Joululahjavinkit - hemmottelua tai hyvinvointia krääsän sijaan

Joulu on jo viikon päästä, enkä ole varmasti ainoa, joka ihmettelee ajan nopeaa kiitämistä eteenpäin! Nykyään arvostan itse joulussa läheisten seuraa, hyvää ruokaa, kiireetöntä oloa – tämä ei aina tosin ole mahdollista, varsinkin jos aattona on monta paikkaa joissa käydä.

Joulukiireen ja hössötyksen keskiössä on yleensä suuressa roolissa joululahjat – joten kasasin sinulle omat joululahjavinkit, jotka varmasti ilahduttaisivat lahjan saajaa. Erilaiset itsensä hemmottelut tai hyvinvointia tukevat lahjat ovat myös mahtava lahja sellaiselle, jolla on jo kaikkea. Lisäksi itsensä hemmotteleminen ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen saattavat jäädä liian monella arjen jalkoihin – joten eikö olisi hienoa muistuttaa ystävää tai läheistään muistamaan myös itsensä hemmottelu?Viime hetken joululahjavinkit

Sisältää mainoslinkkejä

Vietän itse jouluni tänä vuonna Sri Lankassa, joten vältyn suuremmalta joulutohinalta ja olen päässyt pakoon suurinta joulustressiä. Ehkä tämänkin takia joulun saapuminen tuli hieman yllättäen, ja joululahjavinkit jäivät hieman viime tippaan. Mutta kuten sanoin, en varmasti ole ainoa joka vielä miettii kuumeisesti mitä hankkia ystävälleen tai läheiselleen.

CHARMONIE SPA

Kävin itse pari viikkoa ennen reissuun lähtöä kasvohoidossa, jossa minulle tehtiin hedelmähappokuorinta ja lopuksi imeytettiin kosteuttavat voiteet ja naamiot rentouttavalla kasvohieronnalla. Tuo hieronta oli oikeasti kuin pala taivasta, tunsin miten koko kehoni ja mieleni rentoutui. Harvinaista luksusta!

Charmonie Spa tarjoaa lukijoilleni -15% alennuksen kaikista jouluun mennessä ostetuistsa kasvohoidoista. Voit siis ostaa lahjan joko itsellesi tai läheisellesi. Nämä ovat niitä pieniä arjen luksus -hetkiä, joita jokaisen tulisi sisällyttää omaan arkeen mahdollisuuksien mukaan. Mainitse Nana niin saat lunastettua alennuksen.

HIUSSALI PEILI

Olenkin kertonut aikaisemmin luopuneeni hiustenpidennyksistä sekä tavoitteesta vahvistaa omia hiuksia. Olen myös surffaillut eri värien maailmassa, ja kampaajani Sonja on päässyt ideoimaan ja toteuttamaan omia toiveita eri väreistä ja leikkauksista.

Hiuksilleni on tehty aina värjäyksen yhteydessä Olaplex-käsittely, jolla ollaan saatu vahvistettua hiusta. Hiusteni ollessa kaikista hauraimmillaan tai ohuimmillaan leikkaus tehtiin niin, että hiukset näyttäisivät mahdollisimman paksuilta. Sonja on aina onnistunut tekemään varsinaisia tukkataikoja <3

Nyt Hiussali Peili antoikin lukijoilleni arvottavaksi hiusten leikkuu- ja väripaketin, jonka arvon Instagramin puolella (@nanafitofficial). Kannattaa käydä siis osallistumassa, ja ehdottomasti testaamassa Peilin monipuolista tarjontaa.

HYVINVOINTIA JA KOTITREENEJÄ

Tammikuussa alkaa taas varsinainen hyvinvointibuumi, mutta mitä jos tällä kertaa jättäisitkin väliin ikuiset laihdutuskuurit, ja panostaisit pysyviin elämäntapamuutoksiin? 8.1.2018 starttaa kiitelty LIFEFIT-verkkovalmennus, jossa 8 viikon aikana saat työkalut pysyvään elämäntapamuutokseen niin ravinnon, liikunnan, stressinhallinnan ja riittävän levon & palautumisen suhteen.

