Nainen, älä anna epävarmuuden syödä kauneuttasi

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää, ja tämä herättää meissä naisissa erilaisia tuntemuksia ja mielipiteitä. Itse haluan tänään pohtia hieman naiseutta, ja herätellä myös teitä pohtimaan omaa suhtautumistanne omaan naiseuteen, kehoonne ja kehokuvaan.

Naiseus voidaan käsittää monella tapaa, yhdelle se on yhtä ja toiselle toista. Joillakin naiseus liittyy kiinteästi ulkonäköön, ja tiettyyn vartalomalliin, jollain toisella naiseus kumpuaa sisältä. Itse liikun näiden välimaastossa, mutta allekirjoitan sen täysin, että kaikki lähtee sisimmästä. Nainen, älä anna epävarmuuden syödä kauneuttasi

Naisellinen nainen

Mielestäni ulkonäkö ei määrittele sitä miten naisellinen nainen on, vaan enemmänkin on kyse siitä, miten nainen kantaa itseään. Jokainen nainen on kaunis, mutta näyttävä nainen hehkuu itseluottamusta, tervettä rakkautta itseään kohtaan, ja sellaista iloa ja armollisuutta omaa kehoa kohtaan. Näyttävä, naisellinen nainen voi olla 50-kiloinen, tai se voi olla 100-kiloinen. Kiloilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä!

Itse koen rikkaudeksi sen, että meitä ihania naisia on kaiken muotoisia ja oloisia. Mutta asia minkä olen vuosien varrella huomannut, on se, että itsevarma nainen kääntää pääni. Se, että uskaltaa olla rohkeasti ja ylpeästi se kuka on. Juuri sellaisena kuin on. Hänen ei tarvitse miettiä miltä naapurin Pirkko näyttää, vaan hän antaa myös muiden naisten olla sellaisia kuin he ovat. Ilman katkeruutta, kateutta tai halveksuntaa.

Kohtaan aina silloin tällöin työssäni naisia, joilla epävarmuudet syövät sisintä, eikä omaa kehoa rakasteta. Usein kuvitellaan, että se täydellinen tiimalasivartalo toisi sen odotetun hyväksynnän omaa vartaloa kohtaan, jolloin he alkaisivat pitämään itseään kauniina. Harvoin kuitenkaan näin käy, koska kauneus lähtee sisältä päin. Jos sinulla ei ole hyvä olla, ei kapea uuma tai pyöreä peppu tuo sinulle autuutta tai sitä kaivattua itsevarmuutta.

nainen

Kaunis nainen hymyilee

Hymyilevät ja iloiset ihmiset ovat kauniita, koska heistä huokuu elämisen ilo ja välittömyys. Hymyilyyn ei tarvita pepsodent-hymyä, kaunis voi olla vaikka hampaattomana. Apeus, halveksunta ja epäkunnioitus ovat asioita, jotka saavat taas oman pääni kääntymään poispäin. Nainen voi olla kuvan kaunis, mutta jos hänestä huokuu halveksunta toisia kohtaan, ei tämä henkilö ainakaan minua säväytä. Hän ei ole näyttävä, itsevarma nainen, jos kokee tarpeelliseksi arvostella muita tai kokee itsensä paremmaksi kuin toiset.

Itse toivoisin, että me naiset, ihan jokainen, uskaltaisimme rakastaa itseämme ja olla armollisia itseämme kohtaan. Meidän pitäisi keskittyä vahvuuksiimme heikkouksien sijaan, lopettaa se turha kyttääminen. Kuka huomaa ne muutamat extrakilot, jos hymyilet leveästi, ja kannat itsesi ylpeästi? Kuka huomaa otsassasi olevan finnin, kun hymyilet silmilläsi? Kuka arvostelee ulkonäköäsi, jos hurmaat hänet naurullasi? Kuka huomaa jalkojesi olevan eriparia, jos saat juttukaverisi nauramaan, tai tuntemaan itsensä huomioiduksi?

naiseus

Ihanaa naistenpäivän jatkoa juuri sinulle, upeus <3

Nana-Heikkila

Tallenna