Laihdutusvinkit, joihin ei kannata uskoa

Erilaiset laihdutusvinkit ja painonpudotussäännöt ovat varmasti jokaiselle tuttuja juttuja, joihin ei nykypäivänä voi olla törmäämättä. Osa näistä vinkeistä ovat kuitenkin sellaista potaskaa, että oikein hirvittää!

On vanhoja uskomuksia tai muuten vain höpöhöpö-tarinoita, joita on syystä tai toisesta alettu viljelemään yleisenä totuutena. Osa näistä vinkeistä voivat kuitenkin päinvastoin vaikeuttaa laihduttamista tai painonhallintaa, ja osa laihdutusvinkeistä voi koitua jopa vaaralliseksi pitkässä juoksussa. Kasasin tähän sinulle sellaiset laihdutusvinkit, joista kannattaa pysyä erossa ja kiertää kaukaa.

Tuhoon tuomitut laihdutusvinkit

Syvään juurrettuja laihdutusvinkkejä ei välttämättä pysty kaatamaan ihan tuosta noin vaan, koska uskomukset voivat olla hyvinkin vahvoja yksilöstä riippuen. ”Näin ollaan aina tehty ja tullaan tekemään”, niinpä niin. Suosittelen kuitenkin avartamaan katsomusta ja hakemaan esimerkiksi tutkimustuloksia erilaisten uskomusten tai mutu-juttujen rinnalle, tulokset voivat yllättää.

Keräsin tähän nyt ensimmäisenä mieleen tulleet ja ehkä vahvimmat uskomukset erilaisista laihdutusvinkeistä, joita vieläkin vahvasti esiintyy niin sosiaalisessa mediassa kuin ihmisten uskomuksissa.

Laihdutusvinkit, joihin ei kannata uskoa

Laihdutusvinkit joihin ei kannata uskoa:

1. Syö mahdollisimman vähän

Syö vähemmän kuin kulutat on hyvä nyrkkisääntö, ja luonnollisesti ainoa tapa pudottaa painoa on kuluttaa enemmän kuin mitä saat energiaa. Mahdollisimman vähän syömällä saat kuitenkin niin aineenvaihduntasi kuin pääsikin totaaliseen tilttiin, ja näiden korjaamiseen voi mennä aikaa kuukausia tai peräti vuosia.

Ei siis missään nimessä kannata syödä mahdollisimman vähän! Pidä sen sijaan ruokailut monipuolisina, terveellisinä ja maltillisesti miinusmerkkisinä. Mahdollisimman suuri kalorivaje ei takaa oikotietä onneen, vaan enemmänkin oikotietä aineenvaihdunnallisiin ongelmiin, säästöliekkiin, jojo-laihduttamiseen ja muuhun sellaiseen, mihin et halua tutustua. Trust me.

Lue myös: Syötkö tarpeeksi energiankulutukseesi nähden?

2. Keho alkaa polttamaan rasvaa vasta 30 minuutin hikiliikunnan jälkeen

Pienikin liikuntahetki lisää kokonaisenergiankulutusta, jolla on suurin merkitys painonpudotuksessa ja painonhallinnassa. Aktiivinen arki pitää koneesi käynnissä ja tehostaa aineenvaihduntaa. Tehostunut aineenvaihdunta tarkoittaa korkeampaa energiankulutusta, ja mitä korkeampi kulutus sitä enemmän rasvaa palaa.

Nykyään myös lyhyet ja intensiiviset pikatreenit ovat hyvin suosittuja, joilla voidaan polttaa rasvaa yhtä paljon kuin tunnin rasvanpolttolenkillä. Tämä perustuukin tehokkaan treenin jälkipolttoefektiin. Itse treenissä käytetään energianlähteenä kehon hiilihydraattivarastoja rasvavarastojen sijaan, mutta keho jatkaa rasvanpolttoa treenin loppumisen jälkeenkin. Rasvanpolttosykkeellä tehtävässä matalasykkeisessä treenissä keho käyttää pääasiallisena energianlähteenään rasvavarastoja, mutta kulutus loppuu samaan aikaan kuin lenkkikin päättyy.

Tämän takia 15 minuutin HIIT treeni voi polttaa suhteellisesti yhtä paljon rasvaa kuin 60 minuutin lenkki.

