0

Esittelyssä Super Fit Me:n Nana

Ruokavalio, Treeni, Yleinen

Moikka, 

Näin ensimmäistä kertaa kirjoittaessani tänne FitFashionin blogiyhteisöön, ajattelin tehdä pienen esittelyn itsestäni. Olen kolmekymppinen tytsy Espoosta, ja reilu vuosi sitten hurahdin fitness-elämään, oikein tosissaan viime syksynä.  Valmistaudun tällä hetkellä ensimmäisiin bikini-kisoihini, jotka pidetään kesäkuun puolessa välissä Roomassa. Kirjoitin hiljattain postauksen ”Matka minuksi”, jossa avaan hieman yksityiskohtia itsestäni, ja elämästäni. Juttuun voitte tutustua tästä. 

 

2013-04-14_09-1.37.54

Työskentelen tällä hetkellä kaupallisella alalla myyntipäällikkönä, mutta olen työn ohessa suorittanut tänä keväänä Trainer Labin kuntosaliohjaajan kurssin, ja tarkoituksena on mennä syyskuussa alkavaan Personal Trainer -koulutukseen. Olen ottanut myös ensimmäisen asiakkaankin viikko sitten, ja toivottavasti kesällä kisojen jälkeen saan lisää asiakkaita ohjaukseeni kun aika antaa paremmin myöten. 

Kerron blogissani paljon päivistäni, treeneistäni sekä syömisistäni, sekä välillä teen myös erilaisia haasteita lukijoille, joista on sitten mahdollisuutena voittaa No Excuses -pipoja. 

Pyrin motivoimaan myös muita liikkumaan, ja toivottavasti saan tartutettua teihin iloista elämänasennetta ja taistelutahtoa elämän kinkkisiin tilanteisiin 🙂 

Toivottavasti viihdytte matkassa mukana, mielelläni luen ja vastailen (asiallisiin) kommentteihin, sekä mulle voi laittaa sähköpostia nana.heikkila@gmail.com, jos joku asia jää askarruttamaan. 

Hymy päivään, 

Nana

ps. opettelen vielä käyttämään blogin uutta alustaa, joten toivottavasti olette kärsivällisiä jos ulkonäkö ei ole kaikista loogisin ja järkevin 😉