Löydän itseni puristelemasta reisiäni ja selluliittejäni Zaran pukukopissa. Mieli on ollut vähän alakuloinen jo kolmatta päivää väsymyksen takia, eikä sovituskopin kirkkaat valot ja muhkuraiset reidet peilikuvasta paranna olotilaa.

Itseinho. Melkeinpä jokaisen naisen joskus koettu olotila.

Sitä ei turhaan sanota ettei sovituskoppiin tai ostoksille kannata mennä pahantuulisena tai väsyneenä. Sillä silloin kaikki tuntuu tuhat kertaa pahemmalta. Itseinho tai tyytymättömyys omaan peilikuvaan voi kivuta jonnekin älyttömiin sfääreihin, jos ”pahuus” lähtee ruokkimaan ja pyörittämään sitä oravanpyörää mielessä tuhatta ja sataa. Jälkikäteen kotiin kävellessä mietin, että mistä moiset ajatukset tulevat? Olen kuitenkin sopusuhtainen, ihan sporttinen mimmi, eikä minulla pitäisi olla syytä huoleen peilikuvastani. Todellakin first world problems, eikö? Mutta muhkuraiset reidet ja roikkumaan alkanut takapuoli tuntui sillä hetkellä siltä. Miten itseinho voi kasvaa sellaisiin mittasuhteisiin silmänräpäyksessä?

Itseinhon vallassa

First world problems

Olen normaalisti iloinen ja positiviinen, ainakin suurimman osan ajasta. Jaksan innostua ja lähteä uusiin projekteihin mukaan. Viime viikolla alkanut kurkkukipu ja kipuilusta & väsymyksestä johtuva treenaamattomuus alkavat vaikuttaa. Väsymys painaa kun yöt ovat olleet levottomia, ja väsyneenä mieli on helposti apea ja pinna kireä. Tähänkun lisää vielä mukamas epäkohdat omassa kropassa niin soppa on valmis.

Joku voisi tokaista että buhuu, hanki oikeasti isot ongelmat niin nuo ei tunnu missään, lopeta se spiidaaminen. Totta, nämä eivät ole oikeasti niitä oikean elämän ongelmia, mutta tällä hetkellä ne voivat tuntua siltä. Katkennut kynsikin voisi aiheuttaa raivarit. Brangelinan erokin voisi toimia järisyttävänä epäluottamuslauseena ikuista rakkautta kohtaan. ”Rakkaus on peruttu”. Väsyneessä ja stressaantuneessa olotilassa mikä tahansa asia voi aiheuttaa kimmokkeen negatiivisille ajatuksille, oli  se sitten itseinho, suru, raivo tai muu harmitus.

Itseinho
Ihmisen mieli on siitä jännä juttu, että sitä pystyy psyykata ihan älyttömän hyvin. Tiedän, että yksien hyvin nukuttujen yöunien jälkeen mieltä on helpompi muovata, ja kun taas pääsen treenaamaan on yleisolotila paljon parempi, pirteämpi ja jaksavampi. Kun saan selvyyttä kaikista maailman työkuvioista, on helpompi hengittää. Sillä välin joudun työstämään ajatuksia mielikuvien avulla. Joudun myös hyväksymään tilanteeni, muhkuraiset reiteni ja roikkumaan alkaneen peppuni 😉 Mutta kun tiedän, että oikeasti niin halutessani voin vaikuttaa asiaan ja lopettaa turhanpäiväisen valittamisen, on asiaan helpompi suhtautua. Kukaan ei ole täydellinen, eikä pidäkään olla. Mutta jos joku asia häiritsee niin paljon, että se voisi pilata päivän, niin silloin asialle olisi ehkä syytä tehdä jotain. Tai työstää sitä omaa mieltä ja sitä kautta päästä rauhaan asiasta.

Itseinho ja rauha

Itseinho. Se katala ja koukuttava, pikkusormen vievä tunne. Seuraavan kerran kun se yrittää edes nostaa päätään, olen paremmin valmistautunut. En päästä sitä riehumaan pääni sisällä kuin mielipuoli. En päästä sitä tuhoamaan mieltäni tai ajatuksiani. Voin tiedostaa tunteen, ja antaa sen mennä.

Ollaan me vahvempia kuin tämä inhottava tunne, jooko?

Nana Heikkilä

Tallenna

Tallenna