3. Älä syö iltakuuden jälkeen, varsinkaan hiilihydraatteja

Iltasyöminen on ollut pitkään laihduttajien kieltolistalla, mutta täysin turhaan. Tärkeintä on pitää ruokailu säännöllisenä ja monipuolisena, ja koostaa ateriat järkevästi. Varsinkin jos treenaat alkuillasta, keho tarvitsee ravintoa palautuakseen, erityisesti myös niitä hiilihydraatteja.

Iltaan ajoitettu ruokailu voi parantaa myös unenlaatua.

Lue lisää: Iltasyöminen lihottaa?

4. Aamuaerobinen on välttämätöntä laihduttaessa

Ei ole mitään väliä mihin kellonaikaan liikut. Jos tykkäät käydä lenkillä aamulla, hienoa, tämä on silloin sinulle hyvä aika liikkua! Mutta laihduttaminen ei vaadi tyhjällä vatsalla tehtyjä aamuaerobisia tai muutakaan aamujumppaa.

Toki päivä lähtee hyvin käyntiin kun sen aloittaa reippaasti liikkumalla, mutta laihduttaminen ei ole siitä kiinni.

5. Tingi yöunista, ja lähde aamuaerobiselle

Riittävä ja laadukas uni on kaiken a ja o! Tiedät varmasti omasta kokemuksesta, että väsyneenä erilaiset herkkuhimot nostavat päätään helpommin, sekä kaikki tuntuu astetta haastavammalta. Näinpä. Kehomme palautuu nukkuessamme, ja jos yöunet jäävät liian vähäisiksi, sekä kehomme että mielemme kärsii siitä.

Jos uniaikasi on siis kortilla, nuku suosiolla pidemmät yöunet kuin stressaisit aamuaerobiselle lähtemisestä.

Lue myös: Ehto kehittymiselle, ethän laiminlyö tätä?

6. Hiilihydraatit lihottaa

Hiilihydraatit eivät lihota sen enempää kuin muukaan ravinto. On kyse kokonaisuudesta, sekä myös yksilöiden eroista. Toinen voi lapata ämpärikaupalla hiilareita koneeseen ja rasva palaa, kun taas toinen pärjää paremmin proteiini- ja rasvapainotteisella kokonaisuudella.

Usein kuitenkin hiilihydraatteja tarvitaan reilustikin kun treenataan paljon, joten jos olet aktiivinen ja urheilullinen, älä suotta pelkää hiilareita.

Lue myös: Urheilevan naisen hiilihydraattitarve

7. Mitä enemmän teet sen parempi

Ei, ei ja ei. Keho tarvitsee lepoa palautuakseen, ja liiallisella treenaamisella voit aiheuttaa turhaa ylirasittumista tai loukkaantumisia. Järkevöitä siis treenimääräsi, suunnittele järkevä harjoitusohjelma ja lepää riittävästi.

Lue myös: Treenaatko tavoitteidesi mukaan?

8. Laihduttaminen vaatii tiukkaa dieettiä, itsekuria ja kieltolistoja

Painonhallinnassa ja laihduttamisessa on kyse järkevästä kokonaisuudesta. Jos olet tottunut syömään ihan mitä sattuu ja herkkuja menee luvattoman paljon, paino lähtee tippumaan jo pelkästään karsimalla ensin herkut pois ruokavaliosta. Tämän jälkeen ruokavaliota voi viilata fiksumpaan suuntaan, joka taas antaa laihtumiselle uutta vauhtia.

Laihduttaminen ei vaadi kalorien laskentaa, hifistelyä tai kieltolistoja. Moni pystyy noudattamaan äärettömän tiukkaa ruokavaliota tietyn aikaa, jonka jälkeen palataan vanhoihin epäterveellisiin tapoihin, jolloin kilot yleensä hiipivät takaisin. Eivätkä edes hiivi, vaan rysähtävät helposti vieläpä korkojen kera.

Kun terveellisiä tapoja opetellaan pikkuhiljaa, paino tippuu maltillisesti, mutta pysyvästi.

Lue myös: Miksi pikadieetit eivät kannata?

Laihdutusvinkit, joihin ei kannata uskoa

Tuleeko sinulla mieleen jotain sellaisia vinkkejä tai kikkakolmosia, joiden totuusperää olet miettinyt? Tai jonka absurdius on sinua joskus jopa naurattanut?

Jos järkevä painonpudotus ja inspiroivat kotitreenit kiinnostavat, niin suosittelen sinua tutustumaan Pikkasen Pois kotitreenivalmennukseen.

Lue lisää valmennuksesta täältä.

Nana-Heikkila

Tallenna

Tallenna