Monthly Archives

helmikuu 2018

Syötkö liian vähän suhteessa kulutukseesi? Tarkista onko kulutus ja energiansaanti linjassa
8

Syötkö liian vähän suhteessa kulutukseesi? Tarkista ovatko kulutus ja energiansaanti linjassa

Hyvinvointi, Ruokavalio, Yleinen

Vaikka en suosittele kaloreiden tai makrojen tarkkaa laskemista, on hyvä tiedostaa suurin piirtein oma kulutus ja energiansaanti silloin kun kroppa toimii normaalisti. On olemassa erilaisia aineenvaihdunnallisia tiloja, jolloin keho ei toimi optimaalisesti eikä kulutus ole sitä luokkaa mitä sen pitäisi laskukaavojen mukaan olla. Mutta kun keho toimii normaalisti, voi oman kulutuksen laskea suhteellisen helposti oman aktiivisuuden mukaan.

Vaikka en kannata ruokapäiväkirjan pitämistä tai liiallista syömisten kyttäilyä jatkuvassa juoksussa, on silloin tällöin hyvä kurkata ja kirjoittaa ylös syömisiään ja juomisiaan, jotta päivän energiansaanti konkretisoituu. Tämä on myös hyvä tapa huomata ne sellaiset pienet tavat, joita välttämättä ei edes tiedosta – ohimennen napsitut keksit, juustosiivut tai makeiset. Ruokapäiväkirjan pitäminen voi myös herättää siihen, että ruokaa tulee aivan liian vähän suhteessa kulutukseen – monet kun edelleen luulevat laihtuvansa pelkällä salaatilla.

HELMIKUUN TREENIHAASTE + 5 erilaista pikatreeniä
8

HELMIKUUN TREENIHAASTE + 5 erilaista pikatreeniä

Hyvinvointi, Treeni, Yleinen

Lupasitko itsellesi vuoden vaihteessa aloittaa taas uuden elämän ja panostaa liikkumiseen? Jos näin on ja lupauksen pitäminen on mennyt enemmän tai vähemmän reisille, ei hätää, helmikuun treenihaaste auttaa sinua saamaan itsesi treenien pariin ja panostamaan omaan hyvinvointiisi!

Tähän haasteeseen et tarvitse edes kuntosalisalijäsenyyttä tai muita kalliita välineitä, ja voit itse valita haasteen tason. Jos et pysty tekemään hikitreenejä, no worries, sinullekin löytyy sopivat tavat liikkumiseen. Ja vaikka olisit kuinka kiireinen, tähän haasteeseen tarvitset vain vartin päivässä. Jos sekin on mahdoton tehtävä, jaa tämä vartti kolmeen osaan.