OIKEAT VARUSTEET MAASTOHIIHTOON JA ULKOTREENEIHIN

Talvi on vihdoin saapunut kunnolla myös Etelä-Suomeen ja monet etsivät nyt sopivia varusteita maastohiihtoon, talvijuoksuun sekä ulkotreeneihin. Liikun itse paljon ulkona sekä omien treenien että ohjausten merkeissä, joten sopivat varusteet ovat äärimmäisen tärkeässä asemassa itsellä.

Olenkin sitä mieltä, että sääolosuhteet ovat varustelukysymys. Eli mitä tahansa treeniä, oli se sitten talvijuoksua, maastohiihtoa tai esimerkiksi bootcamp-treeniä, pystyy kyllä tekemään säässä kuin säässä. Olenkin vihdoin löytänyt sellaiset varusteet, jotka sopivat niin hiihtoon kuin juoksuunkin, ja näissä housuissa olen tarjennut ohjata myös pari tuntia ulkotreenejäkin pakkasessa ja viimassa.

OIKEAT VARUSTEET MAASTOHIIHTOON, TALVIJUOKSUUN JA ULKOTREENEIHIN

Kaupallinen yhteistyö: Halti

Sopivat varusteet maastohiihtoon ja ulkotreeneihin

Monikäyttöiset varusteet ovat paras ratkaisu monen lajin ystävälle. En itse jaksa varustautua jokaiseen talvilajiin omilla kamppeilla, vaan mitä monikäyttöisemmät vaatteet ovat, sen parempi. Ja luonnollisesti sen edullisemmaksi liikkuminen tai talvivarustautuminen tulee, mitä vähemmän erilaisia housuja ja takkeja tarvitaan.

Tänä vuonna olen päättänyt ottaa treeneihin mukaan vanhan rakkaan harrastuksen hiihdon. Tai ehkäpä liioittelen hieman kun puhun rakkaasta lajista, sillä suhtaudun hiihtoon hieman ristiriitaisin tuntein. Olen lapsena hiihtänyt todella paljon ja kouluiässä voitin aina koulumme hiihtokisat. Kävimme myös lapsena paljon Lapissa hiihtämässä, ja niiltä reissuilta onkin monta lämmintä muistoa mielessä.

Mutta viime vuosien hiihtomuistot eivät ole niin ruusuisia – hiihto on kuntoa vaativa laji, ja tässä jos missä on tärkeää, että on oikeanlaiset varusteet päällä! Tuskanhiki nousee jo tätä kirjoittaessa muistellessani muutamaa hiihtoreissua lähimenneisyydessä. Kylmää, jäykkää, tuulista ja satunnaisesti myös liian kuumaa ja tukalaa. Varusteet ovat olleet väärät, eikä ruostunut kunto ole yhtään avittanut tilannetta.

Kannattaa siis valita myös tyyli oikein: luisteluhiihdossa ovat pakaralihakset kovilla enkä ainakaan itse pääse ottamaan yhtään iisiä hiihtolenkin aikana. Perinteinen tyyli sen sijaan sallii hieman rennomman otteen, vaikka kyllä tämäkin tyyli ottaa kunnon päälle kun tosissaan lähtee lykkimään!

Oli tyyli mikä tahansa, takuuvarmaa on että hien saa pintaan kun suksien päälle hyppää! Talviurheilussa onkin äärimmäisen tärkeää oikeanlainen vaatetus, jotta kosteus siirtyy pois iholta ja vaatteet pääsevät hengittämään, mutta lämmittävät silti tarpeeksi kylmissä olosuhteissa.

Tämä pätee kaikkiin aktiivisiin talvilajeihin – talvijuoksuun, maastohiihtoon tai ulkotreeneihin.

Kerrospukeutuminen ja laadukkaat vaatteet

Kehotan aina ulkotreeniryhmieni valmennettavia pukeutumaan kerroksittain, jotta vaatetusta pystyy modifioimaan treenien aikana. Treenaamaan lähdettäessä on normaalia, että tuntuu hieman viileältä, sillä juostessa tai treenatessa tulee varmasti lämmin. Tätä nyrkkisääntöä noudatan itsekin.

Käytän itse ulkoaktiviteeteissa Haltin Olos-sarjan housuja ja hybriditakkia. Takissa ja housuissa oleva tuulenpitävä ja hengittävä Stormwall kalvomateriaali ja lämpöpaneliosuudet suojaavat ja lämmittävät juuri oikeista paikoista. Etenkin housuissa tuulenpitävä materiaali tulee tarpeeseen, eivätkä polvet tai reidet ole päässeet kylmettymään kertaakaan!

Halti

Peppu ja reidet jäässä?

Oikein kovilla pakkasilla tai viimassa kietaisen takamukseni suojaksi Olos-hameen, joka lämmittää mahtavasti palelevia reisiä ja pakaroita. Myös liikelaajuutta vaativa laji onnistuu, sillä hameen reunoissa olevat vetoketjut mahdollistavat suuremmatkin liikeradat. Hameen toisella puolella on täyspitkä vetoketju ja toisella lyhyempi, ja hameen takana yläosassa sekä vasemmassa sivussa on joustoa ja käyttömukavuutta tuomassa joustavat lycrapaneelit.

Mallista on saatavissa myös housut, joita olen nähnyt käytettävän omissa bootcamp-ulkotreeneissäni. Näissä ei haittaa vaikka muutaman kerran pyllähtäisikin!

Halti

Halti

 

Ulkolajit vaativat varusteilta paljon

Mitä liikkuvampaa lajia harrastaa, sen tärkeämmäksi varusteet nousevat. Ulkotreenejä ohjatessa käytän myös Olos-housuja, jotka joustavat tiukemmissakin liikkeissä riittävästi. Koska en itse treenaa ohjauksissani, joudun miettimään varustusta tarkkaan: päällä täytyy olla riittävän lämpimästi, muttei kuitenkaan liikaa, jotta liikkuminen olisi sujuvaa ja ketterää.

Usein laitankin trikoot ja ohuet Haltin merinovillahousut näiden ulkohousujen alle, jolloin liikkeet pysyvät sulavina ja kroppa lämpimänä. Samat housut menevät myös koirien ulkoiluttamisessa, joten oikeasti puhutaan todellisista monikäyttöhousuista.

Lähtiessäni lenkille heitän samat varusteet päälle kuin suunnatessani hiihtämään, ja jos tiedossa on maltillisempi lenkki, voin laittaa taas kerroksia yhden tai kaksi enemmän.

Haltin myymälät ja verkkokauppa

Haltin lippulaivamyymälä sijaitsee Helsingin keskustassa, ja Turusta sekä Tampereelta löytyy Haltin ja Scandinavian Outdoorin yhteiset lähes 550 neliön Outdoor-maailmat. Helsingin Herttoniemessä sijaitsee Halti Base Camp Store, joka palvelee outdoor-henkisiä ihmisiä tarjoten retkeilyvarusteita joka lähtöön. Kaikki myymälät löydät täältä.

Nyt kannattaa käydä myös Haltin nettikaupassa ostoksilla, josta löytyykin kivoja ja laadukkaita tuotteita naisille, miehille ja lapsille.

Halti

Halti

 

Mahtavia ulkoilukelejä ja -treenejä, toivottavasti lumi on ja pysyy nyt ainakin hetkisen aikaa!

Nana-Heikkila