään saada itsensä liikkeellä keinolla millä hyvänsä.

Jos treeni tai liikunta ei huvita, kannattaako sitä kuitenkaan repiä selkänahasta tai tehdä hampaat irvessä? Kyllä ja ei. Itse kannustan liikkumaan tavalla, josta itse nauttii. Jos kuitenkin takana on pitkä treenaamaton kausi, ei se liikunta välttämättä heti tunnu kivalta. Sen takia pitäisikin antaa muutokselle aikaa, eikä heittää hanskoja tiskiin heti kun ei huvita. 

Onko kiire tekosyy liikkumattomuudelle?

Idea tähän postaukseen lähti Monnan kirjoituksesta ”Mitä jos sohva houkuttaa enemmän kuin treeni?”, jossa pohdittiin onko äitiys tekosyy liikkumattomuudelle, tai mitä jos sohva oikeasti houkuttaa enemmän kuin treeni, ja jos aina ei ole aikaa tai halua lähteä sinne salille heilumaan, mitä sitten?

Olen itse samalla viivalla ehdottomasti sen kanssa, ettei saliharjoitteluun aina yksinkertaisesti aika riitä. Sinne lähtö, treeni ja paluumatka voivat viedä helposti parikin tuntia. Minulla ei ole lapsia, mutta teen yrittäjänä töitä, ja töiden määrän takia oma aika on kortilla. Samoin aikaa vievät koirien lenkitykset ja muut aktiviteetit. Tiedän kuitenkin, että lapsiperheessä arki voi olla hyvinkin kaoottista, ja että aikaa ei vain aina ole.

Onko kiire tekosyy tai pitääkö liikkumattomuudesta potea huonoa omaatuntoa?

Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikesta eniten kyse on priorisoinnista. Saliharjoittelu ei ole ainoa oikea vaihtoehto, sillä jo 15 minuutin kotitreenillä saa loistavasti nostettua kuntoa ja pidettyä huolta itsestään. Ja siihen ihan oikeasti jokaisella on aikaa edes 3 kertaa viikossa. Jos ei ole, jälleen kerran kyse on priorisoinnista. Jätätkö katsomatta televisiota, pläräämättä somea? Tai kenties voisitko osallistaa vauvasi tai lapsesi mukaan liikkumaan?

Olen itse hyvin taitava keksimään itselleni tekosyitä: milloin vetoan työkiireisiin, on sitä ja tätä. Silloin ne treenit jäävät tekemättä. Mitä pidempi treenitauko, sen vaikeampaa itsensä saaminen liikkumaan on. Olen kuitenkin ymmärtänyt sen, ettei treenaamisen tarvitse olla hampaat irvessä tehtyä. Se voi olla vaikkapa kehoa huoltavaa liikkumista vartin päivässä.

Mikä sinua motivoi liikkumaan?

Jos ainoa motivaattori liikkumiseen on pyöreät pakarat ja sikspäkki, en yhtään ihmettele että motivaatio laskee ja treenit eivät huvita. Ulkoiset tavoitteet ovat ihan ok, ja toimivat varmasti osalle meistä hyvinkin, mutta sisäiset motivaatiotekijät antavat yleensä pidempiaikaista motivaatiota. Tällöin treeni-into ei lässähdä ensimmäisen notkahduksen ilmettyä.

Koen jotenkin hassuksi sen, että automaattisesti ajatellaan, että ainoa syy liikkumiseen olisi ulkonäkö. Kun haetaan syytä treenaamattomuudelle, on helppoa todeta ettei ulkonäkö olekaan itselle niin tärkeää, ettei sen takia jaksa pomppia kuin sähköjänis.

Eikö kuitenkin asiaa kannattaisi katsoa hyvinvoinnin ja terveyden kannalta? Ei vain pyöreiden pakaroiden?

Nykyään puhutaan paljon siitä, että arkiaktiivisuus ja aktiivinen elämäntyyli ovat tärkeämpää kuin muutamat hikitreenit viikossa. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Se, että pysyt liikkeessä, pitää mielesi skarppina, antaa energiaa ja ylläpitää tai parantaa toimintakykyäsi. Ei sillä välttämättä niitä pyöreitä pakaroita rakenneta, mutta eikö tärkeämpää ole esimerkiksi terveys, parempi jaksaminen, energisyys ja usein myös virkeämpi mieli?

Usein liikunta nimenomaan antaa energiaa, ei vie sitä. JOS liikut oikein jaksamiseesi nähden. Univelkaisena tai kroonisessa stressissä ei kannatakaan lähteä tekemään mielettömän rasittavaa treeniä, joka voi entisestään väsyttää kehoa tai nostaa kortisolitasoja. Sen sijaan kävelylenkki, jooga, kehonhuolto tai kevyempi harjoitus voi auttaa purkamaan stressitasoja, virkistää kehoa ja mieltä, ja tuo hyvänolon tunnetta. Valitse siis liikuntamuotosi oikein.

