KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

Kesä ja kärpäset, kesä ja jäätelö! Nämä kaksi yhdistelmää jotenkin vain kuuluvat toisilleen. Tänä kesänä olemme saaneet nauttia aurinkoisista päivistä ja lämmöstä ennätysmäärän, ihan parasta! Jäätelöä on kulunut yksi jos toinenkin, mutta se ei ole haitannut, sillä tämä proteiinijäätelö pesee ravintosisällöllään perusjäätelöt mennen tullen!

Ei siis haittaa, vaikka näitä popsisi päivittäin. Maun puolesta en voisi millään uskoa näissä olevan lisättyä proteiinia: yleensä proteiinin maistaa selkeästi läpi, tai sen huomaa tuotteen erilaisessa koostumuksessa, mutta eipä näissä. Suurena jäätelön ystävänä olen siis aivan myyty, ja uskon että sinäkin tulet olemaan!

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

Kaupallinen yhteistyö: Lohilo

PROTEIINIJÄÄTELÖ ON SALLITTU HERKKU VAIKKA JOKA PÄIVÄ

Puhun aina kohtuuden tärkeydestä niin ravintoasioissa kuin muussakin elämän osa-alueissa. Sama pätee herkkuihin. Mielestäni on täysin ok herkutella silloin tällöin kohtuudella, mutta jokapäiväinen herkuttelu tuppaa näkymään ja tuntumaan lanteilla, sekä jatkuva sokerin syöminen vaikuttaa myös energiatasoihin.

Pari vuotta sitten tutustuessani ensimmäistä kertaa Lohilon proteiinijäätelöihin olin lentää persuksilleni! Miten tällainen maku, koostumus ja ravintoarvot ovat saatukin näin kohdilleen, täydellistä!

Lohilo kehittää jatkuvasti uusia tuotteita ja uusia makuja, ja jokainen maistamani maku on ollut erinomainen. Vuosi sitten Lohilolta tuli vanilja jäätelöpuikko suklaakuorrutuksella, ja tästä onkin tullut yksi suosikeistani sen yksinkertaisen makuyhdistelmän takia.

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

OLISI MAISTUNUT TÄLLEKIN KARVANAAMALLE!

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

PROTEIINIJÄÄTELÖÄ JOKA MAUSSA

Omat suosikkini Lohilon jäätelöistä ovat olleet vaniljapuikko, Cookie Daugh ja Salted Caramel. Kevään uutuus Strawberry White on myös ihan mieletöntä. Jäätelön pinta on kuorrutettu valkosuklaalla, voi taivas miten hyvää! Tämä uutuus on myös laktoositon.

Kauppoihin juuri rantautunut Salted Caramel Almond jäätelöpuikko nousi myös uudeksi suosikikseni. Tosin tämä oli sen verran tuhti puikko, etten itse jaksanut sitä kerralla syödä, heh! Tämä puikko sisältää sokeria vain 4,8g ja kaloreita alle 200 kcal, joten tämä puikko sopii täydellisesti vaikkapa jälkiruoaksi tai ihan vaan välipalana kahvin kera.

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

Kesän aikana tulee myös jälleen yksi uutuusmaku, Rasperry Dark Chocolate. Sain tästä jo yhteistyön merkeissä maistiaisen ja oih miten hyvää! Tumman suklaan ystäville tämä sopii kuin nenä päähän.

Lohilon proteiinijäätelöt ovat saatavilla Keskon kaupoista (voit esittää kauppiaalle pyynnön täältä), S-ryhmän kaupoista sekä Stockmannilta. Tarkemmat saatavuustiedot löydät täältä.

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

JÄÄTELÖ JOKA MENEE VÄLIPALASTA?

Kyllä, luit oikein! Lohilon proteiinijäätelöt menevät hyvin välipalasta, sillä niiden ravintoarvot ovat erittäin hyvät. Näissä jäätelöissä on vähän sokeria, vähän rasvaa sekä korkea proteiinipitoisuus. Yksi Salted Caramel 350 millilitran purkki (170g) sisältää yli 20g proteiinia, sokeria 14 grammaa joka sekin tulee viinirypäleistä.  Rasvaa jäätelössä on noin 9g. Ravintoarvot vaihtelevat hieman tuotteittain.

High protein bar vaniljapuikko sisältää vain 151 kaloria ja sokeria ainoastaan 3,2 grammaa.

Olen itse ihan fiiliksissä siitä, ettei näiden jäätelöiden kanssa tarvitse potea huonoa omaatuntoa vaikka näitä söisi useamminkin.

Oletko itse maistanut vielä Lohilon proteiinijäätelöitä? Mikä on oma suosikkisi?

Nana-Heikkila

 

 

 

Alla olevasta kuvasarjasta näkyy, että jäätelö olisi kovasti kiinnostanut kumpaakin karvanaamaa. Alun mielipahalta jäätelön mennessä heiltä sivusuun kuitenkin vältyttiin, ja koiravero annettiin heille kalkkunan muodossa 😉

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

MAISTUISI MULLEKIN!

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

KESÄN EHDOTON HITTITUOTE - PROTEIINIJÄÄTELÖ

KESATREENIT