Heipat!

En ole varmaankaan ainoa, joka on viime aikoina törmännyt sosiaalisessa mediassa meidän ”bikini-kisaajien”ja bloggaajien tarkoitusperien kyseenalaistamiseen, sekä mielestäni jopa alentavaan sävyyn kirjoittamiseen. Nythän suurta muotia on kirjoittaa treeniblogia ja kisailla, sitä en todellakaan kiellä, mutta onko siinä sitten jotain väärää? Nähtävästi monia ”tosiäijiä” ja ”punttijuntteja” ketuttaa, kun yhä useammat ”tsirbulat” kertovat julkisesti treeneistään, ruokavaliostaan, treeneistään ja matkastaan kisalavoille. Yllättävää kyllä, monet ”vanhat kisaajatkin” ovat tätä mieltä.  

Ymmärrän kyllä, että moni saattaa saada väärän mielikuvan lajista, kun puhutaan bikineistä, kisaväristä, kynsistä ja ties mistä kisapäivän varustejutuista. Kyllä, joku kisoihin tähtäävä tietämätön saattaa luulla, että lajissa on kyse vain tästä, mutta hetken asiaan paneuduttuaan varmasti ymmärtää, että lajissa on kyse paljon paljon muustakin kuin tästä. Mielestäni suurin osa treeniblogeista sisältää motivoivaa, innostavaa ja kannustavaa puhetta terveiden elämäntapojen puolesta, sekä myös monet bloggaajat jakavat käytännön vinkkejä treenaamiseen. Oli bloggaaja sitten bikinikisaaja tai muuten vain treenaileva, PT tai muu alalla toimiva. Itse sain ainakin vuosi sitten niin paljon lisämotivaatiota treeniblogeja lukemalla, etten millään voisi pitää treenibloggaamista ja kisahehkutteluja negatiivisena asiana! 

Kuitenkin jokainen, joka sinne kisalavoille tähtää ja pääsee, on mielestäni voittaja. Itsensä voittaja. Sen eteen on tehty kovasti töitä, vuodatettu hikeä ja kyyneliä, lennätetty ärräpäitä, mutta myös koettu itsensä voittamisen riemua, mieletöntä onnistumisen fiilistä ja sen tajuamista, että jumantsuikka musta olikin tähän! Ainakin itse voin omalta osaltani sanoa, näin ensimmäisten bikinikisojen kolkuttaessa ovella, että matka on ollut opettava, välillä väsyttävä mutta ennen kaikkea mahtava kokemus. Olen joutunut kuuntelemaan itseäni ja kehoani, oppinut ymmärtämään mielen ja kropan toimintaa, ja mikä tärkeintä, olen päässyt vaikuttamaan oman pääni ja vartaloni toimintaan ja hyvinvointiin! Rehellisesti voin sanoa, että koko projekti treeneineen ja dieetteineen ovat olleet sellaista terapiaa ja matkaa omaan minään, etten vaihtaisi pois hetkeäkään. Vielä on itse h-hetki kokematta, ja odotan päivää innolla, jännityksellä ja ehkäpä pienoisella paniikillakin. Mutta kisapäivä tulee olemaan sellainen kokemus, minkä tulen varmasti muistamaan aina, ja mitä kukaan ei voi multa pois viedä.

Muutama lähipiiristäni on kysynyt, että romahtaako maailmani jos kisoissa ei tulekaan mainetta ja mammonaa? NO EI! Mutta en ole sitä lähdössä tavoittelemaankaan. Tottakai tavoitteena on päästä kärkeen, mutta se ei ole tämän projektin itseisarvo. Lähden kisoihin ylittämään ja haastamaan itseni, ja oli sijoitus mikä tahansa, voin olla pirun ylpeä itsestäni. Varmasti kilpailuhenkisenä ihmisenä ja perfektionistina joudun nuolemaan haavojani hetken aikaa, jos turpaan tulee kunnolla, mutta silti uskon, että päällimmäinen olotila tulee olemaan tyytyväisyys. Ja jos ei ole, pliis muistuttakaa mua sitten siitä, hahhaa! ;D Joillekin kisat ovat henki ja elämä, ja kisoissa epäonnistuminen voi romuttaa monen maailman. Mutta sekin on vain tilapäistä. Sitten tehdään uudet suunnitelmat, nostetaan häntä pystyyn, ja noustaan ylös entistä vahvempina. Ces’t la vie! 🙂

Yksi asia mikä myös nostattaa verenpainettani on kisaajien armoton ja hävytön kritisointi. Ymmärrän kyllä, että jokainen tekee sen tietoisen valinnan, että joutuu kohtaamaan kritiikkiä lavalle mennessään, tai julkaistessaan itsestään vähäpukeisia kuvia. Mutta se negatiivisuus, mikä sosiaalisessa mediassa pulppuaa, on jotain aivan järkyttävää ja pöyristyttävää. Ennen kaikkea surullista. Monet tsemppitarinat ovat saaneet sellaista kuraa osakseen, että oksat pois! Samoin monet kisaajat joutuvat kohtaamaan todella halveksuvia kommentteja ja arvosteluja omasta kropastaan. Monet nähtävästi unohtavat, että sen kropankin takana on oikea ihminen, jolla on tunteet, ja todella loukkaavat kommentit saattavat aiheuttaa erittäin suurtakin mielipahaa. Moni onkin ihmetellyt, miksi sosiaalisessa mediassa laihoja, treenaavia, lauhduttaneita yms. ihmisiä saa arvostella mielin määrin, mutta ylipainoista ihmistä jos katsookin väärin, on todella epäkunnioittava, syrjivä ja mitä lie muuta? Kuka sen päättää, ketä saa arvostella ja ketä ei?

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta ummet ja lammet =D Mutta tarkoituksenani tällä tekstillä oli herättää ajatuksia aiheesta, mieluusti kuulisin muidenkin mielipiteitä asiasta. Ollaanko tässäkin asiassa liian mustavalkoisia ja kapeakatseisia, uskotaanko, että vain ne tositreenaajat, pahalta haisevat ja sosiaalisesta mediasta pois jääneet ansaitsevat oikeuden kilpailla ja menestyä kisoissa? Eikö se kuitenkin ole hyvä juttu, että hyvinvointi ja liikunta on nyt IN? 

2013-05-18_15.01.50

Mun treenit on muutakin kuin tätä….


2013-05-18_15.01.29

… tai tätä….

Noh, ainakin minä jatkan bikinifiilistelyä ja bloggaamista niin kauan kuin itse koen sen merkitykselliseksi, terapeuttiseksi ja pystyn motivoimaan sillä muita. 

UGH,

Nana