Tässä valmennuksessa ei tarvitse nähdä nälkää tai lasketa kaloreita, vaan valmennuksessa opetellaan ymmärtämään kokonaisuutta. Elämä on elämistä varten, ei kitukuureja ja henkihieväreissä treenaamista varten. Valmennuksessa saat treeniohjelmat sekä saliharjoittelua että kotitreenausta varten, ja valmennuksen 170 ruoan reseptikirja varmistaa ettei ruokapuolella ainakaan ideat lopu hetkeen!

LIFEFIT-valmennus on nyt -35%:n alennuksessa joten tämä on mahtava joululahja joko itsellesi tai läheisellesi. Lue lisää täältä.

FIT with Nana kotitreenivalmennuksessa keskitytään kehonpainotreeneihin, ja tässä valmennuksessa pääset treenaamaan kanssani alusta loppuun. Valmennuksessa saat käyttöösi 12 erilaista kehonpainotreeniä sekä myös kehonhuolto- ja venyttelyvideot, sekä kattavan ravinto-oppaan ja 170 ruoan reseptikirjan.

Tämä valmennus on astetta kovempi kuin Lifefit, jossa taas keskitytään enemmän omaksumaan hyvinvointiin liittyviä asioita ja opitaan syy-seuraussuhteita. Jos kaipaat tukea elämäntapamuutokseen, suosittelen Lifefit-verkkovalmennusta, ja jos taas kaipaat enemmän treeniä, on FIT with Nana täydellinen vaihtoehto.

FIT WITH NANA PALAUTE:

”Aivan mahtava valmennus! Vaikka aina olenkin liikkunut, valmennuksen myötä löysin itselleni treenimuodon, jota on oikeasti kiva lähteä tekemään oli tilanne mikä tahansa. Nopeiden ja kivojen treenien ja ruokavalion puhdistamisen myötä valmennus toi paljon lisäenergiaa arkeen. Kaikenlisäksi vyötäröltäkin jäi jumppamatolle reilut 5cm! Kiitos ihanasta valmennuksesta, jonka opeilla pääsee pitkälle eteenpäin! :)”

LIFEFIT PALAUTE:

”Kiitos tuhannesti! Tämä valmennus oli täydellinen ja avasi minun silmäni. Painoa tippui 4 kg vaikka urheilin vähemmän, mutta fiksummin kun ennen ja söin terveellistä ruokaa kaloreita kyttäämättä. Olen siis normaalipainoinen mutta nyt oikeasti alan tykätä itsestäni ja miltä näytän. Olen käynyt valehtelematta lähes 10 eri valmennuskonseptia läpi ja tällä sain toivottua tulosta ja tämä muutti ajatuksia, että mitä se hyvinvointi on. Ei kalorien laskentaa, ei kymmeniä treenejä viikossa ei luopumista hyvästä ruoasta ja ravintolaruoista. Olen niin kiitollinen Nanalle, että halaisin jos voisin!♡”

FOODIN

Jos haluat jouluherkuiksi vähän terveellisempiä vaihtoehtoja, Foodinilla on ihania raakasuklaita moneen makuun. Omat lempparit ovat raakasuklaalla kuorrutetut inkamarjat sekä jouluinen raakasuklaa. Heillä on myös erilaisia superfoodeja, pähkinöitä ja luomu elintarvikkeita, ja nyt saattekin koodilla NANA20 kaikista heidän tuotteistaan 20% alennusta.

YVETTE

Laadukkaita ja näyttäviä sporttivaatteita ei voi olla koskaan liikaa, ja Yvetten valikoiman ehdotonta plussaa ovat korkeavyötäröiset housut ja tukevat sporttiliivit. Megalike! Nyt koodilla NANA30 saat Yvetten valikoimasta 30% alennuksen.

Näistä voisi kuvitella löytyvän mieleisiä vaihtoehtoja kelle tahansa. Mukavaa joulunalusviikkoa ja tsemppiä joulutohinoihin <3

Nana-Heikkila