Onko kiire tekosyy tai pitääkö liikkumattomuudesta potea huonoa omaatuntoa?

Huono omatunto hakee oikeutusta

Olen huomannut tämän asian aiheessa kuin aiheessa. Jos lukija potee huonoa omaatuntoa jostain aiheesta, tai on epävarma itsestään tai jostain tietystä asiasta, on hän paljon haavoittuvaisempi ja herkempi ymmärtämään asioita väärin, tai etsimään piiloviestejä rivien välistä joita siellä ei oikeasti ole.

Ymmärrän tämänkin täysin. Itselle voi tulla tunne, että tuohan puhuu suoraan minulle, haukkuu noin vain menemään! Mikä taas nostaa luonnollisesti lukijan puolustuskannalle, ja kun tämä reaktio tapahtuu, on ihan sama mitä jutussa kirjoitetaan, kun negatiivinen tunnereaktio on jo päällä.

Joten aina saa olla tarkkana miten asiat muotoilee, koska ainakaan oma tarkoitukseni ei ole aiheuttaa mielipahaa kenellekään, vaan enemmänkin pohtia asiaa yleisellä tasolla. En siis syytä ketään, vaan haluan herätellä ja nostaa tiettyjä ajatuksia ilmaan.

Voisinko ajatella tätä asiaa toiselta kantilta?”
Totta, kyllähän minun arjestani se vartti löytyy!”
”Olen vain valinnut treenimuodon väärin, ilmankos olen ihan rättiväsynyt jokaisen treenisession jälkeen!”
”Hmm, mikä minua oikeasti motivoi liikkumaan? Jaksaisinko leikkiä lasteni kanssa enemmän jos hieman liikkuisin? Voisinko lähteä lasten kanssa pulkkamäkeen tai luistinradalle sisäleikkien sijaan?”

Etene pikkuhiljaa

Olen puhunut paljon blogissani levon tärkeydestä ja puhun siitä edelleen. On kuitenkin eri asia elää passiivista arkea hakemalla oikeutusta levon tärkeydestä. Ihmisen kroppa ja mieli tarvitsee lepoa, kyllä. Mutta keho ja mieli tarvitsevat myös liikettä, aktiivisuutta ja vahvistusta liikunnan avulla. Jos nämä eivät kohtaa, ei synny myöskään tasapainoa. Passiivinen arki passivoittaa, ja liikasuorittaminen vetää taas helposti piippuun.

Saan paljon toppuutella valmennettaviani liiallisen tekemisen takia, sillä treenimäärät lähtevät helposti käsistä. Kun keho viedään yhtäkkiä äärirajoille, loukkaantumisriskit kasvavat ja esimerkiksi sairastelukierre voi viedä mennessään.

On myös toinen ääripää, jota näen välillä elämäntapamuutosvalmennuksissani. Kaikki tai ei mitään -ajattelu. Jos ei ole aikaa 5 kertaa viikossa salille, unohdetaan koko juttu! Mutta tässäkin pätee sanonta pienistä puroista syntyy suuri joki: lisää pieniä liikuntahetkiä päiviin, ja viikon lopussa huomaatkin miten paljon treeniminuutteja niistä onkaan kertynyt!

Olen itse laiminlyönyt omaa treenaamistani viime kesästä lähtien kun olin parin kuukauden liikuntakiellossa. Olen nyt priorisoinut oman hyvinvointini korkeammalle, ja haluan nostaa kuntoani jotta olisin vahva, kestävä ja ennen kaikkea pysyisin terveenä. Lähden pienestä liikkeelle, jotta saan ujutettua treenihetkiä joka päivään. 10 minuutin aamutreeni, iltapäivällä pidempi lenkki koirien kanssa. Seuraavana päivänä voi treeni kestää puolikin tuntia jos aika antaa myöden, mutta lähden liikkeelle ajatuksella ”vähintään 15 minuuttia päivässä”. Toimii!

Kuten aikaisemmin sanoin, tarkoituksenani ei ole syyttää sormella suuntaasi, vaan pikemminkin hellästi tuuppaista kohti aktiivisempaa arkea. Lähde liikkeelle pienestä. Lisää 5 minuutin pätkiä päiviisi, jolloin esimerkiksi kyykkäilet, teet vatsalihasliikkeitä, nostelet vauvaasi, punnerrat, juokset tai kävelet mäkiä ylös, lasket pulkkamäkeä. Mitä tahansa joka nostaa hieman sykettäsi ja herättelee mukavasti kehoasi ja aineenvaihduntaasi.

Pienten liikuntahetkien ansiosta saatat huomata, että hei, näistähän saa virtaa ja kenties seuraavana päivänä pystyt lisäämään muutaman minuutin lisää 😉

Mahtavaa ja energistä uutta viikkoa!

Nana-Heikkila

 

 

Onko kiire tekosyy tai pitääkö liikkumattomuudesta potea huonoa omaatuntoa?