Marraskuun lopussa sain hyvän idean: Blogijoulukalenteri. Joka päivä postaan jonkun treeniliikkeen/-videon, tai maukkaan reseptin. Tai mielekkään aatoksen. Joo hei tämä on hyvä juttu jee! Kappas, en ollutkaan ainoa, ja tänä vuonna taitaakin olla harvinaisempaa olla pitämättä joulukalenteria blogissaan/sivustollaan 😀 Ei siinä mitään, olen törmännyt toinen toistaan ihanempiin blogijoulukalentereihin, mutta samalla itselle on tullut jopa vähän ähky :O Ja tämä ähky heijastuu nimenomaan oman blogijoulukalenterin pitämiseen. Sen takia olenkin muuttanut vähän linjaa (koska kesken ei kehtaa jättää ;)), ja joulukalenterista tuleekin ulos päivittäin jotain, mitä sun sattuu. Se voi olla treeniin tai ruokaan liittyvää, tai sitten se on vaan jotain, mikä on herättänyt omia ajatuksia lähipäivinä. Joten tänään Joulukalenterin luukku 13 tarjoaa kuulumisiani eiliseltä, hyvää mieltä ja paljon aikaansaannoksia 🙂

Christmas-Calendar-Countdown-2

Eilen perjantaina minulla oli päivä, jolloin minulla ei ollut mitään virallista merkintää kalenterissa, ei tapaamisia, ei asiakkaita. Ajattelin että otan vähän iisimmin, ja ehkäpä lukaisen vähän lehtiäkin. No voitte arvata kuinkas sitten kävikään 😀 Mutta olin hyvin aikaansaava, kaikki päivän askareet olivat mukavaa puuhaamista kotona, PAITSI Ikean hyllykön kasaaminen omin voimin. Mutta ison ähellyksen jälkeen sain kaapin kasattua, tosin hirveän hedarin ja selkäsäryn kera. Juili niin kovaa että piti turvautua särkylääkkeen voimaan. Vartin lepo, vesi, ja omena ja taas mentiin 🙂

Pystyssä!

Pystyssä!

Kävin myös hakemassa kellarista joulukoristeet, ja niitä etsiessäni tuli huomattua, että vuosi sitten tehty muutto on tullut tehtyä aika huolimattomasti. Olen selkeästi ajatellut jotenkin näin: ”nämä nyssäkät voi tilapäisesti jättää tänne, ja ensi viikolla raahaan nämä ylös ja käyn läpi…” Että jeppistä jee, sinnehän ne muutamat kadoksissa olleet jutut oli jemmattu, nyt vaan aromatisoitu sellaisella ihanalla ummehtuneella kellarin tuoksulla, aaargh! 😀

Tavaranpaljous ja sekasorto

Tavaranpaljous ja sekasorto

Kävin hakemassa myös Postiin saapuneet Foreverin Aloe vera tuotteet, ja lajittelin tilaukset, varustin pussukat joulukorteilla ja asettelin odottamaan viikonlopun toimituksia. Suunnittelin myös tämän päivän kolme ohjaussettiä kuntotestauksineen, päivitin muutamat treeniohjelmat ja yhdentoista maissa aloin vielä valmistamaan asiakkailleni pieniä goodie-bageja, joihin päätyi jouluista raakasuklaata. Suklaiden teko, pakastus, parit meilit ja puoli kahden maissa sain viimeiset suklaat sellofaaniin ja kassiin.

kuva 5

kuva 4

Tänään koko päivä menikin ohjauksissa, ja voih että mulla on vaan ihania asiakkaita <3 Joka päivä tykkään enemmän työstäni. On kiva kuulla aina positiivista palautetta, eikä sen tarvitse olla mitään suurta. Ja jotenkin nautin suuresti siitä, että treeneissä on positiivinen fiilis, saa nauraa ja iloita, eikä kaikkea aina tarvitse ottaa niin tosissaan. Töitä toki tehdään, mutta hyvillä fiiliksillä. Aamulla ennen ohjauksia väsytti paljon, mutta taas se tuli todistettua, että ohjaustyöstä saan niin paljon energiaa, ja erityisesti niistä ihanista kullannupuista joita minulla on ohjattavana 🙂

IMG_4580_Nana(web)

Happy =)

Tänään on sitten vuorossa Pikkujoulut upeiden blogisiskojen kanssa, on stand upia ja ruokaa, ehkä jopa vähän laitetaan jalalla koreaksi 😉

Mutta illastamme tulette varmasti kuulemaan useammassakin blogissa lähipäivinä 😉

Nana