Category

Matkailu

Lomalla ulkona syöminen & Thaimaan ruoat
6

Lomalla ulkona syöminen & ruoka Thaimaassa

Lifestyle, Matkailu, Ruokavalio, Yleinen

Monet ottavat lomalla iisimmin ruokailujen kanssa, ja erilaiset ruokarajoitukset tai dieetit jätetään kotosuomeen. Kohtuus kannattaa kuitenkin säilyttää lomallakin, ellei vaivoiksi halua ikäviä vatsaturvotuksia tai lomapöhöjä.

Ulkomailla kannattaa rohkeasti tutustua paikallisiin ruokiin, ja useassa maassa ravinto ei voi lähemmäksi lähiruokaa muuttua. Kalat ovat tuoreita, parhaimmillaan samana aamuna kalastettu, hedelmät ovat oman maan antimia, samoin kuin salaatit. Kanat ja kananmunat ovat ehkäpä omalta kotitilalta, tai ainakin alkuperä on varmasti tiedossa.

Prinsessa ja puoli Thaimaan valtakuntaa
0

Prinsessa ja puoli Thaimaan valtakuntaa

Lifestyle, Matkailu, Yleinen

Thaimaan valtakunnassa kaikki hyvin. Lomailua on takana nyt viikko, ja huomenna olisi tarkoitus kääriä hihat ja ryhtyä kunnolla hommiin, työn merkeissä. Niin kuin aina, aika menee liian nopeasti, ja tuntuu, että päivät ovat vaan vilisseet silmissä.

Yhteydet ovat olleet huonot, joten myös parempia yhteyksiä vaativat hommat ovat jääneet. Aion kirjoitella teille tarkemmin reissustani lähitulevaisuudessa, mutta nyt pääsette lomatunnelmaan kuvien kautta. 

0

Tyttöjen reissu Kööpen-haminaan

Elämä, Lifestyle, Matkailu

Viikonlopun get awayt ovat ihan paras piristys arkeen, ja meillä on Riinan kanssa tapana tehdä tyttöjen reissu muutaman kerran vuodessa. Yleensä se on tehty Tallinnaan, mutta tällä kertaa matkakohteena oli Kööpenhamina, koska samana viikonloppuna vierailin siellä myös Elevate seminaarissa.

Reissu oli vain 2 yötä, mutta tuntui, että tähän aikaan mahtui paljon kokemuksia. Matkaan lähdimme siis perjantaina aikaisin aamulla, ja takaisin tulimme sunnuntai-iltana. Kööpenhaminassa olisi vaikka ja mitä nähtävää, ja tässä postauksessa näette meidän tunnelmallisen Kööpenhaminan. Gotta love this city <3

0

Kokemuksia Kosilta 1: Kaupungit

Lifestyle, Matkailu, Yleinen

Ihana ihana Kreikka ja Kos, sydämemme veit.

Lupasin kirjoitella vähän matkatietoa Kosin saarelta, ja ensimmäisessä kokemuksia Kosilta -postauksessa kerron Kosin kaupungeista ja kylistä, joissa itse vierailimme. Ennen reissua yritimme tutkailla eri kaupunkeja ja kyliä minne mennä ja missä olisi mitäkin, ja huolellisen tutkailemisen jälkeen valitsimme vanhan kalastajakylän Kardamenan. Oli kyllä ihan nappivalinta meille, ja tuuriakin oli matkassa, sillä eri paikoista oli hieman haastavaa löytää tietoa. Toivottavasti te löydätte tämän hyödylliseksi, varsinkin jos olette suunnittelemassa matkaa Kosille.

2

Kaunis ja tasainen rusketus

Hyvinvointi, Lifestyle, Matkailu, Yleinen

Olen aina tykännut päivettyneestä ja ruskettuneesta ihosta, ja joskus rusketus on hankittu kyseenalaisesti liian pienillä suojakertoimilla tai jopa ilman rasvoja. Tällöin kaunis ja tasainen rusketus jää pelkästään haaveeksi, koska palaneesta ihosta jää muistoksi vaan kesivä ja laikukas iho. Ei hyvä.

Nykyään mietin myös enemmän auringonoton turvallisuutta ja ihosyövän riskiä. Mieluummin blokkaan säteitä hieman tuhdimmilla rasvoilla, kuin otan riskin vaarallisista palovammoista. Sitä paitsi tasainen rusketus kestää paljon kauemmin, kun rusketuksen annetaan kehittyä hitaasti ja rauhassa, pikkuhiljaa.